Asunnot ja kiinteistöt

Sijoittajat kannattelevat asuntomarkkinoita

Rakennusteollisuus RT:n tuore asuntotuotantokysely paljastaa, että sijoittajakysyntä tukee hidastuvaa asuntotuotantoa.

Rakennusliikkeiden suunnitelmat asuntotuotannon aloitusmääristä ovat kasvaneet kevääseen verrattuna, kertoo Rakennusteollisuus RT tiedotteessaan.

Kasvu johtuu sijoittajakysynnän vahvistumisesta. Rakennusteollisuus RT:n tuore asuntotuotantokysely osoittaa, että asuntorakentaminen on jäähtymässä muttei hyytymässä.

Suunniteltujen asuntoaloitusten määrä kasvoi kesäkuun kyselyssä tuhannella asunnolla verraten edelliseen, maaliskuussa tehtyyn kyselyyn. Syynä on sijoittajakysyntä, joka näyttää kyselyn perusteella selvästi ennakoitua vahvemmalta ja korkealta myös aiempien vuosien toteutumaan nähden.

Rakennusteollisuus RT:n jäsenyritykset ennakoivat aloittavansa kuluvana vuonna kaikkiaan noin 15 600 asunnon rakentamisen Näistä 8 900 on omaa perustajaurakointia eli yksityisille henkilöille suunnattuja omistusasuntoja ja 6 700 on sijoittajille eli käytännössä vuokrakäyttöön suunnattuja asuntoja.

Asuntosijoittajat lisäävät investointejaan

Myynnissä olevien uusien asuntojen määrä ei ole noussut merkittävästi. Uusien valmiiden myynnissä olevien asuntojen määrä on lievässä nousussa. Toukokuussa uusia asuntoja oli myynnissä 7 055. Maaliskuun kyselytuloksiin verrattuna valmistuneiden osuus myynnissä olevista asunnoista nousi 16 prosentilla yhteensä 1 124 kappaleeseen, mikä on edelleen kohtuullinen määrä.

”Asuntotuotanto vähenee viime vuosien huippulukemista. Rakennusliikkeiden ennakoima tuotantomäärä tukee käsitystä siitä, että hidastuminen on maltillista ja suuntaa kohti normaalia tasoa”, toteaa Rakennusteollisuus RT:n pääekonomisti Jouni Vihmo.

Vihmon mukaan suuret vuokra-asuntoihin panostavat asuntosijoittajat näyttävät lisäävän investointejaan, kun omistusasuntojen kysyntä vaimenee.

”Kiinteistöt säilyvät edelleen houkuttelevina sijoituskohteina. Osalla sijoittajista epävarmuutta lisäävät kuitenkin suunnitelmat taloyhtiölainojen ja ulkomaisten rahastojen kiinteistösijoitusten verotuskohteluun kaavaillut muutokset”, Vihmo sanoo.

Rakennusteollisuus RT:n mukaan asuntomarkkinoiden yleiskuva on tällä hetkellä etupäässä positiivinen. Kesäkuukausien lupamäärillä tulee olemaan ratkaiseva merkitys rakentamisen tasoon.

Epävarmuus asuntokysynnästä kasvussa

Kuluttajien epäluottamus Suomen talouteen on voimistunut viime aikoina, mutta kuluttajien luottamus omaan talouteen on hyvällä tasolla. Korkotaso näyttää säilyvän matalana vielä pidemmän aikaa. Työllisyys ja kuluttajien ostovoima kasvavat tänä vuonna.

Epävarmuus kysynnästä ja kannattavuudesta nousi kuitenkin eniten rakennusliikkeiden tuotantoa haittaavaksi tekijäksi. Samaan aikaa tuotantoa rajoittavat edelleen tonttipula, tonttikustannukset ja rakentamisen kustannukset.

Kaupungistuminen näkyy myös RT:n kyselyssä.

Suurimpien kasvukeskusten osuus tuotannosta on lähes 80 prosenttia. Helsingin seudun osuus tuotannosta jatkoi nousuaan nyt jo 47 prosenttiin.

Rakennusteollisuus RT toteuttaa asuntotuotantokyselyn kolme kertaa vuodessa. Siihen osallistuvat Talonrakennusteollisuus ry:n jäsenyritykset, joiden joukossa on suurimpien asuntorakentajien lisäksi myös useita pienempiä toimijoita.

Kaikkien asuntoaloitusten määrä ja muut asumiseen ja rakentamiseen liittyvät tilastot löytyvät Rakennusteollisuus RT:n verkkosivuilta osoitteesta www.rakennusteollisuus.fi/asuntotuotantokyselyt.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->
< !—Improve Media -->

Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös