Talouden trendit

Suomen Vuokranantajat: Uhkakuvat velkaantumisesta ovat liioiteltuja

Suomen Vuokranantajat selvitti Arvot & asenteet -kyselytutkimuksessa yksityisten vuokranantajien velkaantumista ja suhtautumista lainarahan käyttämiseen asuntosijoittamisessa.

Vastaajista 87,5 prosentilla on alle 75 prosenttia vuokra-asuntoihin kohdistuvaa lainaa, taloyhtiölainat huomioiden, suhteessa omistettujen vuokra-asuntojen arvoon. Uhkakuvat täysin lainarahalla toimivien asuntosijoittajien suuresta määrästä ovat kyselyn perusteella liioiteltuja, mutta joitakin sellaisia markkinassa on. 100 prosentin velkavipua kertoi käyttävänsä 1,47 prosenttia vastaajista.

Kyselytutkimus vahvistaa myös sitä käsitystä, että uudiskohteisiin sijoittavilla on pääsääntöisesti hyvä puskuri sijoitustoiminnalleen. Kyselyn mukaan uudiskohteisiin sijoittavilla on tyypillisesti myös muuta sijoitusvarallisuutta yleisimmin 50 000-100 000 euroa.

Taloyhtiömaailmassa piensijoittajat ovat pääsääntöisesti vakavaraisia osakkaita, mikä on taloyhtiön talouden kannalta erittäin hyvä ja riskiä pienentävä asia, näkee Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtaja Koro-Kanerva.

Reilulla 12 prosentilla on velkaa suhteessa asuntojen arvoon yli 75 prosenttia. Lähes 70 prosentilla yksityisistä vuokranantajista velka-aste on alle 50 prosenttia ja neljäsosalla ei ole velkaa ollenkaan.

Yksityiset vuokranantajat ovat Suomessa pienvuokranantajia. Noin 75 prosentilla vastaajista on 3 asuntoa tai vähemmän. Yleisimmin yksityiset omistavat yhden vuokra-asunnon. Näin ilmoittaa vastaajista reilu kolmannes. Kyselytutkimuksen mukaan yksityisten vuokranantajien velka suhteessa asuntojen arvoon keskimäärin jää noin 42 prosenttiin.

”Kotitalouksien velkaantuminen on puhuttanut kovasti. On myös puhuttu paljon asuntosijoituslainamäärien suuruudesta ja taloyhtiölainojen kasvusta. On hyvä muistaa, että myös yksityisiä vuokranantajia on tullut viimeisten vuosien aikana lisää. Pääsääntöisesti yksityiset ovat 1-2 asunnon omistajia, joten lainamäärät ja riskit ovat myös vuokranantajien määrän kasvaessa hajaantuneet. Siksi keskimääräinen velka suhteessa asunnon arvoon ei ole kasvanut hallitsemattomaksi”, sanoo Koro-Kanerva.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


Copyright © 2018 Salkkumedia Oy

Ylös