Kasvuosakkeet

Kovasta hinnasta viis – Google on analyytikoiden suosikki

Hakukonejätti on rautaisen kova tuloskone ja yhtiötä seuraavista analyytikoista selvä enemmistö antaa osakkeelle ostosuosituksen.

Osakemarkkinat kokivat rajun romahduksen helmikuun lopulla ja maaliskuussa, kun koronakriisi iski voimalla maailmantalouteen ja finanssimarkkinoille. Sen jälkeen osakemarkkinat ovat toipuneet. Erityisen hyvin on toipunut teknologiasektori ja USA:n teknojätit. Nasdaq 100 -osakeindeksi, jonka kurssivaihteluihin teknojäteillä on merkittävä paino, on käytännössä jo kokonaan toipunut koronakriisin tuomasta notkahduksesta. Tällä hetkellä teknologiapörssi on tammikuun alun tasolla.

Yksi koronakriisin selviytyjistä on Google ja sen pörssiin listattu emoyhtiö Alphabet. Osake noteerataan tällä hetkellä marraskuun 2019 tasolla. Kurssi ei ole täysin toipunut koronan kurssilaskusta, mutta toisaalta viimeisen viiden vuoden aikana osake on kivunnut yli 120 prosenttia.

Googlen markkina-arvon taustalla on tietenkin yhtiön kova tuloskunto. Emoyhtiön liikevoitto oli 26 miljardia dollaria vuonna 2017, ja viime vuonna yhtiö ylsi jo 34 miljardiin dollariin. Kasvun odotetaan jatkuvan, sillä analyytikoiden konsensusodotus on, että liikevoitto notkahtaa tänä vuonna 31 miljardiin dollariin, mutta ensi vuodelle odotuksissa on jo 41 miljardin dollarin liikevoitto.

Hakukonepalvelun tuloskunto näkyy osakkeen arvostuksessa. Tämän vuoden konsensusennusteen mukaisella 41,5 dollarin osakekohtaisella tuloksella laskettu P/E-kerroin on lähes 31x. Yhtiö hinnoitellaan yli nelinkertaisesti yli taseen nettovarallisuuden. Tämän vuoden odotettu arvostustaso ei kuitenkaan merkittävästi poikkea yhtiön 10 vuoden keskimääräisistä arvostuskertoimista, kuten alla olevasta taulukosta on nähtävissä.

Arvostuskerroin2020E2011-2019 KA.
P/E30,824,7
P/B4,23,7
Osinkotuotto%
EV/EBITDA13,013,9

Hakukonejätti on ollut varsin immuuni talousromahduksille. Finanssikriisin aikaan vuonna 2018 yhtiön tulos kasvoi vain 0,2 prosenttia, mutta jo seuraavana vuonna yhtiön tuloskasvu palasi kaksinumeroisiin lukuihin.

Googlen emoyhtiö Alphabet on laajentanut toimintaansa valtaisan kassansa turvin ja se on nykyään paljon muutakin kuin hakukonepalvelu. Silti viime vuonna hakukonepalvelun mainostulot toivat 83 prosenttia yhtiön liikevaihdosta. Suuri kysymys onkin, kuinka paljon koronakriisi rokottaa hakukonejätin mainostuloja.

Googlen hakukonepalvelu on suunnaton tuloskone, joka tahkoaa yhtiölle miljardeja dollareja vuosittain yhtiön kassaan ja vahvistaa yhtiön vakavaraisuutta. Alphabetin kassavarat olivat lähes 120 miljardia dollaria viime vuoden lopussa. Samalla pitkäaikaiset velat ovat vain 45 miljardia dollaria, joten yhtiön väkevän vahva tase on hyvä puskuri koronakriisin mahdollisesti tuomia vaikeuksia vastaan.

Analyytikot uskovat Googleen. Yhtiötä seuraa 46 analyytikkoa, joista peräti 29 antaa osakkeelle ostosuosituksen. 11 analyytikon suositus on lisää, viiden suositus on pidä ja vain yksi analyytikko suosittaa myymään Alphabetin osakkeet.

Analyytikoiden uskosta hakukonejättiin kertoo jotain sekin, että analyytikoiden keskimääräinen Alphabetin osakkeen tavoitehinta on 1441 dollaria, mikä on hieman alle 13 prosenttia yli tämän hetken 1276 dollarin kurssinoteerauksen.

Alphabetin osakekohtaisen tuloksen odotetaan ensi vuonna 53,6 dollariin, mikä olisi peräti 29 prosentin tulosnousu tämän vuoden odotetun 41,5 dollarin osakekohtaisen tuloksen.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös