Analyysi: Onko TietoEVRY seuraava Neles?

Tieto yhdistyi norjalaisen Evryn kanssa 2019. Nyt yhdistynyt yhtiö näyttää edulliselta ja voi herättää yritysostajat.

Kuukauden osake: TietoEVRY

On kiintoisaa, että melko tarkalleen 20 vuotta oli kulunut siitä, kun Suomen johtava it- ja ohjelmistopalveluyhtiö Tieto oli yhdistynyt ruotsalaisen Enatorin kanssa siihen, kun Tieto kesäkuussa 2019 ilmoitti yhdistyvänsä norjalaisen Evryn kanssa.

Yhdistyneen Tiedon ja Enatorin liikevaihto vuosituhannen vaihteessa oli 6,5 miljardia markkaa eli 1,1 miljardia euroa. Markkina-arvo nousi vuoden 1999 lopussa jopa 4,8 miljardiin euroon, mutta se oli teknohuumaa se.

Kului 10 vuotta ja TietoEnator pudotti nimestään Enatorin pois. Kului toiset 10 vuotta ja…

Kesäkuussa 2019 Tieto ilmoitti yhdistyvänsä norjalaisen saman alan Evryn kanssa. Evryn omistajat saivat 37,5 prosentin omistuksen ”uudesta Tiedosta” eli TietoEvrystä. Lisäksi Tieto maksoi Evryn omistajille 200 miljoonan euron käteisvastikkeen.

Kuriositeettina todettakoon, että Tiedon yhdistyessä Enatorin kanssa 1999 Tiedon omistajille jäi silloinkin selvä osake-enemmistö, 68 prosenttia, yhdistyneestä yhtiöstä.

Vielä silmiinpistävämpää on, että Tiedon ja Evryn järjestelyn taustalla toimi kaksi keskeistä Tiedon pääomistajaa Cevian Capital ja Solidium. Cevian on ruotsalaisen aktivistisijoittaja Christel Gardellin sijoitusyhtiö. Solidiumin omistaa Suomen valtio.

Tuoreessa venttiiliyhtiö Neleksen valtausyrityksessä Solidium ja Cevian olivat vastakkaisilla puolilla, sillä Solidium myi Neles-osakkeensa Valmetille ja Cevian puolestaan kannatti Alfa Lavalin tarjousta, joka ei menestynyt.

Pelimerkkejä sijoitetaan uusiksi

Tiedon isoimpiin omistajiin kuului lokakuun lopussa Solidium 10,01 prosentin osuudellaan. Kaikkia omistajia ei ole näkyvillä yhtiön sivuilla, mutta ainakin Cevian on keventänyt omistustaan kuluvan vuoden aikana ja omistanee alle 8 prosenttia. (elokuun lopussa 7,9 % / lähde: Kauppalehti)

Evryn entinen suuromistaja Apax Partners liputti joulukuussa 2019 omistuksensa pudonneen TietoEvryssä 16,8 prosenttiin aiemmasta yli 20:stä.

Eläkeyhtiö Ilmarinen tankkasi aggressiivisesti TietoEvryä lokakuussa, jopa 328 tuhatta osaketta nostaen omistuksensa 2,8 prosenttiin (3,27 milj. osakkeeseen). Lokakuun alussa puolestaan Silchester International Investors liputti omistuksensa laskeneen 4,99 prosenttiin.

Omistuspuolella käy iso kuhina. On yhtäältä hyvä, että TietoEvryllä on kokenut liikkeenjohto, joka ei ole täysin aktivistisijoittajien vietävissä. Toimitusjohtajana on toiminut vuodesta 2011 Kimmo Alkio, joka palveli aiemmin F-Securessa. Hallituksen puheenjohtajaksi nousi Evry-fuusion yhteydessä ruotsalainen hallitusammattilainen Tomas Franzén oltuaan rivijäsen keväästä 2019.

Tulos yllätti

Palataan vielä hetkeksi fuusioon. Yhdistymistä edeltävänä vuonna Tiedon liikevaihto oli 1,6 miljardia ja Evryn 1,3 miljardia euroa. Vastaavasti oikaistut liikevoitot olivat molemmilla reilun 160 miljoonan euron tasoa. Myös taseet muistuttivat toisiaan.

Yhteenlaskettuna uuden yhtiön liikevaihto olisi ollut 2,9 miljardia ja oikaistu liikevoitto 327 miljoonaa euroa. Korollinen nettovelka maaliskuussa 2019 olisi ollut 1,1 miljardia euroa ja velkaantumisaste 72 %.

Tieto ja Evry saivat sulautumisensa päätökseen 5.12.2019, josta lähtien luvut on virallisesti yhdistetty toisiinsa. Toisin sanoen vuosi 2020 on ensimmäinen kokonainen tilikausi yhdistyneenä TietoEvrynä.

Yhtiö julkaisi tammi-syyskuun osavuosikatsauksen 27.10.2020. Liikevaihto yhdeksältä kuukaudelta oli 2,1 miljardia ja oikaistu liikevoitto 249 miljoonaa euroa. Raportoitu liikevoitto oli vain 69 miljoonaa, koska sitä rasittavat SmartUtilities-alustan lakkauttamisen, TietoEvry-integraation ja uudelleen määritellyn IBM-kumppanuuden kustannukset sekä yrityshankintojen aineettomien hyödykkeiden poistot.

Yrityshankintojen poistot olivat 34 miljoonaa, kun ne vuosi sitten olivat 3 miljoonaa euroa.

Liiketoiminta-alueiden kehitys tammi-syyskuussa. Kuvaleike: TietoEVRY:n ovk 27.10.2020

Heinä-syyskuun tulos yllätti positiivisesti. Sijoittaja.fi:n analyytikko Timo Heikkilä kirjoitti 27.10. otsikolla ”TietoEVRYn kannattavuus peräti 14,0 %” ja arvioi suorituksen olleen positiivinen.

Oikaistu liikevoitto kohosi heinä-syyskuussa 90 miljoonaan analyytikoiden ennusteiden ollessa 75 miljoonaa euroa. Liikevaihto lasku koronapandemiasta johtuen 7 prosenttia.

Toimitusjohtaja Kimmo Alkio toteaa osavuosikatsauksessa:

Liiketoiminta-alueidemme tuloksista meitä ilahduttaa eniten Industry Software -alueen positiivinen kehitys. Tämän kannattavuus oli yli 20 % systemaattisen pidemmän aikavälin kehitystyön ansiosta. Myös Financial Services Solutions -alueen positiivinen kehitys jatkuu ja se sai lukuisia uusia asiakkaita sekä Pohjoismaissa että kansainvälisillä markkinoilla.

Covid-19 vaikutti liikevaihtoon eniten Digital Consulting ja Product Development Services -alueilla. Infrastruktuuriliiketoiminnassa toimitus- ja kumppanuusmallin uudistaminen jatkuu ja kannattavuus on tilapäisesti alhaisemmalla tasolla.

Yhdistyminen etenee

Yhtiö on saanut edistettyä Evry-integraatiota rivakasti ja toteutettua synergiahyötyjä suunnitellusti. Tämä on tarkoittanut myös yt-neuvotteluita. Keväällä käynnistetyt henkilöstöneuvottelut ovat johtaneet yli 500 henkilön irtisanomiseen lähinnä Pohjoismaissa. Syyskuussa yhtiö käynnisti uudet neuvottelut, joiden odotetaan vaikuttavan 550 työpaikkaan maailmanlaajuisesti.

Konserni työllisti syyskuun lopussa 23 900 it-ammattilaista lähinnä Euroopassa ja Kaukoidässä, isoimpina maina Norja 4 600, Ruotsi 4 500, Intia 4 200, Suomi 3 100, Tšekin tasavalta 2 500, Ukraina 1 800, Latvia 950, Puola 750, Kiina 430 ja Viro 310 työntekijää.

Yhtiö arvioi saavuttavansa vuoden loppuun mennessä 70-80 miljoonan euron kulusynergiavauhdin. Arvio integraatiokustannuksista tänä vuonna on 80-85 miljoonaa.

Yhtiö palautti lokakuussa koko vuoden näkymänsä takaisin voimaan koronatauon jälkeen:

TietoEVRY arvioi, että sen vertailukelpoinen koko vuoden oikaistu liikevoitto (EBIT) paranee edellisvuoden tasosta (Tiedon ja EVRY:n yhdistetty oikaistu liikevoitto oli yhteensä 341,7 milj. euroa vuonna 2019).

Koronapandemia vaikuttaa niin, että yhtiö arvioi it-markkinoiden laskevan tänä vuonna 3-7 prosenttia.

Asiakkaiden investoinnit keskittyvät uusiin digitaalisiin palveluihin, liiketoiminnan jatkuvuuden turvaamiseen ja kustannusten optimointiin. Pilvipalveluiden käyttöönoton, monipilvihallinnan ja automaation odotetaan kasvavan kaksinumeroisin luvuin lähitulevaisuudessa. Samanaikaisesti perinteisten infrastruktuuripalveluiden myynnin lasku jatkuu.” – ovk 27.10.

Arvostustaso yllättävän alhaalla

Yhtiön hyvää liiketaloudellista kehitystä vasten osakkeen hinta vaikuttaa houkuttelevalta. Näyttää siltä, että myös osingon lasku jää väliaikaiseksi. Yhtiö on jakanut tänä vuonna osingon kahdessa 0,3175 euron erässä osaketta kohden, yhteensä 0,635 euroa osakkeelta.

TietoEvryn kymmenen suurimman asiakkaan osuus liikevaihdosta on 18 %. Yhtiön 3,2 miljardin euron tilauskanta, sisältäen myös käyttöön perustuvat sopimukset, tuo ennustettavuutta.

Toki ala on kilpailtu ja pandemia rajoittaa osaa asiakaskysynnästä, mutta digitalisaatio toimii samalla kysyntäajurina pitkällä aikavälillä.

TietoEvryn osakemäärä 118,4 miljoonaa. Markkina-arvo nykyisellä 22,2 euron kurssilla on 2,6 miljardia euroa. Korollinen nettovelka syyskuun lopussa oli 950 miljoonaa.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.

🔸🔸

Henri Elon sijoituskirjat alehintaan SalkunRakentajan lukijoille!

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on Tuotonarvoitus_Osakesijoittaja_662x479.jpg

Tilaa Henrin yhä saatavilla oleva sijoituskirja Tuoton arvoitus ratkeaa tai Henrin ja Jari Saarhelon uusin Osakesijoittajan maailmanvalloitus, tai molemmat pakettina täältä.

Syötä ALE-koodiksi ”Salkunrakentaja2020” niin saat kirjan/kirjat kotiin toimitettuna: Tuoton arvoitus 15 e, Osakesijoittaja 30 e tai pakettihinta 45 e, ei muita kuluja.

🔸🔸

Yhtiö arvioi oikaistun liikevoiton kasvavan viime vuoden 342 miljoonan tasosta. Jos se arvioidaan tasolle 350, tällöin velattoman hinnan ja liikevoiton suhteeksi tulee 10.

Se on näissä olosuhteissa edullinen taso mille tahansa vakaana pidettävälle taloudellisesti terveelle pörssiyhtiölle.

Yhtiön strategiset tavoitteet, yli 5 %:n liikevaihdon kasvu, 13 %:n liiketulosmarginaali, nettovelan suhde käyttökatteeseen alle 2 sekä perusosingon kasvu vuosittain tukevat sijoituksen houkuttelevuutta. (Näitä tosin en löytänyt helposti yhtiön omilta sivuilta.)

Palatakseni alkuun ja nykyiseen arvostustasoon, en ihmettele jos TietoEVRY:stä käydään jossain vaiheessa Neleksen tapainen omistustaistelu. Siksi on hyvä, että Solidium kasvatti omistustaan viime joulukuussa fuusiota edeltävälle tasolle.

🔸🔸

Kirjoitus ei sisällä sijoitussuosituksia.

Henrin sijoituskirjojen tilaukset ALE-koodilla ”Salkunrakentaja2020” täältä.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Lindex kauppaketju vaatekauppa Stockmann sijoittaminen

Pankki: Stockmann on vähittäiskaupan häviäjä

Seuraava artikkeli
Nuorisosäätiö kerrostalo asuminen talous

Tätä on asuntomarkkinoiden kahtiajako: Yksiöiden hinnat nousseet yli neljänneksen viidessä vuodessa