Amerikkalainen datatarjoaja Factset kokosi perjantaina 29.5.2020 analyytikoiden ennusteet vuoden toisen kvartaalin tuloskehityksestä Yhdysvalloissa. Analyytikoiden mediaaniennuste S&P 500 -indeksin osakekohtaiselle tulokselle oli 23,67 dollaria. Mediaaniennuste on laskenut peräti 35,9 prosentilla viimeisen kahden kuukauden aikana. Maaliskuun lopulla analyytikot odottivat osakekohtaiseksi tulokseksi 36,93 dollaria.
Viimeisen viiden vuoden tai 20 vuosineljänneksen tulosennusteita on keskimäärin laskettu 2,4 prosentilla kvartaalin kahden ensimmäisen kuukauden aikana. Kymmenen vuoden aikana vastaava lukema on ollut niin ikään 2,4 prosenttia.
Factset on ylläpitänyt tilastoa analyytikoiden mediaaniennusteiden muutoksista vuodesta 2002 alkaen. Kuluvan kvartaalin ensimmäisen kahden kuukauden aikana tapahtunut leikkaus analyytikoiden tulosennusteissa on suurin mittaushistoriassa.
Edellisen kerran lähes vastaava pudotus ennusteissa nähtiin ensimmäisellä kvartaalilla vuonna 2009. Silloin analyytikoiden mediaaniennuste laski kahden kuukauden aikana 27,8 prosenttia.
Analyytikot ovat leikanneet kaikkien S&P 500 -indeksin sektoreiden tulosennusteita. Suurimpia kärsijöitä ovat olleet energia, kestokulutushyödykkeet ja teollisuus. Kaiken kaikkiaan tulosennuste on heikentynyt eniten mittaushistoriassa seitsemällä S&P 500 -indeksin sektorilla.
Mielenkiintoiseksi osakemarkkinoiden näkökulmasta tilanteen tekee, että samaan aikaan S&P 500 -indeksin tulospohjainen arvostustaso (P/E-luku) oli perjantaina (29.5.2020) peräti 21,83. S&P 500 -indeksin tulosennusteilla laskettu P/E-luku oli vastaavasti peräti 21,60. Lukema on korkein sitten vuosien 2001-2002, kun teknologiayhtiöt olivat kuplassa.