Talouden trendit

Kotimaisen huonekaluyhtiön toimitusjohtajalta katkeraa kritiikkiä – valtion ja kuntien hankintaeurot ohjataan ulkomaille

Kotimainen huonekaluvalmistuksen perheyritys Isku käynnistää 10 miljoonan euron säästöohjelman.

Yhtenä toimenpiteistä kustannussäästöjen toteuttamiseksi Isku suunnittelee sekä pysyviä että tilapäisiä työvoiman vähennystoimenpiteitä.

Isku syyttää julkisia kilpailutuksia halpatuonnin suosimisesta.

Valtion ja kuntasektorin kilpailutusten muutos heikentää Iskun markkinakysyntää edelleen ja tilanne näyttää jäävän pysyväksi, yhtiö kertoo tiedotteessaan.

”Olemme keskittäneet tuotannon ja hankintamme Suomeen ja tehneet merkittävän ohjelman vastuullisen valmistuksen saralla. Kuitenkaan julkisissa kilpailutuksissa kotimaisuus, elinkaarikustannukset sekä vastuullisuus eivät ole valintaperusteina, vaan pelkkä hinta ratkaisee”, ryöpyttää Iskun toimitusjohtaja Arto Tiitinen.

Tiitisen mukaan hinnan suuri merkitys valitettava tosiasia, joka vaikuttaa Iskun liiketoimintaan ja suomalaisen huonekaluteollisuuden tulevaisuuteen sekä laajemmin koko toimialan työllisyyteen merkittävästi.

”Nyt verorahoilla tehtyjen hankintojen eurot ja työpaikat menevät muun muassa Viroon, Liettuaan, Puolaan, Ukrainaan, Bosnia-Herzegovinaan ja Kiinaan”, Tiitinen valittaa.

Alkava kehitysohjelma jatkaa Iskun kilpailukyvyn kehittämistä. Viime vuosina Iskun liiketoiminnan kehityksessä on otettu isoja askelia investoimalla tuotantoon ja järjestelmiin 30 miljoonaa euroa.

Isku on suomalainen Eino Vikströmin vuonna 1928 Lahteen perustama perheyritys. Isku suunnittelee, valmistaa ja markkinoi kalusteita, palveluita sekä kokonaisvaltaisia sisustusratkaisuja koteihin ja kaikkiin julkisiin tiloihin, kouluihin, toimistoihin ja terveydenhuoltoon.

Suomessa Isku toimii omien myynti- ja palvelukeskusten kautta. Kotimaan palveluverkoston lisäksi Isku toimii Pohjoismaissa, Baltiassa, Ranskassa, Puolassa, Venäjällä, Lähi-idässä sekä toteuttaa projekteja ympäri maailmaa. Isku on keskittänyt koko tuotannon Lahteen.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös