Evli: Tokmanni on ostopaperi – ”kohti parempaa kannattavuutta”

Kauppaketjun tuloshaasteet näyttävät väliaikaisilta.
Tokmanni kauppaketju kauppa talous Tokmanni kauppaketju kauppa talous

Kauppaketju Tokmannin loka-joulukuun vertailukelpoinen liikevoitto jäi ennusteesta. Liikevoitto oli 24,4 miljoonaa, kun analyytikoiden odotuksissa oli keskimäärin 26,7 miljoonan euron liikevoitto.

Neljännen vuosineljänneksen kannattavuutta rasitti merkittävä kertaluontoinen kuluerä, joka aiheutui koristevalojen takaisinvedosta, toteaa Tokmannin toimitusjohtaja Mika Rautiainen. Lisäksi suunnitelman mukainen Ale-Makasiini-myymälöiden haltuunotto sekä Pohjois-Suomessa sijaitsevien neljän myymälän oston valmistelut vaikuttivat kannattavuuteen heikentävästi viimeisellä neljänneksellä.

”Nämä olivat kuitenkin kertaluontoisia toimenpiteitä, ja kaiken kaikkiaan olemme hyvällä kehityksen tiellä”, Rautiainen toteaa.

Liikevaihto nousi yli 268 miljoonaan euroon vertailukauden 248,5 miljoonasta eurosta. Liikevaihtokin jäi hieman odotetusta 270,6 miljoonasta eurosta. Tokmanni jatkaa edelleen kasvuaan, sillä se kasvatti myymälöidensä määrää 4,7 prosenttia loka-joulukuussa.

Lähiajan näkymät ovat yhtiön mukaan suotuisat. Kauppaketju ennustaa hyvää liikevaihdon kasvua vuodelle 2019 perustuen 2018 hankittujen ja avattujen uusien myymälöiden sekä vuonna 2019 avattavien myymälöiden tuomaan liikevaihtoon sekä vertailukelpoiseen liikevaihdon lievään kasvuun.

Rautiaisen mukaan vuonna 2019 Tokmanni tulee keskittymään vahvasti liiketoiminnan suorituskyvyn parantamiseen.

”Panostamme prosessien tehostamiseen siten, että kiinteiden kulujen suhteellinen osuus pienenee. Parannamme myös myyntikatemarginaalia kasvattamalla omien merkkien myyntiä ja suoraa tuontia. Lisäksi jatkamme verkkokaupan ja kivijalkamyymälöiden yhdistelmän kehittämistä palvelemaan kuluttajaa entistäkin paremmin. Jo toteutettujen toimenpiteiden perusteella arvioimme Tokmannin verkkokaupan ja yritysmyynnin kehittyvän myönteisesti.”

Kertaeristä puhdistettuna Tokmannin viime vuoden viimeinen vuosineljännes näytti ”ihan hyvältä”, arvioi Evli aamukatsauksessaan.

”Tokmanni fokus on vuonna 2019E siirtymässä kannattavuuden parantamiseen, kun vuonna 2018E keskityttiin enemmän asiakasluottamuksen vahvistamiseen investoimalla hintoihin, markkinointiin ja valikoimiin. Kannattavuuden tulisi parantua kasvattamalla suoran tuonnin osuutta liikevaihdosta (tukee myyntikatemarginaalia) ja alentamalla kiinteitä kuluja suhteessa liikevaihtoon”, Evli toteaa.

Kulupuolella tavoitetta tukee Evlin mukaan tietyt kiinteistöihin liittyvät kulusäästöt, joita on jo neuvoteltu tietyssä määrin.

Evli pitää Tokmannin arvostusta edelleen maltillisena kannattavuusparannuspotentiaaliin nähden. Evlin kuluvan vuoden 0,74 euron ennustetulla osakekohtaisella tuloksella P/E-kerroin on 11,6x.

Evli toistaa Tokmannin Osta-suosituksen tavoitehinnalla 9,0 euroa.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Vakainkin osinko-osake tuo tasaista tuottoa.

Osinko-osake ei ole korkopaperi

Seuraava artikkeli
Hämeen Kauppakamari toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen talous

Kauppakamarit: Työn verotuksen keventäminen ja kannustinloukkujen purkaminen seuraavan hallituksen tehtävä