Etla ennustaa: Öljyn hinta ei nouse enää tänä vuonna

Öljyn hinta on noussut nopeasti, mutta nousupaineet hellittävät, ennustaa Etla. Sen sijaan muiden raaka-aineiden nousupaineet jatkuvat.
öljynporauslautta öljy öljyfutuurit öljynporaus talous raaka-aineet öljynporauslautta öljy öljyfutuurit öljynporaus talous raaka-aineet

Öljyn hintakehityskessä nähtiin viime vuonna rajuja hintaliikkeitä. Brent-laatu kävi alimmillaan alle 20 dollarissa tynnyriltä, mutta nyt hinta lähentelee jo 70 dollaria.

Saudi-Arabian ja Venäjän aloittama hintasota yhdessä koronapandemian kanssa ovat ne syyt, jotka tiputtivat öljyn Brent-laadun hinnan alimmillaan alle 20 dollariin tynnyriltä, arvioi Etla tuoreessa suhdannejulkaisussaan.

Pahimman koronashokin jäädessä ensi vaiheen jäädessä taakse öljyn hintojen toipuminen on ollut nopeaa. Etlan mukaan sitä edes-auttoivat myös OPECin ja sen liittolaismaiden, joista merkittävimpänä Venäjä, sopimat tuotannon leikkaukset.

”Maat sopivat leikkaavansa tuotantoa jopa 9,7 miljoonalla tynnyrillä päivässä, mikä vastasi noin 10 prosenttia globaalista raakaöljyn tuotannosta”, Etla toteaa.l

Viime elokuussa OPEC-maat sopivat pienentävänsä leikkauskiintiötä kahdella miljoonalla tynnyrillä päivässä. Lisäksi kiintiötä supistettiin uudelleen vuodenvaihteessa lisäämällä sovittua tuotantoa 500 000 tynnyrillä päivässä. Etla muistuttaa myös, että Saudi-Arabia ilmoitti leikkaavansa vapaaehtoisesti tuotantoaan yhdellä miljoonalla tynnyrillä päivässä helmi- ja maaliskuussa.

Öljyn Brent-laadun hinta nousi vuodenvaihteeseen mennessä jo noin 50 dollariin tynnyriltä. Etla ennustaa öljyn Brent-laadun hinnan olevan keskimäärin 62,3 dollaria tänä vuonna. Ensi vuodelle ennustamme öljyn Brent-laadun hinnaksi 65 dollaria tynnyriltä. Toisin sanoen öljyn hinta ei tästä enää nouse, mikäli Etlan ennuste toteutuu.

Muiden raaka-aineiden kuin öljyn hinnat nousivat nopeasti viime vuoden toisella puoliskollla. Etla ennustaa niiden hintojen nousevan tänä vuonna jopa 33 prosenttia edellisvuodesta. Ensi vuodelle Etla ennustaa muiden raaka-aineiden kuin öljyn hintojen nousevan enää noin 1 prosentin vauhtia.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Wall Street sijoittaminen osakemarkkinat sijoituskirjat talouskirjat talous

Sijoitusstrategi: Inflaatio- ja korkopelot hälvenivät - hyvä uutinen kasvusijoittajalle

Seuraava artikkeli
Nokia pörssiyhtiöt it-yhtiö sijoittaminen talous

Nokia vähentää jopa 10 000 työntekijää ja panostaa enemmän kehittämiseen