Indikaattorit

Tähänkö päättyi työmarkkinoiden hyvä veto?

Tilastokeskuksen työllisyystilastot kertovat, että työllisyyden kasvu on tyrehtynyt.

työllisyys työllisyysaste suhdanteet talous
Kuva: Tilastokeskus.

Tilastokeskus kertoi eilen, että avoimia työpaikkoja toisella vuosineljänneksellä suunnilleen yhtä paljon kuin vuosi sitten. Avoimia työpaikkoja oli 50 900, kun vuotta aiemmin määrä oli 49 500.

Tänään Tilastokeskus puolestaan julkisti tilastot työllisyyskehityksestä. Viesti on yhtä vaisu kuin avoimien työpaikkojenkin tapauksessa.

Työllisten määrä pysyi lähes ennallaan, ja työttömyys väheni vuoden takaiseen verrattuna vain hiukan.

Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli heinäkuussa hiukan vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisyysasteen trendiluku oli 72,4 prosenttia ja työttömyysasteen trendiluku 6,6 prosenttia.

Työllisiä oli vuoden 2019 heinäkuussa 2 628 000, mikä oli kolme tuhatta vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisyysaste eli työllisten osuus 15–64-vuotiaista oli heinäkuussa 74,5 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 74,1 prosenttia.

Työttömiä oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2019 heinäkuussa 169 000, mikä oli 14 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömyysaste oli heinäkuussa 6,0 prosenttia eli 0,5 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuotta aiemmin.

”Työmarkkinoiden paras veto näyttäisi olevan ohi. Sekä työllisyys- että työttömyysasteen trendit ovat jämähtäneet paikalleen alkuvuonna”, kirjoittaa OP-ryhmä Twitterissä.

Pellervon taloustutkimuksen ennustepäällikkö Janne Huovari arvioi, että työllisyyden kasvua näyttäisi estävän sekä kysynnän heikentyminen että työvoiman tarjonnan väheneminen.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös