Makrotalous

S-Pankin päästrategi: Korot pysyvät ”superalhaalla” odotettua pidempään

Asuntovelallisen ei tarvitse vieläkään pelätä asuntolainojen korkojen nousua.

Suomessa ja muualla euroalueella on odotettu, että noususuhdanteessa nolla- tai jopa miinusmerkkiset korot kääntyisivät vähitellen nousuun ja historiallisen alhaisten korkojen aika jäisi väliaikaiseksi ilmiöksi.

Nyt alkaa kuitenkin näyttää siltä, että alhaisten korkojen aika jatkuu.

S-Pankin päästrategin Lippo Suomisen mukaan nyt ollaan tilanteessa, jossa euroalueen talouden kasvuhuippu on tällä erää ohitettu ja keskuspankin talletuskorko on silti pysynyt -0,4 prosentissa.

”Vihdoin on laajasti myönnetty, että korot pysyvät superalhaalla odotettuakin pidempään. Keskuspankin koronlasku on todennäköisempää kuin nosto. Markkinoilla hinnoitellaan, että yleisesti viitekorkona käytetty kolmen kuukauden Euribor nousisi nollan yläpuolelle vasta vuoden 2023 lopulla. Vielä vuoden alussa nollarajan odotettiin ylittyvän tämän vuoden aikana”, Suominen sanoo.

Moni sijoittaja on vuoden alussa ihmetellyt rahoitusmarkkinoiden vahvaa virettä, kun samaan aikaan niin kotimaasta kuin ulkomailtakin kerrotaan hidastuvasta talouskasvusta.

“Huonot talousuutiset ovat kääntyneet rahoitusmarkkinoilla hyviksi markkinauutisiksi. Talouden vaisuus pakottaa keskuspankit jatkamaan yhä supermatalien korkojen tiellä”, Lipponen toteaa.

Lipposen mukaan matalat korot puolestaan sekä tukevat taloutta että houkuttelevat sijoittajia riskisempiin kohteisiin, kun vähäriskisistä korkotuotteista ei ainakaan saa tuottoja pitkään aikaan.

Jopa maailman talouden vakain kasvuveturi Yhdysvallat on joutunut tekemään täyden suunnanmuutoksen, kun keskuspankki on vaihtanut viime vuoden koronnostot laskuodotuksiin tälle vuodelle”, Suominen kertoo.

USA:n keskuspankin rahapolitiikan käänteestä ja ohjauskorkojen ennakoidusta laskusta kommentoi tänään myös Teknologiateollisuus ry:n johtava ekonomisti Jukka Palokangas.

”Myös asuntomarkkinat USA:ssa ovat jäähtymässä. On todennäköistä, että FED alentaa ohjauskorkoaan heinäkuun lopulla. Korkoa alennettaneen 2,5 %:sta 2,25 %:iin. Kun Euroopassa korko on jo entuudestaan nollan tuntumassa, näkymä on suorastaan hyvä myös suomalaisille velallisille”, Palokangas kirjoittaa Twitterissä.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on sijoittamiseen ja raha-asioihin keskittyvä verkkojulkaisu. Sivusto sisältää sijoittamiseen, talouteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:


< !—ReadPeak peruskoodi -->
< !—Improve Media -->

Copyright © 2019 Salkkumedia Oy

Ylös