Yritysuutiset

Kauppaketjut Stockmann ja Kesko antoivat tulosvaroitukset koronakriisin vuoksi

Suomen kauppaketjut eivät ole immuuneja koronapandemian vaikutuksille.

Pörssin kauppaketjut Stockmann ja Kesko antoivat eilen tulosvaroituksen viruskriisin vuoksi. Kolmas Helsingin pörssin kauppaketju Tokmanni ei ole vielä antanut tulosvaroitusta.

Stockmann arvioi nyt, että koronaviruksen puhkeaminen sekä sen aiheuttamat monet rajoitukset ja säännökset tulevat merkittävästi heikentämään liiketoimintojemme volyymiä ja kannattavuutta.

Liiketoimintaympäristössämme tapahtuneiden nopeiden muutoksien takia Stockmannin aikaisempi tulosennuste, julkaistu 13.2.2020, ei ole enää päde. Stockmann julkaisee uuden tulosennusteen, kun markkinanäkymämme ovat selkeämmät.

Aiempi 13.2. julkaistu tulosennuste vuodelle 2020 oli, että konsernin liikevoitto kasvavaa selvästi vuonna 2020. Viime vuonna Stockmannin liikevoitto oli miljoonaa euroa.

Kesko puolestaan peruuttaa tilinpäätöstiedotteen yhteydessä 5.2.2020 antamansa tulevaisuuden näkymät jatkuvien toimintojen liikevaihdon osalta ja muuttaa tulevaisuuden näkymät jatkuvien toimintojen vertailukelpoisen liikevoiton osalta.

Tässä tilanteessa yhtiö arvioi vuonna 2020 jatkuvien toimintojen vertailukelpoisen liikevoiton olevan haarukassa 400 – 450 miljoonaa euroa ja siten jäävän jonkin verran vuoden 2019 ennätyksellisestä vertailukelpoisesta liikevoitosta. Yhtiö ei anna liikevaihdon kehitystä koskevaa ohjeistusta.

”Koronaviruksesta ja talouden maailmanlaajuisesta epävarmuudesta johtuen arvioimme jäävämme jonkin verran vuoden 2019 ennätyksellisestä liikevoitosta 461,6 miljoonaa euroa”, toteaa Keskon pääjohtaja Mikko Helander

Päivittäistavarakauppa on noin puolet Keskon liikevaihdosta ja yli 70 prosenttia tuloksesta.

Kesko uskoo ruoan kysynnän kuluttajakaupassa jatkuvan hyvänä poikkeustilanteesta huolimatta.

”Foodservice-liiketoiminnassa myynnin ennakoidaan sen sijaan laskevan. Rakentamisen ja talotekniikan kaupan ja autokaupan osalta myynnin ja kannattavuuden arviointi on tässä tilanteessa vaikeaa. Sopeutustoimenpiteet on aloitettu ja niitä jatketaan huomioiden muutokset eri toimialojen liiketoiminnoissa,” toteaa Helander. 

Aiemmin 5.2. tilinpäätöstiedotteessaan Kesko oli arvioinut vertailukelpoisesti jatkuvien toimintojen liikevaihdon seuraavalta 12 kuukauden ajanjaksolta ylittävän edeltävän 12 kuukauden tason. Jatkuvien toimintojen vertailukelpoisen liikevoiton Kesko ennakoi tuolloin seuraavan 12 kuukauden ajanjaksolla ylittävän edeltävän 12 kuukauden tason.

Kommentoi
Ylös
>