Valtio on jo aiemmin päättänyt avustaa sähköautojen latauspisteiden rakentamista myös tulevina vuosina, mutta nyt on tärkeää varmistaa avustusten katkeamaton saatavuus myös tänä vuonna, Kiinteistöliitto vaatii. Liitto esittääkin kuluvan vuoden toiseen lisäbudjettiin avustusmäärärahan kaksinkertaistamista 11 miljoonaan euroon.
Valtio on halunnut edistää kansallisen ilmasto- ja energiastrategian tavoitteiden toteutumista ja sähköautojen yleistymistä osoittamalla avustusrahaa sähköautojen latauspisteiden rakentamiseen. Taloyhtiöt tiedostavat hyvin latauspisteiden toteutustarpeen, ja Kiinteistöliiton Korjausrakentamisbarometrin mukaan noin kolmannes taloyhtiöistä on alkaneella viisivuotisjaksolla aikeissa toteuttaa latauspisteitä. Kiinnostus aihetta kohtaan näkyy myös Kiinteistöliiton puhelinneuvontaan tulevissa puheluissa.
Viime vuodelle varatut avustusrahat loppuivat kesken, joten viime vuonna haettuja avustuksia joudutaan maksamaan kuluvan vuoden määrärahoista. Uhkana Kiinteistöliiton mielestä on, että tälle vuodelle varatut 5,5 miljoonaa euroa loppuvat jo keväällä.
Avustusten saumaton saatavuus on tärkeää taloyhtiöille, Kiinteistöliitto toteaa.
”Latausinfra-avustuksen kova kysyntä osoittaa, että tuella on merkittävä vaikutus taloyhtiöiden päätöksentekoon, minkä takia avustusten ennakoitavuus on keskeisen tärkeää hankkeiden sujuvan toteutuksen kannalta”, sanoo Kiinteistöliiton toimitusjohtaja Harri Hiltunen.
Hiltusen mukaan lisämäärärahalla varmistetaan latauspistehankkeiden yleistymisen lisäksi niiden huolellinen suunnittelu. Hänen mukaansa pelko avustusten loppumisesta saattaisi ajaa taloyhtiöitä kiirehtimään avustushakemuksia hätäisesti laadituilla suunnitelmilla.
Kiinteistöliiton mielestä tukijärjestelmän ennakoitavuuden kannalta olisi tärkeää, että hallitus tekisi jo huhtikuun kehysriihessä periaatepäätöksen, jonka mukaan avustusmäärärahat mitoitetaan siten, että ne riittävät vuosina 2021–2023 kaikkiin avustusehdot täyttäviin hakemuksiin.
Sähkö autojen voimanlähteenä kasvattaa nyt selvästi suosiotaan. Autoalan tiedotuskeskuksen mukaan viime vuonna ensirekisteröidyistä henkilöautoista peräti 18,1 prosenttia oli ulkoisesti ladattavia.
Ladattavien hybridien osuus kasvoi vuoden 2019 noin 5,2 prosentista peräti 13,7 prosenttiin viime vuonna. Täyssähköautojen osuus ensirekisteröinneistä loikkasi suhteellisesti vieläkin enemmän – 4,4 prosenttiin, kun se vielä vuonna 2019 oli vain 1,7 prosenttia rekisteröinneistä.
Myös ei-ladattavien hybridien, eli erilaisten itselataavien täys- ja kevythybridien osuus kasvoi selvästi. Autoalan Tiedotuskeskuksen mukaan kaikkiaan 19,4 prosenttia ensirekisteröidyistä henkilöautoista oli vuonna 2020 ei-ladattavia hybridejä, kun niiden osuus vielä edellisvuonna jäi 13,6 prosenttiin.