
Digipalveluja tarjoava Gofore Gofore päivitti viime viikolla strategiaansa ja pitkän aikavälin taloudellisia tavoitteitaan. Yhtiö teki myös muutoksia konsernin johtoryhmän kokoonpanoon ja vastuualueisiin.
Goforen visio on olla yksi merkittävistä eurooppalaisista digitaalisen muutoksen asiantuntijayrityksistä.
Gofore tavoittelee kasvua kaikilla toiminta-alueillaan ja asiakassegmenteissään. Digitalisaation eteneminen yhteiskunnassa ja yrityksissä tarkoittaa, että eturintaman teknologian hyödyntämisen lisäksi Goforen asiakkailla on oltava kykyä toteuttaa muutosta liiketoiminnassaan, organisaatiossaan ja toimintatavoissaan.
Gofore pyrkii erottumaan kilpailijoistaan palvelemalla asiakkaitaan laaja-alaisesti ketterän digitaalisen muutoksen kumppanina. Yhtiö tarjoaa asiantuntijapalveluja kokonaisvaltaiseen muutokseen, mukaan lukien digitaalisen muutoksen neuvonantoa, palvelumuotoilua, digitaalisten palvelujen kehittämistä ja digitaalista laadunvarmistusta.
Liiketoiminnan kasvua Gofore tavoittelee kolmella osa-alueella: kasvun jatkaminen Suomessa, kasvu kansainvälisillä markkinoilla ja kasvu yritysostoilla.
Tulevina vuosina yhtiön tavoitteena on, että noin puolet kasvusta tulee Goforen liiketoimintamalliin ja kulttuuriin hyvin soveltuvien liiketoimintojen ja yritysten ostoista.
Gofore tavoittelee yli 20 prosentin vuotuista liikevaihdon kasvua, josta orgaanisen kasvun osuus on noin puolet. Kannattavuuden osalta Goforen tavoite on 15 prosentin oikaistu EBITA.
Evli arvioi aamukatsauksessaan, että digiyhtiön uusi kasvutavoite on selvästi yli aiempien Evlin aiempien. Orgaanisen kasvun osalta markkina on osoittanut viime vuosina yhä enemmän haasteita ja Gofore on myös saavuttanut koon, jossa kasvutahdin ylläpitämisen pitäisi olla haastavampaa.
”Vuoden viimeisen neljänneksen aikana uutiset uusista tilauksista ovat kuitenkin olleet erittäin rohkaisevia ja uusien tilausten yhteenlaskettu mahdollinen maksimiarvo vastaisi käytännössä viime vuoden koko liikevaihtoa”, Evli muistuttaa.
Evlin mukaan Gofore on myös edelleen hyvässä asemassa epäorgaanisen kasvun jatkumisen suhteen.
Evli nosti Goforen kasvuennusteita ja odottaa noin 17 prosentin keskimääräistä vuosittaista kasvua vuosina 2021 – 2022. Aiemmin Evli oli odottanut 12 prosentin kasvuvauhtia vuosittain.
Goforen osake on kivunnut vuodessa jo yli 140 prosenttia. Se on nostanut osakkeen arvostuskertoimia. Evlin tämän vuoden 0,43 euron osakekohtaisen tuloksen ennusteella P/E-kerroin on lähes 41x. EV/Ebit-kerroin on peräti 29x.
Toki yhtiön kasvu on ollut kovaa. Evli ennustaa Goforen liikevoiton nousevan lähes kaksinkertaiseksi ensi vuonna vuoden 2017 tasoon nähden. Yhtiön liikevaihto on noussut kaksinumeroisin luvuin vuosittain.
”Nykyisillä kertoimilla Goforen osake ei suinkaan ole halpa, mutta yhtiön näyttäessä edelleen vahvoja merkkejä nopeasta kannattavasta kasvusta on mukanaolo yhtiön kasvutarinassa edelleen perusteltavissa”, Evli toteaa.
Evli nosti Goforen tavoitehinnan 16 euroon osakkeelta aiemmasta 12,1 eurosta ja säilyttää pidä-suosituksen. Evlin suositus Goforen osakkeelle on pidä.