Suomeen rekisteröityihin sijoitusrahastoihin sijoitettiin maaliskuussa 2021 uutta pääomaa yhteensä 1,1 miljardia euroa. Rahastopääoma kasvoi myös suotuisan markkinakehityksen ansiosta. Yhteenlaskettu rahastopääoman arvo oli maaliskuun lopussa 140 miljardia euroa, kun se oli helmikuun lopussa 136 miljardia.
Maaliskuussa osakerahastoihin sijoitettiin yhteensä 299 miljoonaa euroa ja lyhyen koron rahastoihin 453 miljoonaa euroa lisää pääomia. Pitkän koron rahastoista lunastettiin 30 miljoonaa euroa pääomia. Yhdistelmärahastoihin sijoitettiin 204 miljoonaa euroa ja vaihtoehtoisiin rahastoihin 173 miljoonaa euroa uusia varoja.
Osakerahastoissa eniten varoja sijoitettiin globaalisti, Pohjoismaihin ja Pohjois-Amerikkaan sijoittaviin rahastoihin, yhteensä 334 miljoonaa euroa. Pääomia lunastettiin Japaniin, kehittyville markkinoille, Suomeen ja eri toimialoille sijoittavista rahastoista yhteensä 89 miljoonaa euroa.
Osakekurssit jatkoivat maaliskuussa globaalisti nousuaan talouslukujen elpymisen siivittämänä. Finanssiala kertoo tiedotteessaan, että Yhdysvalloissa presidentti Joe Bidenin hallinnon tukipaketit tukevat hyviä kasvunäkymiä.
Euroopassa asetettiin uusia talouden sulkutoimia koronapandemian kolmannen aallon takia. Vaikka teollisuustuotannon näkymät ovat Euroopassa palautuneet kriisiä edeltäneelle tasolle, rokotusohjelmien hidas edistyminen haittaa palvelusektorin elpymistä.
Korkosijoittajalle markkinaympäristö on ollut sen sijaan alkuvuonna haastava, Finanssiala toteaa. Maaliskuussa pitkien korkojen nousu jatkui Yhdysvalloissa, mikä näkyi velkapaperien hintojen laskuna, mutta Euroopassa korot vähän laskivat.
Korkeamman riskitason yrityslainoilla korkotuotot olivat selvästi positiivisia. Yritysten konkurssimäärät ovat olleet pandemiasta huolimatta Yhdysvalloissa ja Euroopassa toistaiseksi maltillisia.
Kotimaisten osakerahastojen viimeisen 12 kuukauden tuotot ovat olleet kovia.
Suomeen sijoittavien osakerahastojen vuosituotto on ollut viimeisen 12 kuukauden aikana keskimäärin 67 prosenttia. Vielä kovempaan tuottoon on yltänyt pohjoismaihin sijoittava rahoitusluokka, jonka vuosituotto on ollut keskimäärin 87 prosenttia.
Pohjoismaihin sijoittava rahastoluokka menestyi parhaiten myös Sharpen mittarilla, lukema oli lähes 4,3x. Sharpen luku kertoo sijoituksen riskiin suhteutetun tuoton. Se vertaa sijoitukselta odotettua ylituottoa sen volatiliteettiin eli arvonvaihteluun. Sharpen luku kuvaa siis, kuinka paljon tuoton saamiseen on otettu riskiä. Mitä suurempi Sharpen luku on, sitä paremmin rahasto on tuottanut suhteessa riskiinsä.
”Vuoden 2020 helmi-maaliskuussa koronapandemia romahdutti globaalisti osakemarkkinat. Pörssit lähtivät maaliskuun lopussa nopeasti elpymään, minkä seurauksena näemme nyt erinomaisia tuottoprosentteja viimeiseltä 12 kuukaudelta. Vuoden aikana suunnitelmallista säästämistä jatkaneille tai sen aloittaneille uusille säästäjille ja sijoittajille markkinat ovat tarjonneet poikkeuksellisen hyviä tuottoja”, summaa asiantuntija Mariia Somerla Finanssiala ry:stä.
Somerla muistuttaa, että historiassa saatuihin tuottoihin ei kannata tulevaisuuden suunnitelmaansa laskea. Riskit kannattaa hänen mukaansa nyt tiedostaa hyvin ja olla realistinen tuotto-odotuksissa.
