Tammikuun viimeisenä päivänä vireillepannussa aloitteessa halutaan käynnistää valmistelu sellaisen lainsäädännön luomiseksi, jolla estetään julkisomisteisten vesihuoltotoimintojen myyminen kaupallisille yksityisille toimijoille. Aloitteen tavoitteena on, että nykyinen omistus pidetään julkisen sektorin hallussa.
Suomessa vesihuolto on toteutettu julkisesti liikelaitosten, kuntien omistamien yhtiöiden kautta tai esimerkiksi vesiosuuskuntien toimesta.
Nyt kuitenkin esimerkiksi Jyväskylän kaupunki on suunnitellut myyvänsä pois vesihuoltoyhtiön vähemmistöomistuksen. Myös Ähtärissä valmistellaan vesihuollon myymistä ja Lahdessa pohditaan erilaisia vaihtoehtoja, kertoo Helsingin Sanomat.
Aloitteen mukaan vesi on ihmiselämän kannalta välttämätön perushyödyke kuten ilma. Kansalaisaloitteen mielestä luonnollisen monopolin purkaminen ei ole järkevää.
”Vesihuoltoon ei voi juurikaan syntyä kilpailua sen ollessa niin sanottu luonnollinen monopoli, jossa vain yksi toimija kykenee toimimaan markkinoilla. Ei ole millään tapaa realismia, että jollekin paikkakunnalle Suomessa rakennetaan kilpaileva vesihuoltoverkosto (esim. vesijohtoverkosto) jo olemassa olevan rinnalle”, aloitteessa todetaan.
Maailmalla on aloitteen mukaan paljon huonoja kokemuksia vesihuollon yksityistämisestä.
”Esimerkiksi Isossa-Britanniassa tämä on nostanut veden hintaa yksittäisille kuluttajille ja samalla veden jakeluongelmat ovat lisääntyneet. Veden laatutaso on laskenut huomattavalla tavalla ja yritykset ovat tehneet huomattavan paljon voittoa tällä luonnollisella monopolilla.”
Aloitteen mukaan monet kaupungit Euroopassa, kuten Berliini ja Pariisi, ovat ottaneet uudelleen omistuksensa yksityistetyn vesihuollon siinä ilmenneiden suurten ongelmien myötä.
Vesihuollon yksityistäminen Suomessa johtaisi aloitteen mukaan mitä todennäköisimmin yhtä lailla kustannusten nousuun ja palvelutason heikentymiseen.
”Vastaavalla tavalla tapahtunut luonnollisen monopolin myynnistä aiheutunut kustannusnousu on näkynyt jo nyt Suomessa sähkönsiirtohinnoissa Caruna-kauppojen myötä.”
Aloite on kerännyt paljon kannatusilmoituksia. Lauantaina 1.2. kannatusilmoituksia oli jo lähes 57 000. Kansalaisaloite etenee eduskunnan käsiteltäväksi, jos se on kerännyt vähintään 50 000 kannatusilmoitusta kuuden kuukauden kuluessa. Aloite siis tulee etenemään eduskunnan käsittelyyn.



