Yritysuutiset

Lemmikkitarvikebisnes kestää koronatsunamin – Musti jatkaa vahvaa kasvua

Tuloskehitys notkahti listautumiskulujen vuoksi.

Mustin liikevaihto kasvoi lähes 16 prosenttia tammi-maaliskuussa viime vuoden vertailukaudesta yli 68 miljoonaan euroon. Liikevoitto kuitenkin laski viime vuoden 2,4 miljoonasta eurosta 2,1 miljoonaan euroon.

Liikevoitto laski tammi-maaliskuussa 10,3 prosenttia 2,1 miljoonaan euroon listautumisantiin liittyvien kustannusten johdosta.

Liiketoiminnan rahavirta oli edelleen vahva ja kasvoi 36,5 prosenttia 4,8 miljoonaan euroon.

Vertailukelpoinen konsernimyynti kasvoi vahvasti kaikissa kolmessa segmentissä – Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa – toisella neljänneksellä. Ruotsin ja Norjan oikaistut EBITA-marginaalit kehittyivät kohti Suomen tasoa yhtiön tavoitteiden mukaisesti.

”Olemme tyytyväisiä Mustin vahvaan suoritukseen tilikauden 2020 toisella neljänneksellä. Koronaviruspandemian aiheuttamien häiriöiden keskelläkin liikevaihtomme kasvoi 15,9 prosenttia viime vuoden vastaavasta kaudesta 68,4 miljoonaan euroon, ja vertailukelpoinen konsernimyynnin kasvu oli 14,8 prosenttia”, kertoo Mustin toimitusjohtaja David Rönnberg.

Yhtiön kasvuun vaikutti toimitusjohtajan mukaan pääasiassa uusien asiakkaiden entistä suurempi määrä. Vertailukelpoinen myymälämyynti kasvoi 10 prosenttia ja verkkokauppa 31 prosenttia.

Rönnbergin mukaan Mustin merkittävä siirtymä myymälöistä verkkokauppaan pandemian aikana on osoittanut, että vahva monikanavastrategia ja skaalautuva alusta toimivat hyvin.

”Tämä muutos on ollut havaittavissa kaikissa verkkokanavissamme. Peten Koiratarvike, jonka verkkokauppa-alustan vaihdos toteutettiin ensimmäisellä neljänneksellä, teki toisella neljänneksellä vahvan tuloksen markkinointityön ja lisääntyneen verkkokysynnän tukemina.”

Kuten elintarvikkeissa, myös lemmikinruoissa nähtiin kysyntäpiikki, kun koronavirukseen liittyviä rajoituksia pantiin toimeen Pohjoismaissa. Sen vaikutus toisen neljänneksen kokonaiskasvuun ei kuitenkaan ollut merkittävä, sillä se vaikutti vain neljänneksen kahteen viimeiseen viikkoon, Rönnberg kertoo.

Mustin peruskasvu on jatkunut vahvana tammi-maaliskuun jälkeenkin, Rönnberg kertoo.

Toimitusjohtajan mukaan Musti keskittyy kannattavaan kasvuun, jota tukee skaalautuva alusta ja tehokas kustannusten hallinta.

Rönnbergin mukaan lemmikkitarvikemarkkinat ovat osoittautuneet kestäviksi talouden aikaisemmissa laskusuhdanteissa.

”Kategoriat, jotka eivät ole harkinnanvaraisia, kuten lemmikinruoka, kissanhiekka ja eläinlääkäripalvelut, muodostavat noin 76 prosenttia kaikista ostoista. Koronaviruspandemian aikana toimialamme suhdannekestävyys, joka vastaa elintarvikekaupan tasoa, on ollut selvästi havaittavissa.”

Yhtiö uskoo, että lemmikkieläinmarkkinoita tukevat trendit, kuten lemmikkivanhemmuuden megatrendi ja lemmikkieläinten määrän kasvu, jatkuvat vahvoina myös pandemian aikana ja sen jälkeen.

”Aiemmin on havaittu, että koiranpentujen rekisteröintien määrä kasvaa talouden laskusuhdanteiden aikana. Näin on tapahtunut esimerkiksi Suomessa 1990-luvun laman sekä vuosien 2008–2009 talouskriisin aikana”, Rönnberg kertoo.

Musti on 22 prosentin markkinaosuudellaan markkinajohtaja Pohjoismaiden kasvavilla lemmikkieläinmarkkinoilla. Tilikauden 2019 päättyessä yhtiö tarjosi palveluitaan 39 oman myymälän kautta. Palveluihin sisältyvät muun muassa turkinhoito, koulutus ja hieronta sekä ruokavaliopal­velut, ja lisäksi yhtiö tarjoaa eläinlääkäripalveluja yksittäisissä myymälöissä. Kaupallisten palvelujen lisäksi Musti tarjoaa myös muita palveluja, kuten pentutreffejä, joiden tarkoituksena on rakentaa aktiivinen yhteisö Mustin ympärille ja parantaa asiakastyytyväisyyttä.

Mustin liikevaihdon kasvu on ollut vahvaa. Keskimäärin kasvu on ollut viime vuosina 26 prosenttia vuodessa.

Kova kasvu näkyy yhtiön arvostuskertoimissa. Tämän vuoden 0,23 euron tulosennusteella yhtiön P/E-kerroin nousee tasolle 51x, toisin ensi vuoden P/E-laskee tasolle 18,4x, koska yhtiön osakekohtaisen tuloksen odotetaan lähes kolminkertaistuvan 0,64 euroon.

Lähde: Musti Group.

Yhtiön tulosnotkahdus oli sijoittajille silti pieni pettymys, sillä Mustin osake laski eilen 4,3 prosenttia Helsingin pörssissä.

Mustin avainluvut tammi–maaliskuulta 2020

  • Konsernin liikevaihto oli 68,4 miljoonaa euroa (59,0 miljoonaa), ja se kasvoi 15,9 %.
  • Vertailukelpoinen konsernimyynti kasvoi 14,8 %.
  • Oikaistu EBITA oli 5,5 (4,8) miljoonaa euroa, ja se kasvoi 15,8 %.
  • Oikaistu EBITA-marginaali oli 8,1 % (8,1 %).
  • Liikevoitto laski 10,3 % yhteensä 2,1 (2,4) miljoonaan euroon ja oli 3,1 % (4,1 %) liikevaihdosta.
  • Kauden tulos oli -2,7 (0,1) miljoonaa euroa.
  • Osakekohtainen tulos oli -0,09 (0,00) euroa.
  • Q2:n aikana avattiin neljä uutta omaa myymälää.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös