Kela: Tuhannet pienituloiset eläkeläiset jättäneet hakematta tämän eläke-etunsa

Pienituloisten eläkeläisten vähimmäisturvaan tarkoitettu takuueläke on hakematta noin 9 500:lla eläkeläisellä, kertoo Kela.
eläkeläiset iäkkäät loma eläkeputki eläke eläkeläiset iäkkäät loma eläkeputki eläke

Kela on selvittänyt, kuinka monella pienituloisella eläkeläisellä voisi olla oikeus saada takuueläkettä. Kelan rekisteritietojen mukaan 9 542 eläkeläistä voisi saada takuueläkettä. Takuueläkettä voi eläkeläinen hakea verkkoasiointipalvelussa, suullisesti tai paperilomakkeella, ja siinä on kuuden kuukauden takautuva hakuaika.

Kela selvittää tarkemmin rekisteritiedoista löytyneiden asiakkaiden oikeuden takuueläkkeeseen ja ottaa tarvittaessa heihin yhteyttä. Selvityksellä Kela haluaa tarjota lisäpalvelua asiakkailleen. Pienikin lisätulo voi olla merkittävä pienituloisen eläkeläisen taloudessa.

Takuueläke on pienituloisen eläkeläisen turva. Vuonna 2020 takuueläkkeeseen tehtiin tasokorotus, ja sen vuoksi hieman aikaisempaa suurempia eläketuloja saava voi olla oikeutettu takuueläkkeeseen. 

Takuueläke turvaa Suomessa asuvalle henkilölle tänä vuonna vähimmäiseläkkeen 837,59 euroa kuukaudessa, jos hänellä ei ole muita eläketuloja tai niiden määrä on enintään 830,82 euroa kuukaudessa. Takuueläkkeen määrä on pienempi silloin, kun henkilö saa takuueläkkeen alkaessa varhennettua vanhuuseläkettä. Täyteen takuueläkkeeseen on oikeus henkilöllä, joka ei saa mitään muita eläkkeitä.

Joulukuun lopussa 2020 takuueläkettä sai hieman alle 114 000 henkilöä. Heistä noin 110 000 sai myös kansaneläkettä. Keskimääräinen takuueläke oli hieman alle 190 euroa kuukaudessa.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
osakemarkkinat osakekauppa pörssi treidaaminen sijoittaminen

Erkki Sinkko suosii nyt rikkaita yhtiöitä

Seuraava artikkeli
Sari Lounasmeri

Pörssisäätiön toimitusjohtaja: Tästä syystä tarvitaan osakesäästötili vastasyntyneelle ja tilin katto 100 000 euroon