
Nokian Renkaiden liikevaihto laski viime vuoden viimeisellä vuosineljänneksellä 413,4 miljoonaan euroon edellisvuoden vajaasta 475 miljoonasta eurosta. Liikevaihdon lasku oli 7,1 prosenttia vertailukelpoisilla valuutoilla.
Rengasyhtiön loka-joulukuussa analyytikoiden odotuksiakin enemmän. Liikevoitto laski 71,4 miljoonaan euroon vertailukauden 101,0 miljoonasta eurosta, kun analyytikoiden konsensusennuste oli 88 miljoonaan euroa.
Yhtiön toimitusjohtaja Jukka Moisio kertoo, että koronapandemia vaikutti edelleen Nokian Renkaiden myyntiin edelleen loka−joulukuussa 2020, kun rajoitustoimia tiukennettiin useissa maissa. Lisäksi talvikauden viivästyminen päämarkkinoilla vaikutti negatiivisesti Henkilöautonrenkaiden liikevaihtoon.
Raskaat Renkaat ja Vianor jatkoivat hyvää kuitenkin suoriutumistaan epävakaassa markkinassa.
Venäjällä rengasyhtiö ylsi tavoitteeseen alentaa jakelukanavan varastotasoja suunnitelman mukaisesti.
Yhtiö on Moision mukaan edistynyt pitkän aikavälin kasvua tukevissa avainhankkeissa.
”Aloitimme kaupallisen rengastuotannon Yhdysvaltain-tehtaalla ja Espanjan uuden testikeskuksen rakentaminen on loppusuoralla. Raskaiden Renkaiden kapasiteetin lisäyshanke Suomessa etenee suunnitellusti. Nämä investoinnit yhdessä innovatiivisten uusien tuotteiden sekä määrätietoisten myynti- ja markkinointitoimien kanssa muodostavat erinomaisen pohjan tulevaisuuden kannattavalle kasvulle”, toimitusjohtaja toteaa.
Vuonna 2021 Nokian Renkaat odottaa liikevaihdon vertailukelpoisilla valuutoilla ja segmentit yhteensä liikevoiton odotetaan kasvavan merkittävästi. Globaalin auto- ja rengaskysynnän odotetaan elpyvän, mutta koronapandemia aiheuttaa edelleen epävarmuutta.
Nokian Renkaiden hallitus ehdottaa yhteensä 1,2 euron osinkoa osaketta kohdin, joka maksetaan kahdessa erässä, huhtikuussa ja joulukuussa 2021. Viime vuonna yhtiö maksoi 1,14 euron osingot.
Ensimmäinen erä 0,60 euroa osakkeelta maksetaan ensi huhtikuussa ja toinen erä ensi joulukuussa.
Yhtiön taloudellisessa asemassa ei tilikauden päättymisen jälkeen ole tapahtunut olennaisia muutoksia. Yhtiön maksuvalmius on hyvä, eikä ehdotettu voitonjako vaaranna hallituksen näkemyksen mukaan yhtiön maksukykyä.
Nokian Renkaiden tulospettymys ajoi osakkeen tiistaina lähes 5,9 prosentin laskuun Helsingin pörssissä.