Kansaneläkkeiden maksu ulkomailla asuville suomalaisille loppuu

Muutos vaikuttaa myös sairaanhoidon kustannusten maksuihin ja hoitotukeen.
eläkeläiset rantaloma loma eläkeläiset rantaloma loma

Eduskunta on hyväksynyt lakiesityksen, jonka tarkoituksena on muuttaa kansaneläke Euroopan unionin sosiaaliturva-asetuksen mukaiseksi vähimmäiseläkkeeksi. Muutoksen myötä kansaneläkettä maksetaan vain Suomessa pysyvästi asuville henkilöille.  

Kela on helmikuun alusta alkaen lopettanut kansaneläkkeiden maksamisen muihin EU-asetuksia soveltaviin maihin kuin Suomeen. Muutos voi vaikuttaa siihen, mikä maa vastaa asiakkaan sairaanhoidon kustannuksista, sekä siihen, onko asiakkaalla oikeus saada eläkettä saavan hoitotukea.

Lisäksi muutos voi vaikuttaa kansaneläkkeen määrään niillä asiakkailla, jotka asuvat Suomessa mutta ovat aiemmin asuneet tai työskennelleet EU- tai Eta-maassa, Sveitsissä tai Isossa-Britanniassa.

Kela ei helmikuun alusta alkaen enää maksa kansaneläkkeenä maksettavia vanhuus- ja työkyvyttömyyseläkkeitä niille eläkkeensaajille, jotka asuvat toisessa EU- tai Eta-maassa, Sveitsissä tai Isossa-Britanniassa.

Kela on lähettänyt asiasta päätöksen niille näissä maissa asuville asiakkaille, jotka saavat vanhuus- tai työkyvyttömyyseläkettä kansaneläkkeenä.

Muutos voi vaikuttaa sairaanhoidon kustannusten korvattavuuteen

Jos asiakas on saanut Suomesta ainoastaan kansaneläkettä ja eläkkeen maksu on lopetettu, Suomi ei enää vastaa toisessa EU- tai Eta-maassa, Sveitsissä tai Isossa-Britanniassa asuvan asiakkaan eikä hänen kyseisessä maassa asuvan perheenjäsenensä sairaanhoidon kustannuksista.

Kelan mukaan Suomesta myönnetty hoito-oikeustodistus S1 tai E121 perutaan. Asiakas ei myöskään voi enää käyttää Suomen myöntämää eurooppalaista sairaanhoitokorttia. Hoito-oikeus päättyy myös niillä asiakkailla, joiden sairaanhoidon kustannuksista Suomi on vastannut puolison saaman kansaneläkkeen perusteella.

Jos asiakas tai hänen perheenjäsenensä saa Suomesta työeläkettä, Suomi vastaa jatkossakin sairaanhoidon kustannuksista asuinmaassa.

Aiemmin ulkomailla asuneen kansaneläkkeen määrä voi muuttua

Jos Suomessa asuva asiakas on aiemmin asunut tai työskennellyt toisessa EU- tai Eta-maassa, Sveitsissä tai Isossa-Britanniassa, hänen kansaneläkettään pidetään jatkossa EU-lainsäädännön mukaisena vähimmäiseläkkeenä.

Tämän myötä eläkkeen laskentatapa muuttuu. Eläkkeen määrä lasketaan uudestaan vähimmäiseläkkeenä siinä vaiheessa, kun kansaneläke tarkistetaan seuraavan kerran. Kansaneläkkeen määrä voi tapauksesta riippuen pysyä ennallaan, suurentua tai pienentyä. Jos kansaneläkkeen määrä muuttuu uudelleenlaskennan takia, sillä voi olla vaikutusta esimerkiksi eläkkeensaajan asumistuen ja takuueläkkeen määrään.

Kelan mukaan arvioitu, että kansaneläkkeen uudelleenlaskenta vähimmäiseläkkeenä koskee enimmillään noin 32 000:ta Suomessa asuvaa kansaneläkkeen saajaa, jotka ovat aiemmin työskennelleet tai asuneet EU- ja Eta-maissa, Sveitsissä tai Isossa-Britanniassa.

Mitä tilanteita muutos ei koske?

Kelan mukaan muutos ei koske perhe-eläkkeitä eli leskeneläkettä ja lapseneläkettä. Niitä maksetaan edelleen EU- ja Eta-maihin, Sveitsiin ja Isoon-Britanniaan.

Muutos ei vaikuta myöskään sosiaaliturvasopimuksiin, joita Kela on tehnyt Yhdysvaltojen, Kanadan, Israelin, Chilen ja Australian kanssa. Kela voi edelleen sopimuksen perusteella maksaa eläkkeitä näissä maissa asuville eläkkeensaajille.

Tilapäisen ulkomailla oleskelun aikana voi edelleen saada kansaneläkettä.

Työeläkelaitokset jatkavat työeläkkeiden maksua ulkomaille kuten ennenkin.

Mikä on kansaneläke?

Kansaneläke on Kelan maksama perusturva, joka täydentää työeläkettä tai tarjoaa toimeentulon niille, joille ei ole kertynyt työeläkettä tai se on jäänyt hyvin pieneks. Sen saamisen edellytyksenä on, että henkilö kuuluu Suomen sosiaaliturvaan ja on asunut maassa vähintään kolme vuotta 16 vuoden iän täyttämisen jälkeen.

Kansaneläke maksetaan vanhuuseläkkeenä 65 vuoden iästä alkaen tai työkyvyttömyyseläkkeenä.

Kansaneläkkeen määrä riippuu asumismuodosta: vuonna 2025 yksin asuva saa 783 euroa kuukaudessa ja pariskunnassa asuva 699 euroa.

Työeläkkeen saaja voi saada myös kansaneläkettä, mutta jokainen työeläke-euro vähentää kansaneläkettä 50 sentillä, kunnes kansaneläke lakkaa kokonaan tietyn tulotason ylittyessä. Vuodesta 2025 lähtien kansaneläkettä maksetaan vain pysyvästi Suomessa asuville, eikä sitä enää makseta muualla EU-maassa asuville.

Takuueläke turvaa vähimmäistoimeentulon, jos kansaneläke ja muut eläkkeet jäävät alle 986,30 euron kuukausittaisen rajan.

Kansaneläkejärjestelmä on osa Suomen laajempaa sosiaaliturvaverkostoa ja tarjoaa turvaa erityisesti heikompituloisille eläkeläisille.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
YIT rakentaminen Oodi

YIT käänsi isoilla oikaisuerillä liikevoiton kuiville – osinkohanat pysyvät kiinni

Seuraava artikkeli
Wärtsilä Energy

Wallenbergit puhaltavat tuulen voimaa Wärtsilään