Uudessa hankkeessa sähköä aiotaan muuttaa teollisuudessa ja liikenteessä käytettäväksi polttoaineeksi

Ilmasto-businessverkosto Climate Leadership Coalition (CLC) on käynnistänyt esiselvityksen teollisen mittakaavan Power-to-Fuel hankkeesta.

Hankkeen tavoitteena on saattaa teollisen mittakaavan esiselvitysvaiheeseen niin sanottuja P2X-teknologioita, joiden perusidea on muuttaa sähköä toisiin energiamuotoihin, muun muassa liikenteessä ja teollisuudessa käytettäviin synteettisiin polttoaineisiin ja tarvittaessa takaisin sähköksi.

Ilmasto-businessverkosto Climate Leadership Coalition (CLC) kertoo tiedotteessaan, että ensimmäisenä P2X-sovelluksena CLC ja sen jäsenet Fortum, Gasum, Neste, Stora Enso, St1 ja Wärtsilä ovat yhdessä asiantuntijoina toimivien Afry:n ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston (LUT) kanssa alkaneet suunnitella esiselvitystä teollisen mittakaavan Power-To-Fuel -hankkeelle (P2F).

Selvityksessä kartoitetaan kuinka Suomen liikennesektorin hiilidioksidipäästöjä voitaisiin vähentää P2F-teknologialla (power-to-fuel) enimmillään 15 prosenttia eli noin 1,5 miljoonaa tonnia. Teknisten ratkaisujen ja tuotantolaitosten vaihtoehtoisten sijaintipaikkojen lisäksi tarkoituksena on selvittää, kuinka luoda kysyntä ja markkinat synteettisille polttoaineille sekä millaisella aikataululla hankkeet voisivat toteutua.

CLC:n mukaan P2X-teknologiat liittyvät kehittyvään toimialaan eli hiilidioksidin hyötykäyttöön, joissa teknologialla tuotetaan ensin vetyä hajottamalla vettä sähköenergian avulla. Vety reagoi sitten seuraavassa vaiheessa hiilidioksidin kanssa muodostaen hiilivetyjä. 

Hiilidioksidista voidaan sähkön avulla tuottaa lisäksi myös mikrobeja ja ravintoproteiineja.

Mikäli vedyntuotantoon käytetään hiilidioksidivapaata sähköä, teknologiat tarjoavat mahdollisuuden huomattaviin päästövähennyksiin, CLC uskoo. P2X tarjoaa myös ratkaisun kahteen keskeiseen tuuli- ja aurinkovoiman lisääntymisestä aiheutuvaan ongelmaan: sähköverkon taajuuden hallintaan sekä energian kausivarastointiin.

”Suomella on edellytykset olla maailman kärjessä synteettisten polttoaineiden – nykyisten liikennepolttoaineiden ja jatkossa myös vedyn – kehityksessä. Mitä nopeammin ylletään teolliseen mittakaavaan, sitä uskottavammin P2F auttaa sitoumuksessamme puolittaa liikenteen päästöt vuoden 2005 tasosta vuoteen 2030 mennessä. Samalla saamme ilmastoteknologiasta yhden uuden suomalaisen vientivaltin”, sanoo liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka.

CLC:n toimitusjohtaja Jouni Keronen kertoo, että EU:n komission arvion mukaan P2X-teknologiat ovat yksi merkittävimmistä ratkaisuista pitkän tähtäimen ilmastopolitiikassa.

CLC:llä on 77 jäsentä, jotka työllistävät maailmanlaajuisesti 430 000 ihmistä. CLC:n yritysjäsenten markkina-arvo kattaa lähes 70 prosenttia Helsingin pörssistä. CLC:n jäsenet uskovat, että yhteiskunnan siirtyminen kohti kestävää taloutta ja kulutusta ei ole ainoastaan mahdollinen, vaan myös taloudellisesti kannattavaa.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Shanghai Kiina metropoli kaupunki maailmantalous talous

Kehittyvät markkinat ovat koronatoipumisen veturi – Kiinan osakemarkkinat tarjoavat tuottoa

Seuraava artikkeli

Seitsemän rikastumisen salaa, jotka kaikkien tulisi tietää