Nokia menetti yllättäen kiinalaisoperaattorin jättimäisen 5G-sopimuksen

Nokia oli mukana China Mobilen 5G-investoinnin ensimmäisessä vaiheessa, mutta jäi nyt yllättäen rannalle toisesta vaiheesta.
Nokia 5G teknologiayhtiö talous sijoittaminen Nokia 5G teknologiayhtiö talous sijoittaminen

Maailman suurin teleoperaattori, kiinalainen China Mobile on valinnut Nokian kilpailijat Huawein ja ZTE:n rakentamaan 5G-verkkohankkeensa. Hanke on suuruudeltaan massiivinen, peräti 5,2 miljardia dollaria. Ericssonkin sai sopimuksesta pienen osuuden, mutta Nokia jäi kokonaan ilman sopimusta, kertoo sanomalehti Beijing News. Suomessa aiheesta kertoi ensimmäisenä ETN-sivusto.

Huawei voitti sopimuksesta yli 57 prosenttia ja 28 Kiinan provinssia. ZTE nappasi puolestaan vajaan 29 prosentin siivun. Myös Ericsson sai 11,5 prosentin osuuden.

China Mobilen tarkoituksena on käynnistää 5G-verkon toisen vaiheen laajennus, jonka tavoitteena on noin 232 000 tukiasemaa eri puolille Kiinaa. Viime vuonna rakennetussa ensimmäisessä vaiheessa teleoperaattori valitsi Nokian ja Ericssonin mukaan hankkeeseen yhdessä kiinalaisyhtiöiden kanssa.

Nokian ulosjäänti 5G-verkon toisesta vaiheesta on siis iso yllätys.

Beijing Newsin mukaan Nokialla on ollut viime aikoina vaikeuksia saada markkinaosuuksia Kiinassa. Lehden mukaan Nokian viime vuoden loka-joulukuun liikevaihto Kiinassa romahti 25 prosenttia edellisvuodesta 469 miljoonaan dollariin.

Tämän vuoden helmikuun alussa Nokia ilmoitti, että se jätti Kiinan 5G-markkinat kokonaan pois tämän vuoden myyntinäkemyksistään.

”Olemme päättäneet jättää Kiinan pois, koska markkinaosuuden tavoitteluun Kiinassa liittyy merkittäviä kannattavuushaasteita ja alueen markkinadynamiikassa on joitakin yksilöllisiä piirteitä”, Nokia kertoo vuoden 2020 näkemyksissään.

Nokia solmi 15 kaupallista 5G-sopimusta vuoden viimeisellä neljänneksellä, mikä yhtiön mukaan korostaa etenemistä kaikilla markkinoilla. Yhtiö otti käyttöön verkkoja esimerkiksi O2:n kanssa Isossa-Britanniassa, Zainin kanssa Saudi-Arabiassa sekä Sprintin kanssa Yhdysvalloissa.

Lisäksi Nokia otti käyttöön Yhdysvalloissa T-Mobilen kanssa maanlaajuisen 5G-verkon. Aasian ja Tyynenmeren alueella Vodafone New Zealand käynnisti 5G-verkkonsa, joka otettiin käyttöön vain kuudessa kuukaudessa, Nokia kertoo.

Yhteensä Nokialla on nyt 66 kaupallista 5G-sopimusta ja 19 käyttöön otettua verkkoa sekä yli 100 5G-sopimusta.

Nokian vaikeudet 5G-liiketoiminnassa näkyvät yhtiön osakekurssissa. Suomalaisyhtiön kurssikehitys on jäänyt kilpailijastaan Ericssonista jälkeen keväästä 2018 alkaen. Viimeisen vuoden aikana Nokia on menettänyt markkina-arvostaan yli 47 prosenttia, kun Ericssonin arvo on laskenut vain 12 prosenttia.

Analyytikot odottavat Nokian viime vuoden 2003 miljoonan euron liiketuloksen nousevan tänä vuonna 2204 miljoonaan euroon. Tämän vuoden tulosennusteella laskettu konsensuksen mukainen P/E-kerroin on 24x.

Nokiaa seuraavasta 26 analyytikosta 12 antaa osakkeelle ostosuosituksen, yhden suositus on lisää ja 10 suositus on pidä. Vain kaksi analyytikkoa suosittaa vähentämään osaketta ja yksi myymään.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Katso kommentit (8) Katso kommentit (8)
    1. Tutustu nyt ihan oikeisiin tutkimuksiin äläkä puhu puutaheinää.

      5G SÄTEILEE VÄHEMMÄN KUIN 3G JA 4G!

      Mutta mitä nyt turhaan faktoja uskomaan, kun trollien anti on paljon maukkaampaa!

  1. 26000 tutkijaa on esittänyt vakavan varoituksen 5G:n haitoista ihmisen biologialle, mutta kaikkien varoitukset kaikuivat kuin kuuroille korville! Erityisesti 5G on edesauttanut massiivisia coronaviruskuolemia Kiinassa ja Italiassa.

    1. On se hienoa, että Korhosen Jarmo on mennyt Venäjän trollien katiskaan niin että vesi lotisee. Jos Korhosia olisi enemmän, eläisivät suomalaiset edelleen savimajoissa.

      (Ps. Ihan Oikeiden Tutkimusten ™ mukaan mitään näyttöä 5G:n vaarallisuudesta ei ole. Oma mikroaaltouunisi on näitä lähettimiä vaarallisempi.)

  2. Ei kai tuo mikään yllätys ole, kun on lukenut, kuinka heikkoa 5G-rautaa Nokia on saanut aikaan kilpailijoihin nähden.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Onecoin kryptovaluutta kupla

3 suurinta osinko-osakkeisiin liittyvää väärinkäsitystä

Seuraava artikkeli

Analyysi: Osinko on sijoittajalle ja taloudelle äärettömän tärkeä