Sijoitusideat

FIM:n kotimaiset osakesuosikit ovat syklisiä yhtiöitä

Sijoituspalvelutalo FIM on päivittänyt Helsingin pörssin 10 suosikkiosakettaan.

Helmikuun osakemarkkinoiden laskussa tuottoeroa ei nähty syklisten ja defensiivisten osakkeiden välillä. FIM:n mukaan korkojen nousun olisi pitänyt heijastua voimakkaammin defensiivisiin osakkeisiin.

”Yhdessä kiihtyvän talouskasvun kanssa tämä puoltaa syklisten osakkeita ja sektoreita, jotka hyötyvät talouden aktiviteetin kiihtymisestä. Pyrimme samalla löytämään yhtiöitä jotka hyötyvät korkojen noususta ja toisaalta välttämään siitä kärsiviä”, FIM toteaa aamukatsauksessaan.

Talouden näkymä on FIM:n mukaan säilynyt hyvänä alkuvuonna, vaikka paras kiihdytysvaihe saattaa olla taittunut.

”Kokonaisuudessaan näkymä on kuitenkin edelleen vahva, mikä on heijastunut myös yhtiöiden liikevaihtojen kasvuna ja johtanut ennusteiden nostoon.”

Sijoituspalvelutalon 10 kotimaisesta osakesuosikista moni on suhdanteista riippuvainen syklinen yhtiö. Tällaisia ovat esimerkiksi rakennuskoneiden vuokraaja Cramo, teräsyhtiöt Outokumpu ja SSAB, rengasyhtiö Nokian Renkaat, metsäyhtiö UPM-Kymmene ja rakennussektorin yritykset Lehto, YIT ja Uponor. Kymmenestä yhtiöstä kahdeksan on syklisiä yhtiöitä.

Tässä ovat FIM:n kymmenen Helsingin pörssin osakesuosikkia tällä hetkellä.

Cramo

Yhtiö jatkaa TOP 10 -listalla sekä absoluuttisen ja suhteellisen edullisen osakkeen arvostuksen ansioista. Myös analyytikoiden suositukset ovat hyvät ja suhdannekello suosii teollisuussektoria. Tuotto suhteessa riskiin on hyvä.

Lehto

Myös rakennusliike Lehto oli mukana osakelistalla jo edellisessä päivityksessä. Myös Lehdon absoluuttinen ja suhteellinen arvostus on houkutteleva, kuten myös analyytikoiden suositukset. Myös positiivinen tulosyllätys ja suhdannekello lisäävät Lehdon houkuttelevuutta. Tuotto suhteessa riskiin on hyvä.

Nokia

Teknologiayhtiö säilyttää paikkansa TOP 10 –listalla absoluuttisen alhaisen arvostuksen ja tulosyllätyksen ansiosta.

Nokian Renkaat

Rengasyhtiö on listan uusi tulokas. Yhtiön absoluuttinen arvostus on alhainen, analyytikoiden suosituksissa on tullut nostoja ja suhdannekello suosii kulutustavaroita.

Outokumpu

Teräsyhtiö on myös uusi tulokas listalla. Outokummun sekä absoluuttinen että suhteellinen arvostus on FIM:n mukaan erittäin edullinen, suhdannekello on suotuisa ja yhtiö hyötyy tuottajahintojen inflaatiosta.

Sanoma

Myös mediayhtiö Sanoma on uusi listalla. Osakkeen absoluuttinen ja suhteellinen arvostus on erittäin edullinen. Sanoma julkisti viime vuoden viimeisellä vuosineljänneksellä positiivisen tulosyllätyksen. FIM:n mukaan yhtiö saattaa yllättää myös tänä vuonna.

SSAB

Teräsyhtiö SSAB on niin ikään uusi yhtiö listalla. Absoluuttinen ja suhteellinen arvostus ovat hyvin edullisia ja SSAB:n osakkeelle on tullut runsaasti analyytikoiden suositusten nostoja.

UPM-Kymmene

Metsäyhtiö on myös uusi tulokas listalla. Absoluuttinen ja suhteellinen arvostus ovat hyvin edullisia. Analyytikot ovat nostaneet tämän vuoden tulosennusteita.

Uponor

Sisäilmasto- ja putkijärjestelmien toimittaja Uponor on myös FIM:n uusi valinta suosikkiosakkeiden listalle. Yhtiön absoluuttinen arvostus on edullinen. Analyytikot ovat nostaneet osakkeen suosituksia ja näkevät osakkeessa nousupotentiaalia.

YIT

Rakennusliikkeen sekä absoluuttinen että suhteellinen arvostus on houkutteleva. Yhtiön tulosennusteita on nostettu ja suhdannekello suosii toimialaa. Myös tuotto suhteessa riskiin on houkutteleva.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


Copyright © 2018 Salkkumedia Oy

Ylös