Biolääkeyhtiö Gilead Sciences aloittaa koronaviruksen lääketestit – osakekurssi pomppasi

Yhtiöllä on mahdollinen lääke koronaviruksen hoitoon. Uutistoimisto Bloombergin mukaan lääkkeen testaukset ihmisillä aloitetaan.
koronavirus Kiina sairaala virus koronavirus Kiina sairaala virus

Yhtiön kehittämän lääkkeen nimi on remdesivir. Se on viruslääke, joka on kehitetty Ebolan ja SARSin kaltaisten tartuntatautien hoitoon. Tosin ebolavirukseen lääke ei tehonnut. Lääkettä on Bloombergin mukaan testattu kiinalais-japanilaisessa sairaalassa Pekingissä. Testeissä selvitetään lääkkeen soveltuvuus Kiinassa ja muuallakin nopeasti leviävän koronaviruksen hoitoon.

Gilead kertoo tiedotteessaan, etteivät lääkeviranomaiset ole vielä hyväksyneet sen testilääkettä viralliseksi lääkkeeksi. Silti lääkettä tullaan käyttämään, koska koronavirukseen ei ole vielä muutakaan lääkettä saatavilla.

Lääkettä annettiin ensimmäiselle potilaalle, amerikkalaiselle 35-vuotiaalle miehelle Washingtonin osavaltiossa. Bloombergin mukaan miehen vointi parani vuorokauden aikana, mikä rohkaisee lääkkeen uusiin testeihin.

Lääkkeen testit tehdään Kiinan Wuhanissa, josta koronavirus sai alkunsa. 270 lievän keuhkokuumeen koronaviruksesta saanutta potilasta on rekrytoitu selvitykseen.

Mikäli lääke todella tehoaa koronavirukseen, saattavat Kiinan lääkeviranomaiset antaa lääkkeen käyttöön nopeastikin.

Koronavirus tarttuu ihmisestä ihmiseen helpommin kuin 2000-luvun alussa jyllännyt Sars-virus, ja koronavirus näyttää leviävän nopeammin. Se on nyt tappanut Kiinassa enemmän ihmisiä kuin SARS-virus. SARSiin kuoli Kiinassa 349 ihmistä, kun koronavirus on tuoreimpien tietojen mukaan surmannut jo nyt 361 ihmistä.

Kiinan Hubein maakunnassa on todettu reilut 2 100 uutta tartuntaa, ja yhteensä Kiinassa tartuntatapauksia on yli 17 200.

Analyytikoiden konsensusennusteissa biolääkeyhtiön koko vuoden 2019 osakekohtaiseksi tulokseksi ennustetaan 3,6 dollaria osakkeelta ja tuloksen odotetaan nousevan tänä vuonna 5,7 dollariin osakkeelta. Osakkeen arvostuskerroin on kohtuullisen alhainen, sillä kuluvan vuoden konsensuksen mukaisella tulosennusteella sen P/E-kerroin on vain 11,1x.

Yhtiötä seuraa 29 analyytikkoa, joista 12 antaa osakkeelle ostosuosituksen, kolmen analyytikon suositus on lisää, 12 analyytikkoa antaa pidä-suosituksen ja kahden suositus on vähennä.

Gilead Sciences -yhtiön osake on USA:n teknologiapörssi Nasdaqissa tänään reippaassa 5,7 prosentin nousussa noin kello 20.00 Suomen aikaa.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Seppo Saario sijoittaja sijoituskirjailija pörssi

Sijoituskonkari Seppo Saario kääntyi osakepoimijasta indeksisijoittajaksi

Seuraava artikkeli
asuminen asuntojen hinnat asuntosijoittaminen kerrostalo sijoittaminen

Kerrostaloasuja maksaa asumiskuluja jopa 35 ylimääräisestä neliöstä