
Teollisuuden uusien tilausten arvo oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2019 marraskuussa 11,2 prosenttia pienempi kuin vuotta aikaisemmin. Tammi-marraskuun aikana tilaukset vähenivät 2,1 prosenttia edellisvuodesta.
Yritykset saivat marraskuussa uusia tilauksia vuodentakaista enemmän kemianteollisuudessa, toimialan tilaukset kasvoivat 6,9 prosenttia vuodentakaisesta. Muilla teollisuuden alatoimialoilla tilaukset laskivat. Paperi- ja kartonkituotteiden valmistuksen toimialalla tilaukset laskivat vuodentakaisesta 13,0 prosenttia ja metalliteollisuudessa 14,1 prosenttia.
Tilastokeskus muistuttaa, että tilaustilastoa tulkittaessa on muistettava, että voimakkaat heilahtelut ovat tilauksille kuukausitasolla tyypillisiä. Arvoltaan suuriakaan uusia tilauksia ei jaeta pidemmälle ajanjaksolle, vaan ne kohdistetaan tilastoitavalle kuukaudelle sellaisenaan.
Tilausten laskusta huolimatta teollisuustuotanto kasvoi marraskuussa sekä edellisestä kuukaudesta että vuodentakaisesta.
Kausitasoitettu teollisuustuotanto kasvoi Tilastokeskuksen mukaan marraskuussa 1,3 prosenttia edellisestä kuukaudesta. Teollisuuden työpäiväkorjattu tuotanto oli Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2019 marraskuussa 3,7 prosenttia suurempi kuin vuoden 2018 marraskuussa. Tammi-marraskuussa työpäiväkorjattu tuotanto kasvoi 2,2 prosenttia vuodentakaisesta.
Elinkeinoelämän keskusliiton johtava ekonomisti Sami Pakarinen kommentoi teollisuuden tilauslukuja Twitterissä.
”Teollisuuden tilaukset laskivat odotetusti marraskuussa. EK:n luottamusindikaattorin datan perusteella joulukuussa oli maltillinen parannus, mutta Tilastokeskuksen uusien tilausten sarja on hyvin heiluva. Joka tapauksessa Suomi painuu nyt linjassa globaalin teollisuuden kanssa”, Pakarinen toteaa.
Teollisuuden tilaukset laskivat odotetusti marraskuussa. EK:n luottamusindikaattorin datan perusteella joulukuussa oli maltillinen parannus, mutta Tilastokeskuksen uusien tilausten sarja on hyvin heiluva. Joka tapauksessa Suomi painuu nyt linjassa globaalin teollisuuden kanssa. pic.twitter.com/0g3A1GNkAW
— Sami Pakarinen (@SaPakarinen) January 10, 2020
EK:n ekonomisti Jouko Kangasniemi toteaa Twitterissä puolestaan, että uusien teollisuustilausten laskeva trendi ennakoi heikkemistä myös tuotantoon.
#Teollisuustuotanto kasvoi marraskuussa neljä % vuodentakaisesta – uudet tilaukset supistuivat samaan aikaan 11 %. Uusien tilausten vaihtelu on voimakasta, mutta trendi on ollut jo yli vuoden ajan laskussa, mikä ennakoi heikkenemistä myös tuotantoon. #suhdanteet pic.twitter.com/kzPILANPGr
— Jouko Kangasniemi (@kngsnm) January 10, 2020
Handelsbanken Suomen ekonomisti Janne Ronkanen arvioi teollisuustilastojen ennakoivan vaikeampia aikoja tänä vuonna.
Suomen teollisuustuotannossa on sitkeyttä – marraskuussa nähtiin edelleen hyvää kasvua. Teollisuuden uusien tilauksien, luottamuksen sekä tavaraviennin heikentyminen kuitenkin viittaavat vaikeampiin aikoihin tänä vuonna.
— Janne Ronkanen (@RonkanenJanne) January 10, 2020
Englanninkielinen kommentti: https://t.co/qOJiusjhVf pic.twitter.com/Yjl1RKprWL