Hallituksen linjaus: Maksetut arvonlisäverot palautetaan yrityksille takaisin lainana

Suomen hallitus kertoi torstaina valmistelevansa esitystä eduskunnalle arvonlisäverojen takaisinlainaamisesta yrityksille alkuvuoden 2020 osalta.
hallitus koronakriisi valmiuslaki talous hallitus koronakriisi valmiuslaki talous

Alkuvuonna maksettuja arvonlisäveroja voitaisiin siis hallituksen suunnitelman mukaan palauttaa yrityksille. Ehtona palautukselle on, että palautetut ja lykätyt arvonlisäverot maksettaisiin takaisin valtiolle kahden vuoden aikana.

Kyseessä on siis yrityksille kohdistuva laina, jossa yritykset voisivat lainata jo tilittämiään arvonlisäveroja.

Lisäksi hallitus päätti valmistelusta, jossa sosiaali- ja terveysalan toimijoiden kotimaisille ja EU-alueen suojavarustehankinnoille asetetaan nollaverokanta.


 
Saat jopa 20 ilmaista osaketta!
 
Avaa ja rahoita tilisi Freedom24-välittäjällä ja saat jopa 20 ilmaista osaketta, joiden arvo on jopa 800 dollaria kukin. Lue lisää artikkelistamme
 
Jokaiseen sijoitukseen liittyy riskejä.
 

Hallitus keskusteli myös julkisuudessa kohua aiheuttaneista Business Finlandin ja ELY-keskusten myöntämien yritystukien kehittämisestä. Hallitus päätti jatkovalmistelusta, jossa näitä tukia kehitetään vastaamaan paremmin yritysten koronakriisistä johtuviin talousvaikeuksiin.

Hallituksen tavoitteena on, että myönnettäviä tukia voitaisiin kohdentaa kehittämistoiminnan osana nykyistä enemmän yritysten kiinteisiin kuluihin. Yritystoiminnan kehittäminen säilyy edelleen kuitenkin yhtenä kriteerinä tukien myöntämisessä.

Business Finlandin myöntämistä koronakriisin tukirahoista syntyi kohu sen jälkeen, kun Suomen Kuvalehti julkisti tietoja Business Finlandin hätärahoitusta saaneista yrityksistä.

Ravintola- ja matkailuala on kärsinyt koronakriisistä kaikkein eniten. Kuitenkin SK:n mukaan suurimman osan euroista tarkastelujaksolla saivat it-alan ohjelmisto- ja konsultointiyhtiöt, jotka ovat saaneet myönnetyistä koronatuista 14 prosenttia.

Hallitus on saanut myös selvityksen koronakriisistä erityisen rankasti kärsineen ravintola-alan tilanteesta. Hallitus kävi evästyskeskustelun ravintoloiden sulkemisesta johtuvien tappioiden kompensoimisesta, ja valmistelu jatkuu uudesta tukimallista ravintoloille. Uudessa mallissa tukea suunnataan ravintoloiden kiinteiden kulujen kompensoimiseen sekä henkilöstön uudelleenpalkkaamiseen. Lakiesitys tulee eduskunnan päätettäväksi mahdollisimman pian.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Afarak Group osakekurssi

Kaivosyhtiö Afarak nousi perjantaina pörssissä peräti +124 prosenttia – tässä syy

Seuraava artikkeli
Apple iPhone kännykkä matkapuhelin talous

Näin talousbloggaaja puolitti puhelinlaskunsa