Sipilän hallitus esitti työttömien aktivoimiseen tähtäävän aktiivimallin viime syksynä ja laki astui voimaan tämän vuoden alusta.
Aktiivisuusmallia luonnostelleen työryhmän mukaan lähtökohtana on työttömien työnhakijoiden kannustaminen työttömyyden alusta alkaen aktiivisuuteen ja omatoimisuuteen työnhaussa, ja kannustaminen jatkuisi koko työttömyyden keston ajan.
Aktiivimallin mukaan täyden työttömyysetuuden saaminen edellyttää, että 65 maksupäivän ajanjaksoon sisältyy vähintään 18 tuntia työskentelyä tai osallistumista työllistymistä edistävään toimenpiteeseen. Myös yrittäjätoiminta voi täyttää aktiivisuusehdon. Muutoin työttömyysetuutta leikataan 4,65 prosenttia päivässä seuraavan 65 maksupäivän ajaksi.
Käytännössä leikkaus tarkoittaa noin yhden työttömyyspäivän korvausta, joka on 32,40 euroa. Työttömyysetuuden määrä palautuu normaaliksi, kun aktiivimallin ehdot 65 maksupäivän ajalta täyttyvät.
Aktiivimalli on herättänyt laajaa mielenkiintoa sekä mielipiteitä puolesta ja vastaan. Keskeinen kysymys aktiivimallissa on se, kuinka paljon se todella aktivoi työttömiä.
Tähän kysymykseen on nyt saatu vastaus. Kela on saanut tuloksia aktiivimallista ensimmäisen tarkastelujakson ajalta.Ensimmäisen aktiivimalliin liittyvän 65 maksupäivän tarkastelujakson päättymisestä on kulunut noin kaksi viikkoa.
Kelan tähän mennessä kerättyjen tietojen perusteella 99 700 henkilöä (52,8 %) on täyttänyt aktiivisuusehdon. Luvussa on mukana myös ne henkilöt, joilta ei edellytetty aktiivisuutta.
Aktiivisuusehto täyttyy, jos työtön on 65 maksupäiväjakson aikana 18 tuntia palkkatyössä, ansaitsee yrittäjätuloa 241 euroa tai on 5 päivää TE-palveluiden järjestämässä työllistymistä edistävässä palvelussa.
Ajalla 1.1.–16.4.2018 188 680 henkilöä sai Kelasta työttömyysturvaa koko tarkastelujakson ajan 97 671 henkilöä (51,8 %) täytti aktiivisuusehdon. Heistä 26 346:llä oli työ- tai yritystoiminnan tuloja 75 061 oli työllistymistä edistävässä palvelussa. 2 172 henkilön aktiivisuutta ei seurattu.
Kela korostaa että luvut ovat yhä arvioita. Kelan tilastot täydentyvät sitä mukaa kuin asiakkaalle maksetaan viimeinen tarkastelujaksolle osuva etuusmaksu. Lopulliset tilastot ensimmäisestä aktiivimallin tarkastelujaksosta saadaan heinäkuussa. Silloin tiedetään, kuinka monelle lopulta maksettiin työttömyysetuutta koko tarkastelujakson ajan ja kuinka moni heistä täytti aktiivisuusehdon.