Puolueeton arviointi vahvisti uuden amerikkalaisen sähköauton Lucid Airin toimintasäteeksi 832 kilometriä yhdellä latauksella.
Puolueeton arviointi vahvisti uuden amerikkalaisen sähköauton Lucid Airin toimintasäteeksi 832 kilometriä yhdellä latauksella.
Sähköautoa kehittävä Lucid Motors -yhtiö kertoo, että Lucid Airin täysin sähköisen uuden sedan-mallin toimintasäteeksi on saatu puolueettomassa arvioinnissa 532 mailia eli noin 832 kilometriä yhdellä latauksella. Ennätyksellisen tuloksen vahvisti yhdysvaltalainen tekninen tutkimuslaitos FEV North America, Inc.Testi vahvisti, että Lucid Airilla on tähän mennessä markkinoiden pisin toimintasäde.
Toimintasädettä ja tehoa pidetään yleisesti tärkeämpinä mittareina, kun mitataan sähköautojen teknistä kykyä.
Lucid toteutti tuhansien kilometrien edestä testejä kentällä ja FEVin saamat tulokset vahvistavat nämä pyrkimykset.
FEV on johtava yksityinen, kansainvälinen asiantuntijayritys, joka on erikoistunut ajoneuvoihin ja voimansiirtoon. Se arvioi niin laitteistoja kuin ohjelmistojakin ja sen palveluihin kuuluvat myös erilaiset sertifioinnit. FEVin perusteellinen arviointiprosessi seuraa tiiviisti Yhdysvaltain ympäristönsuojeluvirasto EPA:n virallista testausmenettelyä, ja yhtiö on toteuttanut vastaavia testejä useille johtaville ajoneuvojen valmistajille.
”FEV on testannut monia ajoneuvoja niin kuluttaja- kuin teollisuustarkoituksissakin, ja sähköautojen kehitys sekä testaus onkin yksi pääosaamisalueistamme. Olemme vaikuttuneita kehityksestä sähköautojen saralla, mistä yksi osoitus on Lucid Airin testaaminen.”, FEV Pohjois-Amerikan teknologiajohtaja Dean Tomazic sanoo.
Sähköautoyhtiön toimitusjohtaja luonnollisesti hehkuttaa saatuja tuloksia.
“Olen erittäin mielissäni siitä, että Lucid Air on saavuttanut FEVin puolueettomassa arvioinnissa 832 kilometrin toimintasäteen, ja tämä merkittävä saavutus sähköautojen kehityksen historiassa on saatu aikaan täysin Lucidin talon sisällä kehittämällä teknologialla”, Lucid Motorsin toimitusjohtaja ja teknologiajohtaja Peter Rawlinson kertoo.
Lucid Motors kertoo, että tulos saatiin aikaan patentoidulla teknologialla ja yksityiskohtien huomioimisella. Työ alkoi talon sisällä kehitetystä voimansiirrosta, jonka jälkeen Lucid jatkoi Airin moottorien, vaihteiston sekä muuntimen pienentämisellä ja integroinnilla. Kaikki tämä yhdistetään yli 900 voltin arkkitehtuuriin, jotta saavutetaan kompaktius ja teho.
Tuotantoversio Lucid Airista paljastetaan tämä vuonna syyskuun 9. päivänä. Tilaisuudessa kerrotaan auton lopullisesta sisä- ja ulkokuoren muotoilusta sekä annetaan uutta tietoa tuotannosta, saatavilla olevista konfiguraatioista ja hinnoittelusta.
Lucid Motors ei ole toistaiseksi listattuna pörssiin. Uutistoimisto Bloomberg arvioi 1,5 vuotta sitten, että yhtiö saattaa listautua muutaman vuoden kuluttua.
Autocar-lehden mukaan Lucid Airin edullisin versio maksaa Yhdysvalloissa 52 500 dollaria eli noin 47 400 euroa. Sähköauto on tulossa myös joihinkin Euroopan maihin, myös Suomeen.