Talouden trendit

Yhä useampi eläkkeensaaja on alle 40-vuotias

Täyden kansaneläkkeen saajien määrä on lisääntynyt selvästi nuorissa ikäryhmissä, kertoo Kela.

Täyden kansaneläkkeen saajien määrä kasvoi viime vuonna ensimmäisen kerran sitten vuoden 1985. Kelan tiedotteen mukaan vuonna 2017 täyden kansaneläkkeen saajamäärä alkoi nousta. Sitä ennen saajien määrä oli vähentynyt joka vuosi yli 30 vuoden ajan.

Kaikkiaan Suomessa asuvia kansaneläkkeen saajia oli viime vuoden lopussa 572 000. Heistä kansaneläkkeen sai vähennettynä 495 000 ja täytenä 76 000 henkilöä.

”10 vuodessa kansaneläkkeen saajien määrä on vähentynyt yli 10 % eli noin 66 000 henkilöllä. Keskimäärin kansaneläkkeiden saajien määrä on vähentynyt vuosittain 7 300 eläkeläisellä”, kertoo suunnittelija Reeta Pösö Kelan tilasto- ja tietovarastoryhmästä.

Täyttä kansaneläkettä voi saada henkilö, jonka työeläke on enintään 55,54 euroa kuukaudessa. Tänä vuonna kansaneläkkeen täysi määrä yksin asuvalla on 628,85 euroa kuukaudessa.

Täyden kansaneläkkeen saajien määrä on lisääntynyt selvästi nuorissa ikäryhmissä. 16–39-vuotiaiden saajien määrä kasvoi 10 vuodessa peräti 20 prosenttia, ja heitä oli viime vuoden lopussa 26 000.

Sen sijaan 70 vuotta täyttäneiden täyden kansaneläkkeen saajien määrä taas on vähentynyt vuodesta 2008 peräti 43 prosenttia. Suomessa asui 70 vuotta täyttäneitä täyden kansaneläkkeen saajia viime vuoden lopussa enää 13 400.

Kelan mukaan täyden kansaneläkkeen saajista työkyvyttömyyseläkkeellä oli 56 000 henkilöä (74 %). Heistä miehiä oli 56 prosenttia. 10 vuodessa saajien määrä on kasvanut seitsemän prosenttia.

”Kahdeksan kymmenestä täyden kansaneläkkeen saajasta sai työkyvyttömyyseläkettä mielenterveyden tai käyttäytymisen häiriön perusteella. Osuus on suurempi kuin muilla Kelasta työkyvyttömyyseläkettä saavilla”, Pösö kertoo.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->
< !—Improve Media -->

Copyright © 2018 Salkkumedia Oy

Ylös