Talouden trendit

Global Times: “Kiina ei taivu”

Trumpin torstain uhka uusista 100 miljardin tariffeista saa kiinalaismedialta jyrkän tuomion ja sapelinkalistelu jatkuu kiivaana.

Presidentti Donald Trumpin viimeisin uhkaus 100 miljardin dollarin lisätuontitulleista on saa osakseen halveksuntaa, kirjoittaa kiinalainen Global Times.

Lehden mukaan sekä Kiinan kauppaministeriö, että ulkoasiainministeriö ovat kertoneet Kiinan taistelevan loppuun asti kuluista välittämättä.

Kiinalaisten mukaan Kiina pystyy aiheuttamaan samat tappiot Yhdysvalloille, kuin mitä Yhdysvallat Kiinalle. Lehden mukaan Yhdysvaltojen tulee maksaa niin poliittisesti kuin taloudellisestikin aiheuttamastaan vahingosta.

Global Timesin mukaan Kiina voi kostaa monella tapaa ja mainitsee myös yhdysvaltalaisten tekemät investoinnit Kiinaan.

Global Timesin mukaan Kiinan yhteiskunta tulee tukemaan taistelussa puoluettaan ja hallintoaan. Kiinan ainoana vaihtoehtona on lehden mukaan iskeä Yhdysvaltoja vastaan tarpeeksi kovaa, jotta se ”tulee muistamaan kivun”.

Vaikka Trumpin hallinto veisi kauppasodan asteelle, jossa kahdenkeskinen kauppa ja investoinnit painuisivat nollaan, ei Kiina tulisi antamaan periksi. Lisäksi lehti kirjoittaa, että tilanteen eskaloituessa Kiina haluaa viedä taiston tasolle, josta koko Yhdysvaltojen kansa joutuu kärsimään.

Samalla lehti kirjoittaa, että vaikka kauppasota aiheuttaisi Kiinalle hallaa, se voisi toisaalta nopeuttaa Kiinan kehitystä. Samalla amerikkalaisyritykset menettäisivät yhteyden Kiinan massiiviseen markkinaan ja myös Amerikan moderni maatalous joutuisi kärsimään.

Reutersin mukaan ”Kiina seuraa loppuun asti” on ollut sosiaalisen median käytetyimpiä hakutermejä ja median käyttämät äänenpainot ovat selvästikin voimakkaita.

Vaikuttaa siltä, että presidentti Trump pelaa vaarallista uhkapeliä Yhdysvaltojen taloudella. Yhdysvallat ja Kiina ovat kaksi maailman suurinta taloutta ja ,käytetystä mittarista riippuen, voidaan kumman tahansa laskea oleman maailman isoin talous.

Kokoluokan takia kauppasodan yltyminen tai jo nyt esitettyjen molemminpuolisten uhkausten toteutuminen olisi maailmantaloudelle vähintäänkin vahingollista.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös