Yritysuutiset

Kaivosyhtiö Afarak nousi perjantaina pörssissä peräti +124 prosenttia – tässä syy

Korkein hallinto-oikeus ei antanut kroatialaiselle liikemiehelle valituslupaa Finanssivalvonnan päätöksistä.

Kaupankäynti kaivosyhtiö Afarakin osakkeella keskeytettiin perjantaina iltapäivällä Helsingin pörssissä. Yhtiön osake ehti kivuta parhaimmillaan jopa 145 prosenttia. Perjantain päätöskurssi oli 0,63 euroa, mikä tarkoitti yli 124 prosentin kurssinousua ennen kaupankäynnin keskeytystä.

Afarak Group kertoo tiedotteessaan, että korkein hallinto-oikeus on antanut kaksi päätöstä Finanssivalvonnan 7.10.2018 antamaan päätökseen liittyvässä asiassa. Korkein hallinto-oikeus ei antanut asiassa valituslupia. Yhtiön tietoon päätös tuli perjantaina, jolloin yhtiö myös julkisti asiasta tiedotteen.

Finanssivalvonta velvoitti vuonna 2018 helmikuussa kroatialaisen liikemiehen ja Afarakin suuromistajan Danko Končarin sakon uhalla tekemään julkinen ostotarjous pörssiin listatusta Afarak Groupista. Finanssivalvonnan määräyksessä osakkeet pitää lunastaa 2,5 euron kappalehintaan. Končar oli Afarak Groupin eli entisen Ruukki Groupin entinen toimitusjohtaja.

Osake rajussa nousussa

Končar valitti päätöksestä Helsingin hallinto-oikeuteen, mutta hallinto-oikeus hylkäsi valituksen maaliskuussa 2019. Hallinto-oikeuden mukaan Končarin määräysvalta yhtiön sekä hänen lähipiirinsä omistusosuus Afarakissa ylitti ostotarjousvelvollisuusrajan eli kolme kymmenesosaa marraskuussa 2009.

Finanssivalvonta on määrännyt hänelle aiemmin yhteensä 110 miljoonaa euron uhkasakot. Lisäksi Finanssivalvonta määräsi Afarak Groupille 1,45 miljoonan euron seuraamusmaksun sisäpiiritiedon julkistamiseen ja sisäpiiriluettelon pitämiseen liittyvistä laiminlyönneistä.

Nyt julki tullut korkeimman hallinto-oikeuden päätös siis tarkoittaa sitä, että Končar ei saanut Finanssivalvonnan päätöksistä valituslupaa.

Yhtiö itse ei ole asian osapuoli.

Finanssivalvonnan määräämä osakkeiden lunastusvelvollisuus ja julkinen ostotarjous 2,5 euron kappalehintaan ylittää selvästi Afarakin osakekurssin ennen korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä. Vielä torstaina osakekurssi mateli noin 0,27 eurossa, mutta nousi perjantaina korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen julkistamisen jälkeen vajaaseen 0,35 euroon.

Afarakin taloudelliset vaikeudet pahentuneet

Afarak Group on erikoistunut kaivos- ja mineraalien jalostamiseen. Yhtiö on erikoismetalliseosten tuottaja, jonka kaivokset ja tuotantolaitokset sijaitsevat Etelä-Afrikassa, Turkissa ja Saksassa. Lontoossa, Helsingissä ja Maltalla sijaitsevat hallinnolliset toimistot tukevat tuotantoyksiköitä.

Yhtiö myy tuotteitaan ympäri maailman oman myynti- ja markkinointiyhtiön, Afarak Tradingin, kautta. Afarak toimittaa metalliseoksiaan auto-, ilmailu-, avaruus- ja ydinvoimateollisuudessa sekä myös luksustuotteita kuluttajasektorille valmistaville johtaville brändeille.

Yhtiön liikevaihto laski viime vuonna yli 39 prosenttia 28,6 miljoonaan euroon vuodesta 2018 alhaisempien myyntivolyymien ja alhaisempien myyntihintojen takia. Louhittu tonnimäärä laski 28,8 prosenttia Etelä-Afrikan kaivoksilla väliaikaisesti keskeytetyn kaivostoiminnan takia.

Liikevoitto painui viime vuonna yhä syvemmälle tappiolliseksi. Liikevoitto oli miinuksella 15,4 miljoonaa euroa, kun tappio vuonna 2018 oli 7,0 miljoonaa euroa.

Yhtiön toimitusjohtaja Guy Konnsbruck kertoi tilinpäätöstiedotteessa, että vuoden 2019 neljännen neljänneksen aikana kromiteollisuuden liiketoimintaolosuhteet heikkenivät entisestään erityisesti Etelä-Afrikassa, jossa energian hinta ja saatavuus säilyivät edelleen suurina haasteina. Monet tuottajat ilmoittivat lomautuksista ja tuotannon leikkauksista eikä Afarak ollut poikkeus.

Matalahiilisen ferrokromin hinta on ollut toimitusjohtajan mukaan paineen alla ja yhtiön toimenpiteet tuotannon sopeuttamiseksi todellista kysyntää vastaavaan määrään on johtanut pienempään tuotantoon kohdistuvien kiinteiden kulujen kohdistamiseen ja tämän seurauksena korkeampiin tuotantokustannuksiin. Tästä huolimatta erikoismetalliseossegmentin suoriutuminen oli kokonaisuudessaan hyvä.

Vuonna 2019 Afarak hankki täyden määräysvallan Etelä-Afrikan kaivoksiinsa. Tällä oli positiivinen tulosvaikutus toisella neljänneksellä.

Yhtiö odottaa vuodesta 2020 tappiollista

Afarakin kuluvan vuoden tärkein tavoite on liiketoiminnallisen ja taloudellisen suoriutumisen vakaus ja jatkuvuus.

Toimialan yleinen odotus on, että hinnat toipuvat vuoden 2020 aikana. Makroekonomiset tapahtumat, kuten käsillä oleva koronavirusepidemia, joka on jo alkanut häiritä tuotannon tehoa Kiinassa ja joka voi levitä muihin maailman osiin, voivat kuitenkin vaikuttaa hintojen toipumiseen.

Afarak on ottanut varovaisen näkemyksen vuodelle 2020 ja valmistautunut heikkoihin markkinaolosuhteisiin. Samalla konserni kuitenkin odottaa kuluvalta vuodelta pienempää tappioita vuoteen 2019 verrattuna.

Yhtiön osake on listattu sekä NASDAQ Helsingissä että Lontoon pörssissä.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös