Autoalan kyselyn mukaan uudet käyttövoimat kiinnostavat erityisesti kaupungissa asuvia ja vähän ajavia.
Autoala selvitti keväällä toteutetulla laajalla tutkimuksella suomalaisten näkemyksiä autoilusta.
Sähköauto kiinnostaa eniten suurissa kaupungeissa asuvia sekä autottomia kotitalouksia. Sähköautot kiinnostavat erityisesti niitä vastaajia, joilla ilmastonmuutos ja ilman laatuun liittyvät kysymykset vaikuttivat myös liikkumisen valintoihin – esimerkiksi siihen, millä kulkutavalla matkat tehdään.
Sähköautojen hankinnan esteenä on hinnan lisäksi yleisimmin epävarmuus latausmahdollisuuksista. Koska sähköautoja ladataan enimmäkseen kotona, sähköautojen yleistymisen kannalta olisikin tärkeää varmistaa, että latausverkosto laajenisi erityisesti taloyhtiöissä, Autoala muistuttaa.
Nykyisin vain harva kerros- ja rivitalossa asuva voi luottaa latauspaikan saatavuuteen kotona. Autoalan mukaan latauspaikkojen rakentamisen tuki on tärkeä kannuste taloyhtiöille latauspaikkojen toteutukseen. Uudiskohteissa olisi olennaisen tärkeää varautua latauspaikkojen toteuttamiseen jo rakennusvaiheessa.
Kaasuautoilla hankinnan esteenä ovat puolestaan epävarmuus jakeluverkoston kattavuudesta ja käyttökustannuksista. Suurin osa kaasuautoista on kuitenkin kaksikäyttöisiä, joten jakeluasemaverkoston kattavuus ei ole yhtä kriittinen tekijä kuin sähköautojen latausverkosto.
Diesel on edelleen paljon ajavien suosiossa
Dieselauto on suosittu vaihtoehto, jos kilometrejä kertyy paljon. Yli 20 000 kilometriä vuodessa ajavista noin kaksi kolmasosaa arvioi dieselin hyväksi vaihtoehdoksi.
”Käyttövoimaveron takia diesel on taloudellisesti kannattava vasta kun vuosittaisten ajokilometrien määrä kipuaa yli 20 000:een. Syynä olla valitsematta dieselautoa ei ole niinkään huoli ympäristöstä, vaan pieni ajokilometrien määrä”, toteaa Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Pekka Rissa.
Noin puolet suomalaisista suhtautuisi myönteisesti kilometrien seurantaan verotusta ja vakuutusta varten. Vain reilu kolmannes vastaajista ei todennäköisesti antaisi lupaa ajokilometriensä seurantaan. Myönteisimmin suhtautuvat vähän ajavat.
”Paikannusperusteinen verotus voisi korvata nykyisiä liikenteen veroja, kuten autoveron ja ajoneuvoveron, periaatteella ”jos ajat, niin maksat”. Näin verotuksen rakennetta voitaisiin uudistaa lisäämättä liikenteeltä kerättyä verotaakkaa”, sanoo toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.
Uusi turvatekniikka kiinnostaa – itseajava auto ei
EU:n uusi turvallisuusasetus tuo uutta tekniikkaa kaikkiin uusiin autoihin lähivuosien kuluessa, Autoala kertoo. Muun muassa kaista-avustin ja automaattinen hätäjarrutus kuuluvat pian pakollisten varusteiden joukkoon.
Tutkimuksen mukaan suomalaiset suhtautuvat myönteisesti uusiin aktiivisiin turvavarusteisiin. Aktiiviset ja hätätilanteessa ajamiseen puuttuvat varusteet saavat laajan hyväksynnän kaikissa ikäryhmissä.
Sen sijaan autonomiseen eli ilman kuljettajaa liikkuvaan autoon suomalaiset suhtautuvat varauksellisesti.
Uudet liikkumisen palvelut ja yhteiskäyttöiset autot täydentävät perinteisiä kulkutapoja ja laventavat auton omistamisen muotoja – tutkimustulosten mukaan niistä on vielä harvoin omistusauton korvaajaksi. Uusiin liikennepalveluihin ja yhteiskäyttöisiin autoihin suhtaudutaan myönteisimmin suurimmilla kaupunkiseuduilla.
Ylivoimaisesti tärkein kulkutavan valintaan vaikuttava tekijä on matka-aika ja toiseksi tärkein kustannukset – erityisesti työikäisillä matka-aika on ylivoimaisesti tärkein tekijä liikkumisen valinnoissa.
Myös arkiliikunta ja terveysvaikutukset vaikuttavat liikkumisen valintoihin. Ilmastonmuutokseen vaikuttaminen ja ilman laadun parantaminen vaikuttavat liikkumisen valintoihin yli puolella suomalaisista. Nämä vastaajat olivat myös kiinnostuneimpia sähkö- ja kaasuautoista sekä uusista liikkumisen palveluista.
Itseä kiinnostaa sähköautoissa etenkin tuo uusien ominaisuuksien julkaisu verkon yli. Bensakoneissa pitää tyypillisesti ostaa uusi vuosimalli jos haluaa päivittää ominaisuuksia
Kuulostaa aika erikoiselta, että ne, kenellä ei autoa ole ollenkaan, ovat sähköautoista kiinnostuneita. Kiinnostuminen kun harvoin johtaa osto-toimenpiteeseen ja aika usein näillä vihreillä ei ole rahkeita toteuttaa sitä ostoa.
Aika monesti vihreät eivät itse pystyisi toteuttamaan ympäristöystävällistä toimintamallia, ainakaan siinä vaiheessa, jos se maksaisi jotain. Muiden rahoilla ja taikaseinän toimittamalla ilmaisella käteisellä voisi.