Käänneyhtiöt

Nostaako uusi kippari ja uusi strategia Nokian kanveesista?

Peter Lundmark Nokia

Nokian uusi toimitusjohtaja ravistelee yhtiötä. Osake saattaa olla huippuhalpa, jos uusi strategia toimii.

Nokia on koetellut sijoittajien kärsivällisyyksiä. Aina siitä hetkestä lähtien, kun Apple julkisti iPhone puhelimensa, on Nokian suunta ollut pääosin mollivoittoinen. Sitä kärsimysten tietä yhtiö on kulkenut jo useita vuosia.

Lokakuun alussa vuonna 2007 Nokian osakekurssi oli hetkellisesti vielä yli 27 euroa, nyt osake noteerataan enää alle 2,9 euron. Romahdus on ollut järisyttävä.

Matkapuhelinliiketoiminnan romahduksen jälkeen sijoittajat ovat laittaneet toivonsa Nokian verkkobisnekseen ja ennen kaikkea paljon lupauksia sisältävään 5G-teknologiaan. Aina aika-ajoin ovat Nokian omistajat saaneet lukea myönteisiä 5G-uutisia, kuten esimerkiksi tässä kuussa Nokian yhteistyö Microsoftin ja teleoperaattorijätti Verizonin kanssa.

Tulosraportit ovat kuitenkin haihduttaneet kerta toisensa jälkeen toiveet uudesta kukoistuksesta. Niin kävi tälläkin viikolla, kun yhtiö julkisti kolmannen vuosineljännen tulosraportin.

Se oli pettymys.

Yhtiön oikaistu liikevoitto nousi vertailukauden 478 miljoonasta eurosta 486 miljoonaan euroon. Analyytikot olivat keskimäärin odottaneet kuitenkin 491 miljoonan euron liikevoittoa.

Uusi kippari voi kääntää uuden lehden

Yhä useampi Nokia-sijoittaja varmasti pohtii, onko yhtiöllä toivoa kääntää suunta kohti koillista, vai onko edessä yhtiön pilkkominen.

Nokialla on kuitenkin nyt uusi kippari, Pekka Lundmark. Hän aloitti epäkiitollisen tehtävänsä elokuun alussa.

Uusi toimitusjohtaja on yhtiölle aina mahdollisuus. Tuoreella toimitusjohtajalla ei ole vanhoja syntejä kannettavanaan, ja siksi hän voi ravistella yhtiötä ja tehdä rajujakin suunnanmuutoksia. Myöhemmin toimitusjohtaja on naimisissa tekemiensä päätösten kanssa ja suunnanmuutos olisi omien virheiden tunnustamista.

Kolmannen vuosineljänneksen tulosraportissa Lundmarkin kommentit kertovat, että hän on valmis ravistelemaan pitkään vaikeuksissa ryvettynyttä yhtiötä. Lundmark ei kaunistele yhtiön tilannetta.

”Vuodesta 2021 tulee meille taloudellisesti haastava ja meidän on tehtävä lisää muutoksia. Olemme menettäneet osuuttamme merkittävässä asiakkuudessa Pohjois-Amerikassa ja tällä markkinalla on myös katteisiin kohdistuvaa painetta”, Lundmark toteaa tulosraportin yhteydessä.

Danske Bankin analyytikko Fredrik Lithell toteaa pankin aamukatsauksessa, että päinvastoin kuin aiemmin, uusi toimitusjohtaja toi kaiken esiin – markkinaosuuden menetyksen USA:ssa ja kyvyttömyyden saada organisaatio järjestykseen Alcatel-fuusion jälkeen.

”Nämä ovat tuskallisia asioita, mutta positiivista on, että uusi toimitusjohtaja aikoo lisätä tutkimus- ja kehitystyötä”, Lithell toteaa.

Muutoksia strategiaan, toimintamalliin ja johtoryhmään

Lundmark ilmoitti tulosraportin yhteydessä uudesta strategiasta, tarkalleen ottaen sen ensimmäisestä vaiheesta. Yhtiössä tulee neljä tulosvastuullista liiketoimintaryhmää, jotka vastaavat aiempaa paremmin asiakkaiden ostokäyttäytymistä. Uudet liiketoimintaryhmät ovat Mobile Networks, IP and Fixed Networks, Cloud and Network Services ja Nokia Technologies. Lisäksi perustettava Customer Experience -yksikkö vahvistaa asiakassuhteita läpi liiketoimintojen.

Yhtiön mukaan toimintamalli parantaa tulosvastuullisuutta ja läpinäkyvyyttä, yksinkertaistaa rakennetta sekä parantaa kustannustehokkuutta.

Uudet liiketoimintaryhmät ovat osa uutta toimintamallia, jossa jokaisella liiketoimintaryhmällä on selkeä tulosvastuu ja niiden tavoitteena on markkinajohtajuus omilla toiminta-alueillaan. Sijoitetun pääoman tuotto on keskeinen mittari tulosten arvioinnissa.

Lundmarkin mukaan aiempaa yksinkertaisempi rakenne tekee Nokiasta asiakaslähtöisemmän ja parantaa tulosvastuullisuutta ja kustannustehokkuutta. Osana uutta strategiaa yhtiö tulee pohtimaan tarkasti mihin se investoi.

”Tavoittelemme teknologiajohtajuutta ja kohdennamme investoinnit niihin segmentteihin, joissa aiomme kilpailla”, Lundmark toteaa.

Odotukset ovat nyt siis uudessa strategiassa.

”Jos uusi strategia on menestyksekäs, tämänhetkiset arvostusmittarimme voivat osoittautua liian konservatiivisiksi”, arvioi Danske Bankin Lithell.

Myös Inderesin analyytikot Mikael Rautanen ja Atte Riikola ovat toiveikkaita.

“Nokiassa alkaa nyt tapahtua näkemyksemme mukaan täysin oikeita asioita ja uusi johto toteuttaa juuri odottamiamme rohkeita uudistuksia. Yhtiössä nyt käynnistyvä iso remontti tulee viemään aikaa vähintään 1-2 vuotta ja epäonnistumisen riski on korkea. Näemme tästä huolimatta hyvän hetken ostoille, koska sijoittajien luottamus yhtiötä kohtaan on nyt totaalisen menetetty ja osakkeen arvostus poljettu pohjiin, vaikka ongelmat on nyt viimein lausuttu ääneen ja oikeita toimenpiteitä on laitettu käyntiin niiden ratkomiseksi”, Rautanen ja Riikola toteavat Inderesin artikkelissaan.

Rautasen ja Riikolan mielestä Nokian ongelmat ovat syviä, mutta korjattavissa. Se tarkoittaa sitä, että tuloksia ei tule hetkessä.

“Lyhyen aikavälin tuloksen optimoinnin sijaan nyt tehtävillä muutoksilla Nokia kuitenkin rakentaa mielestämme täysin oikein perustaa pitkän aikavälin menestykselle”, Rautanen ja Riikola toteavat.

Danske Bankin suositus Nokian osakkeelle on edelleen osta, mutta pankki laski Nokian osakkeen tavoitehinnan 4,8 eurosta 4,0 euroon. Tavoitehinta on reippaasti yli Nokian tämän hetken kurssinoteerauksen.

Inderes nosti Nokian suosituksen tasolle osta, mutta laski tavoitehinnan aiemmasta 3,6 eurosta 3,4 euroon.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

SalkunRakentaja on vaurauden rakentajan suosittu verkkolehti. Sivusto sisältää sijoittamiseen, yrittäjyyteen ja arjen raha-asioihin liittyviä artikkeleita, uutisia ja analyysejä.

SalkunRakentaja-sivusto sisältää myös kumppaneidensa tuottamaa sisältöä, josta sivusto voi saada julkaisupalkkioita.

Tutustu sisältömarkinoinnin ja sisällöntuotannon ratkaisuihimme Salkkumedia Oy:n kotisivuilta.

   

Yhteystiedot

Julkaisija Salkkumedia Oy
Y-tunnus 2793119-8
Puhelin 040 0132119
Sähköposti info(at)salkunrakentaja.fi
Päätoimittaja Jorma Erkkilä
 
Webhotelli: Hostingpalvelu.fi
Anna palautetta
Sisällöntuottajaksi
 

Lisätietoja

Henkilöstö
Mediakortti
Yhteistyökumppanit
Digipaketti
Palvelut lukijoille
Tilaa uutiskirje

 

Tilaa maksuton uutiskirje sähköpostiisi:

Outbound linkkien seuranta

Akateemiset

Akateemiset2

Copyright © 2020 Salkkumedia Oy

Ylös