Listautuva Spotify takoo kasvua, mutta tekee raskaita tappiota

Spotifyllä on musiikin suoratoistopalveluiden käyttäjämäärissä omassa luokassaan. Yhtiö on kuitenkin raskaasti tappiollinen.
Spotify musiikki suoratoistopalvelu talous Spotify musiikki suoratoistopalvelu talous

Musiikin suoratoistopalvelu Spotify kertoi keskiviikkona listautuvansa New Yorkin pörssiin.

Listautuminen ei ole mikään yllätys. Spotify on kasvattanut suosiotaan hurjasti viime vuosina. Sillä on lähes 160 miljoonaa käyttäjää kuukausittain ja heistä 71 miljoonaa on maksavia asiakkaita. Spotify on selvästi edellä pahimpia kilpailijoitaan Apple Musicia ja Google Playtä. Reutersin mukaan Applella on maksavia käyttäjiä vain 36 miljoonaa.

Spotifyn maksavien asiakkaiden määrä kasvaa rajusti, sillä vuosi sitten heitä oli 50 miljoonaa. Maksavien asiakkaiden määrä on kasvanut vuodessa 42 prosenttia.


 
Saat jopa 20 ilmaista osaketta!
 
Avaa ja rahoita tilisi Freedom24-välittäjällä ja saat jopa 20 ilmaista osaketta, joiden arvo on jopa 800 dollaria kukin. Lue lisää artikkelistamme
 
Jokaiseen sijoitukseen liittyy riskejä.
 

Yhtiön riippakivenä on kuitenkin liiketoiminnan tappiollisuus. Eikä mikään pieni tappio, vaan viime vuonna nettotappio kasvoi 1,24 miljardiin euroon. Se on paljon, kun tappiot suhteutetaan viime vuoden neljän miljardin liikevaihtoon.

Keskeinen syy rajuihin tappioihin ovat Spotifyn maksamat tekijänoikeusmaksut levy-yhtiöille. Business Insider –sivuston mukaan Spotify on perustamisensa jälkeen tuhlannut royaltymaksuihin kaiken kaikkiaan yli kahdeksan miljardia euroa. Viime vuonna ruotsalaisyhtiön maksamat tekijänoikeusmaksut nousivat peräti 27 prosenttia.

Uutistoimisto Reuterin mukaa analyytikot arvioivat Spotifyn arvon noin 17 – 22,5 miljardin euron välimaastoon.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
ralli volatiliteetti romuralli riskit riski sijoittaminen

Sijoittaja, varaudu sietämään markkinaheiluntaa

Seuraava artikkeli
Donald Trump presidentti Yhdysvallat politiikka talous

EK: Trumpin asettamat tuontitullit johtavat kauppasotaan