Kone on pitelemätön uusissa laitteissa – loppuvuoden kannattavuus paras hissiyhtiöistä

Hisseissä käy melkoinen vyörytys etenkin suomalaisen Koneen voimalla.

Alan suurten yhtiöiden viime vuoden tilinpäätöksistä voi lukea, että Konetta voi edelleen pitää jopa ”lyömättömänä” uusissa eli hisseissä ja liukuportaissa.  

Uusien laitteiden kauppa etenkin Kiinassa tahdittaa pitkälle hissiyhtiöiden marssijärjestystä liikevaihdossa ja kannattavuudessa.  

Kone kisaa globaalisti kolmen länsimaisen hissiyhtiön eli amerikkalaisen Otiksen, sveitsiläisen Schindlerin ja saksalaisen TK Elevatorin (Thyssenkrupp Elevator Technology) kanssa. TK siirtyi pääomasijoittajille vuoden 2020 helmikuussa.

Otis on ensimmäistä kertaa julkistanut koko vuoden tilinpäätöksen, mikä avartaa tietoja sijoittajille hissiyhtiöistä. 

Kone on kunkku Kiinassa

Kone pitää ykköspaikkaa Kiinassa uusissa laitteissa. Yhtiö saavutti uusissa laitteissa maailmanlaajuisesti noin 5,3 miljardin euron liikevaihdon viime tilikaudella. 

Amerikkalaisyhtiön liikevaihto jäi uusissa laitteissa Konetta vajaa miljardi euroa alemmaksi eli 4,4 miljardin euron tasolle.  

”Lähes miljardin kuilu” kuvastaa Koneen etumatkaa, jonka kiinni kurominen saattaa käydä ylivoimaiseksi kilpaileville yhtiöille. Etumatkan pituus riippunee ehkä siitä, millä vauhdilla Kone jatkaa voittokulkuaan uusissa laitteissa etenkin Kiinassa. 

Kiinassa hinnat korkeampia

Hissiyhtiöiden tilipäätöksistä voi päätellä, että uusien laitteiden myynti kulkee Kiinassa korkeimmilla hinnoilla kuin esimerkiksi Amerikassa, kuten Yhdysvalloissa, ja Emean alueella eli Euroopassa ja Pohjois-Afrikassa. 

Sijoittajien tietoa avartaa se, että uusien hissien ja liukuportaiden kaupan kannattavuutta voi jäljittää Otiksesta.  

Yhtiö saavutti uusissa laitteissa noin 6,5 prosentin liikevoiton suhteessa liikevaihtoon viime 12 kuukauden tilikaudella. 

Liikevoiton matalahko taso kuvastaa kovaa hintakilpailua. Kone ja Schindler eivät julkista pelkkien uusien laitteiden kannattavuutta, kuten Otis.   

Kone ottaa kiinni Schindleriä

Hissimarkkinoiden uusjaosta kertoo, että Kone on viime tilikaudella saavuttanut hissimarkkinoiden kakkosta eli Schindleriä liikevaihdossa. 

Kone teki viime tilikaudella noin 9,9 miljardin euron liikevaihdon ja Schindler 9,8 miljardin. Eroa tuli eroa tosin vain sadan miljoonan euron verran Koneen eduksi. Otis pitää etumatkaa noin 10,5 miljardin euron liikevaihdolla viime vuodelta. 

Otis saavutti koko vuoden tilikaudella hissiyhtiöistä korkeimman eli 15 prosentin oikaistun liikevoiton suhteessa liikevaihtoon. 

Kone voitti kilpailijansa uusien laitteiden liikevaihdossa vuoden viimeisellä neljänneksellä. Vuosikertomuksesta voi lukea, että Otis on loppuvuodesta vauhdittanut myyntiään etenkin Kiinassa. 

Koneella korkein liikevoiton taso

Historialliseksi käänteeksi voi nostaa liikevoiton, jossa Kone voittaa niukasti viimeisellä vuosineljänneksellä hissimarkkinoiden kunkun amerikkalaisen Otiksen. 

Kone pääsi viimeisellä neljänneksellä aivan Otiksen perään kannattavuudessa. Koneen oikaistu liiketulos oli 14,5 prosenttia suhteessa 2,6 miljardin euron liikevaihtoon.  

Otis teki samalla aikajaksolla 14,6 prosentin liikevoiton 2,9 miljardin euron liikevaihdolla. 

Länsimaisia hissiyhtiöitä voi siten pitää melko tasavahvoina. Kolmas Koneen kova kilpailija, sveitsiläinen Schindler otti noin 11,7 prosentin liikevoiton 2,7 miljardin euron liikevaihdolla vuoden viimeisellä neljänneksellä.  

Huollot tuovat kannattavuutta  

Myös huoltojen kannattavuus tulee ilmi Otiksen luvuista. Huoltojen oikaistu liikevoitto nousi korkeaksi eli 22,5 prosentin tasolle suhteessa liikevaihtoon vuonna 2020. 

Arvioiden mukaan huollot tuovat noin 60 – 70 prosenttia hissiyhtiöiden yhteenlasketusta liikevoitosta, Otiksella jopa 80 prosentin verran. Kone ja Schindler eivät kerro huoltojensa kannattavuutta tai osuutta liikevoitosta. 

Hissiyhtiöt ovat kirittäneet tahtia myös digitalisaatiossa sekä palveluissa, jotka tulevat myös huoltoja. 

Kone on saanut huomiota, joka liittyy riskiin liiallisesta Kiina-riippuvuudesta. Eri yhtiöiden vuosikertomuksista voi kuitenkin lukea, että Aasia ja Kiina tuovat keskimäärin noin 30 – 40 prosenttia hissiyhtiöiden yhteenlasketuista uusista tilauksista. 

Kiina on pysynyt ja pysyy edelleenkin kaikille merkittävänä myyntialueena. 

Liikevaihdon osuus vaihtelee noin 20 – 40 prosentin välissä Aasian ja Tyynenmeren alueelta. Schindlerillä Aasian osuus oli viime vuonna 28 prosenttia ja Koneella  41 prosenttia myynnistä.    

Pääomasijoittajien hallinnoima saksalaisen TK Elevatorin liikevaihto oli syyskuussa päättyneellä oli 7,9 miljardia euroa. Yhtiön mukaan kannattavuus parani hieman edellisestä kaudesta.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Kreate silta siltarakentaminen infrarakentaminen

Kreaten väkevä kurssinousu tuskin piensijoittajia lämmittää

Seuraava artikkeli

Vuoden varainhoitaja: ”Alhaisen investointitason yritykset tulevat olemaan pulassa”