Asunnot ja kiinteistöt

Ekonomisti: Helsingin pitää petrata asuntorakentamisessa

Espoo ja Vantaa kantavat suurempaa vastuuta pääkaupunkiseudun asuntorakentamisesta kuin niiden pitäisi, toteaa Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti.

Rakentamista on kannatellut ennätyksellisen vilkkaana jatkunut asuntorakentaminen, mutta se on saavuttamassa lakipisteensä syksyn aikana, arvioi Rakennusteollisuus RT tuoreessa suhdannekatsauksessaan.

Kerrostaloasunnoille myönnetyt rakennusluvat ovat lähteneet laskuun jo maaliskuusta alkaen, ja aloitusten määrät seuraavat arvatenkin perässä. Omakotitalojen rakentaminen vetää kasvuseuduilla, vaikka koko maan kehitys on vaatimatonta.

Kerrostalorakentamisen suurin kasvu näyttää olevan ohitse myös Rakennusteollisuuden Asuntotuotantokyselyn perusteella. Asuntorakentajat ovat laskeneet arviotaan tämän vuoden aloitusmääristä selvästi kesäkuun kyselyn jälkeen.

Myynnissä olevien asuntojen määrä on kasvanut lähes kahdellatuhannella asunnolla sitten viime kyselyn. Toisaalta valmiiden myytävien asuntojen määrä on pysynyt matalalla tasolla.

“Tulevan tuotannon kannalta kysymysmerkkinä on Helsingin heikko lupakehitys. Kerrostaloasunnoille myönnettyjen rakennuslupien määrä kyntää vuoden 2016 tasolla, jota voi pitää jokseenkin huolestuttavana. Espoo ja Vantaa kantavat suurempaa vastuuta pääkaupunkiseudun asuntorakentamisesta kuin niiden pitäisi. Helsingin pitää petrata, jotta työvoima liikkuisi ja talous kasvaisi myös jatkossa”, Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Sami Pakarinen toteaa.

Toinen epävarmuutta aiheuttava seikka muodostuu taloyhtiölainojen ympärillä käydystä keskustelusta.

“Millaisia rajoitteita yhtiölainoille on odotettavissa ensi vuoden puolella, kun valtiovarainministeriön työryhmä saa pohdintansa sääntelystä päätökseen? Keinojen tulisi olla tehokkaita, mutta mahdollisimman vähän asuntotuotantoa haittaavia, sillä asuntoja tarvitaan kasvukeskuksiin myös jatkossa. Ilman toimivia asuntomarkkinoita ei ole toimivia työmarkkinoitakaan”, Pakarinen jatkaa.

Asuntomarkkinoiden peruskuva on yhä myönteinen niin sijoittajille kuin oman asunnon ostajillekin. Korkealla tasolla oleva luottamus, matalat korot, parantunut työllisyystilanne sekä talouskasvu ruokkivat uudisasuntojen tuotantoa. Toisaalta markkinoille on valmistumassa poikkeuksellisen suuri määrä asuntoja.

Rakennusteollisuuden arvion mukaan tänä vuonna lähtee liikkeelle kaikkiaan 44 000 asunnon rakennustyöt eli lähes viime vuoden verran. Ensi vuonna aloitusten ennakoidaan vähentyvän 39 000 asuntoon, mikä tarkoittaa paluuta kohti normaalia tasoa.

Lue myös: Salaojaremontti on kiinteistön perushuoltoa

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös