
Pohjoismaiden suurin joukkorahoitus- ja vertaislainapalvelu kasvoi heinä-joulukuussa vahvasti. Liikevaihto nousi 6,4 miljoonaan euroon, kasvaen 34,5 prosenttia edellisvuodesta. Liikevoitto ylsi 1,7 miljoonaan euroon edellisvuoden 1,5 miljoonasta eurosta.
Yhtiö odottaa vuoden 2019 liikevaihdon odotetaan kasvavan yli 30 kasvavan ja oikaistun liikevoiton kasvavan vuodesta 2018.
Fellow Financen toimitusjohtajan Jouni Hintikan mukaan viime vuosi oli tapahtumarikas ja onnistunut.
”Kasvuvauhtimme ja tuloksemme vuonna 2018 oli erinomainen. Liikevaihtomme kasvoi lähes 40% 12 milj. euroon ja liikevoittomme kasvoi 3,4 milj. euroon (oikaistu liikevoitto 3,5 milj. euroa). Liiketoimintamme, palvelumme käyttäjien määrät ja välitettyjen lainojen määrä jatkoivat voimakasta kasvua koko vuoden ajan. Välitimme lainoja ennätyksellisesti 172 milj. eurolla, jossa kasvua edellisvuoteen 74%”, Hintikka toteaa.
Yhtiö listautui viime vuonna Nasdaq First North Finland-markkinapaikalle saaden noin 2800 uutta omistajaa ja laajentuen kesällä Ruotsiin. Fellow Finance avasi myös ammikuussa jo viidennen lainamarkkinan Tanskaan. Palvelua käyttäviä sijoittaja-asiakkaita oli vuoden lopussa jo noin 60 maasta.
Yhtiö aikoo jatkaa kovaa kasvuvauhtia.
”Vuonna 2019 tulemme jatkamaan vahvasti ja kannattavasti kasvaen toimialamme suunnannäyttäjänä kohti kunnianhimoisia tulevaisuuden tavoitteitamme. Laajennumme Euroopassa uusille markkinoille luoden perustaa tulevien vuosien kasvullemme sekä tuomalla uusia rahoitustuotteita nykyisille markkinoillemme tarjoten sijoittaja-asiakkaillemme entistä monipuolisempia sijoitusmahdollisuuksia muutoin lähes tuottamattomaan korkomarkkinaan”, Hintikka visioi.
Fellow Financen puolivuotiskauden liikevoitto oli analyysitalo Inderesin odotusten mukainen. Inderes uskoo kasvun jatkuvan.
”Vahvaa kasvua ennakoiva ohjeistus vahvistaa luottamusta yhtiön kasvutarinaa kohtaan ja osoittaa, että yhtiöllä on suhteellisen hyvä näkyvyys liiketoimintansa kehittymiseen. Suomen hyvän kehityksen lisäksi arvioimme uusien markkinoiden (Saksa, Puola, Ruotsi) lainavolyymien kasvun toimivan tänä vuonna kasvuajureina”, Inderesin analyytikko Atte Riikola toteaa.
Riikolan mukaan erityisesti Saksan lainavolyymit ovat viime kuukausina lähteneet kehittymään positiivisesti.
Analyytikon mielestä Fellow Financen osakkeen arvostuskertoimet ovat maltillisia.
”Fellow Financen 2019e-2020e P/E-kertoimet ovat 24x ja 16x ja vastaavat EV/Liikevaihto-kertoimet 3,9x ja 2,9x. Huomioiden Fellow Financen historiallisen kasvun, tulevien vuosien kasvunäkymät sekä vahvan kannattavuuden, ovat arvostuskertoimet mielestämme maltillisia. Vaikka kansainvälistymisstrategian onnistumiseen liittyy vielä merkittäviä riskejä, on osakkeen tuotto/riski-suhde nykyisellä osakekurssilla mielestämme houkutteleva huomioiden merkittävä arvonluontipotentiaali kasvun realisoituessa”, Riikola toteaa.
Inderesin suositus Fellow Financen osakkeelle on osta ja osakkeen tavoitehinta on 10 euroa. Myös Evli antaa yhtiölle ostosuosituksen 9,75 euron tavoitehinnalla.
Inderesin Youtube-videolla analyytikko Riikola haastattelee Fellow Financen Jouni Hintikkaa. Videolla puhutaan kansainvälistymisestä ja siitä, vaikuttaako kiristyvä korkosääntely Fellow Financeen.
Lue lisää Fellow Financen joukkorahoitus- ja vertaislainapalveluista.