Peikko Groupin Topi Paananen on valittu Suomen parhaaksi kasvuyrittäjäksi

15 vuoden yrittäjyystaival ei ole ollut aina pelkkää onnistumista, muistuttaa vuoden kasvuyrittäjäksi palkittu Paananen.
Topi Paananen Topi Paananen

Lahtelaisen rakennusalan yrityksen Peikko Groupin Topi Paananen on valittu Suomen parhaaksi kasvuyrittäjäksi 2020 EY Entrepreneur of the Year -kilpailussa. 

Konsulttiyritys EY:n järjestämässä kilpailussa palkitaan yrittäjiä, jotka innostavat muita visiollaan, johtajuudellaan ja saavutuksillaan. Kilpailuun osallistui 54 suomalaista kasvuyritystä.

Yrittäjäkilpailussa palkittiin myös yritykset Hakola, Swappie, Spinnova ja Kesla.

Vuoden Perheyrittäjä 2020 -palkinnon vei Hakola Huonekalujen toimitusjohtaja Annaleena HakolaVuoden Start-up-yrittäjä 2020 -palkinnon saivat Swappie Oy:n perustajat Sami Marttinen ja Jiri Heinonen, ja Vuoden vastuullisuusteko -kunniamaininnan sai Spinnova Oy:n toimitusjohtaja Janne Poranen.

Voittajat valitsivat laajasti suomalaista liiketoimintaosaamista edustava riippumaton tuomaristo, jota johtaa Finanssiala ry:n toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi. Lisäksi yleisö äänesti finalisteista suosikikseen Kesla Oyj:n Veli-Matti Kärkkäisen.

”Lämpimät onnittelut Topi Paanaselle ja Peikko Groupille kilpailun voitosta. Paananen on ohjannut yritystä vakaasti erinomaiseen tulokseen. Yrityksessä on satsattu tuotekehitykseen ja haettu uusia kasvualueita myös maailmalta. Arvot ohjaavat Peikko Groupin tekemistä, eikä voimakas kasvu ole sulkenut pois ympäristön huomioivaa toimintatapaa”, sanoo tuomariston puheenjohtaja Piia-Noora Kauppi.

Kasvuyrityskilpailun voiton vienyt Peikko on 1965 perustettu perheyritys, jonka pääkonttori on Lahdessa. Peikko valmistaa monentyyppisiä betoniliitoksia ja liittopalkkeja elementti- ja paikallavalurakentamiseen. Nykyisin yrityksellä on tuotantoa 11 maassa, 1 800 työntekijää ja yrityksen liikevaihto on yli 230 miljoonaa euroa.

Teräsrakentamisen delta-palkeistaan tunnettu Peikko Group on pandemian aallon keskelläkin tehtailemassa ennätystuloksen kuluvalta vuodelta. Paanasen mukaan kuluvan vuoden voitto ennen veroja nousee yhtiön 55-vuotisen historian parhaimmaksi. 

Liikevoitto ennen veroja vahvistuu loppuvuoden ennusteen mukaan noin kuudella miljoonalla euroalla eli 11 miljoonan euron tasolle. Peikko teki vuonna 2019 noin 231 miljoonan euron liikevaihdon, jota kertyy ennusteen mukaan noin 234 miljoonaa euroa kuluvalta vuodelta. 

Peikko Group on kiistatta menestystarina.

Perheyritys on lyönyt vuosi toisensa perään ennätyksiä niin tuotannossakin kuin liikevaihdossakin. Paananen aloitti Peikolla vuonna 2005. Vauhtia kuvastaa, että liikevaihto oli vain 35 miljoonaa euroa vuonna 2004.

”Yrittäjänä oli mukava päästä mukaan EY:n Entrepreneur of The Year -kilpailuun, ja etenkin tutustua monenlaisiin upeisiin yrittäjätarinoihin. Elämän voi elää monella tapaa, ja yksi hieno tapa elää se on ollut toimia yrittäjänä. Kun katsoo omaa 15-vuotista yrittäjätaivalta, kaikki ei todellakaan ole mennyt putkeen, mutta monessa asiassa on onnistuttu: Peikon kasvu nykyiseen kokoluokkaan on ollut hurja saavutus koko Peikon tiimiltä”, kertoo kasvuyrittäjäkilpailun voittaja Peikko Groupin Topi Paananen.

Voiton myötä Paananen pääsee kisaamaan yrittäjyyden maailmanmestaruudesta EY World Entrepreneur of the Year -kilpailuissa, jossa on mukana 50 muun maan parhaat kasvuyrittäjät. Kilpailu pidetään kesäkuussa.

”On hienoa, että Suomea edustaa kansainvälisessä kilpailussa yritys, joka on kasvuhakuisuuden lisäksi satsannut myös vastuullisuuteen ja innovatiivisuuteen. Peikko Group on tästä esikuvallinen esimerkki. Maailman parhaiden yrittäjien kohtaaminen kilpailun kansainvälisessä finaalissa tarjoaa Topi Paanaselle ainutlaatuisen väylän vertaisoppimiseen, verkostoitumiseen ja ajatusten vaihtoon”, sanoo Juha Hilmola, EY Entrepreneur of the Year -ohjelman johtaja.

Kilpailun pääsarjan voittoa ja Suomen EY Entrepreneur of the Year -titteliä tavoitteli tuomariston finaaliin valitsemat seitsemän kasvuyritystä. Finalistit edustavat huippuosaamista esimerkiksi teknologiakehityksessä, rakentamisessa, erikoiskuljetuksissa, huonekaluteollisuudessa ja vähittäiskaupassa.

Suomen EY Entrepreneur of the Year 2020 -finaalissa kilpailivat:

Anni, Atte ja Reijo Karppinen, DYNASET Oy

Annaleena Hakola, Hakola Huonekalu Oy

Veli-Matti Kärkkäinen, Kesla Oyj

Ville Silvasti, Kuljetusliike Ville Silvasti Oy

Topi Paananen, Peikko Group Oy

Markku Tuomaala, Puuilo Oy,

Esko Mertsalmi, Unikie Oy.

Kilpailun start-up-sarjassa kilpailivat Rafal Modrzewski ja Pekka Laurila, Iceye Oy; Janne Poranen, Spinnova Oy sekä Sami Marttinen ja Jiri Heinonen, Swappie Oy.  

EY Entrepreneur of the Year -kilpailun järjestää konsulttiyritys EY (aikaisemmin Ernst & Young). Suomessa kilpailun kumppaneina toimivat Työeläkeyhtiö Elo ja Evli Pankki.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
käänne käänneyhtiö osakeanalyysi osakkeet sijoittaminen

Pörssiyhtiö Avidly hakee käännettä uudella strategialla

Seuraava artikkeli
Ford autotehdas Valencia autotuotanto tuotanto

Polttomoottorin kuolema on kohta täyttä totta