Nyt myös ruotsalaiset yritykset voivat hakea Fellow Financen joukkorahoitusalustalta rahoitusta investointeihinsa, käyttöpääomaksi ja myyntisaataviensa rahoittamiseksi. Fellow Finance avasi rahoituspalvelunsa ruotsalaisille kuluttajille kesällä 2018.
”Jatkamme strategiamme mukaista palvelutarjontamme laajentamista toimintamaissamme. Ruotsissa palvelumme kattaa jatkossa myös lainamuotoisen yritysrahoituksen”, kertoo Fellow Financen toimitusjohtaja Jouni Hintikka.
Hintikan mukaan Ruotsissa kilpailu asiakkaista on tunnetusti tiukkaa, mutta samalla yritysrahoitukseen erikoistuneiden toimijoiden tunnettuus ja perinteisen pankkisektorin ulkopuolisten palvelujen kysyntä on samalla myös hyvä pienissä ja keskisuurissa yrityksissä.
Fellow Finance on ainoa joukkorahoituspalvelu, jossa sijoittaja voi saman alustan kautta tehdä sijoituksia sekä yritys- että kuluttajarahoitukseen useissa eri maissa ja näin saamaan sijoituksilleen kattavan maantieteellisen hajautuksen lisäksi hajautuksen erilaisiin lainamuotoihin. Tavoitteena on muuttaa perinteinen pankkitoiminta suoraan markkinaehtoiseen lainaamiseen ihmisten ja yritysten välillä.
”Verrattuna pankkeihin ja rahoituslaitoksiin rahoituksen hakija pystyy Fellow Financen palvelussa kilpailuttamaan lainansa tuhansien sijoittajiemme kesken, mikä varmistaa asiakkaallemme aina parhaan mahdollisen rahoitustarjouksen sijoittajiltamme”, Hintikka jatkaa.
Perustamisestaan vuodesta 2014 lähtien Fellow Finance on välittänyt noin 510 miljoonaa eurolla rahoitusta sijoittajien ja lainanhakijoiden välillä ja on Pohjoismaiden suurin lainamuotoista joukkorahoitus- ja vertaislainapalvelua tarjoava yhtiö (lähde: Brismo Market data). Fellow Finance palvelee rahoitusta hakevia Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa ja Puolassa. Sijoittajia on noin 70 maasta.
Vertaislainapalvelujen tarjoaminen Ruotsissa edellyttää maksulaitoksen toimilupaa. Fellow Finance on Suomen Finanssivalvonnan valvoma maksulaitos ja tarjoaa palvelujaan rajojen yli EU-alueella ja on rekisteröity Ruotsin Finanssivalvonnan (Finansinspektionen) valvottavien yhtiöiden rekisteriin (Företagsregistret).
Fellow Financen lainasijoittajat rahoittivat yritys- ja vertaislainoja syyskuussa yhteensä noin 13,3 miljoonalla eurolla. Kumulatiivinen välitettyjen lainojen määrä kasvoi yli 512 miljoonaan euroon ja sijoittaja-asiakkaiden määrä kasvoi 14 357 lainasijoittajaan.
Fellow Finance Oyj on vuonna 2014 toimintansa aloittanut kansainvälisesti toimiva, kasvuhakuinen joukkorahoituspalveluita tarjoava fintech-konserni.
Yhtiön liiketoiminnan kannalta keskeisin sen tarjoamista palveluista on sen ylläpitämä Pohjoismaiden johtava lainamuotoinen joukkorahoitus- ja vertaislaina-alusta, jota on käyttänyt jo yli 560 000 asiakasta noin 60 maasta.
Fellow Finance Oyj:llä on Finanssivalvonnan myöntämä maksulaitoksen toimilupa ja yhtiö on listattu Nasdaq First North Finland -markkinapaikalle. Yhtiöllä on noin 2800 osakkeenomistajaa.