Autokauppa otti osumaa koronan vuoksi. Autoalan Tiedotuskeskuksen mukaan uusia henkilöautoja rekisteröitiin vuonna 2020 yhteensä hieman yli 96 400, mikä on 15,6 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2019.
Tiedotuskeskuksen mukaan keväällä syntynyttä autojen kysyntäkuoppaa saatu enää loppuvuoden aikana kiinni. Ensirekisteröinnit jäivät poikkeuksellisen alhaiseksi, sillä 2000-luvulla ensirekisteröintien vuosittainen määrä on ollut pienempi vain finanssikriisin jälkeen vuonna 2009, jolloin uusien autojen ensirekisteröintien määrä jäi noin 91 000 henkilöautoon.
Autoalan Tiedotuskeskus ennustaa rekisteröintien kasvavan, mutta vain maltillisesti.
Käytettyjen henkilöautojen kauppaa käytiin koronatilanteesta huolimatta vilkkaasti. Niiden kauppa kasvoi 1,4 prosentilla vuoteen 2019 verrattuna, siitä huolimatta, että koronatilanne leikkasi yleisesti autojen kysyntää sekä henkilöautojen liikennemääriä.
”Autoala ennakoi, että vuonna 2021 uusia autoja ensirekisteröidään noin 106 000, joka sekin jäisi vielä selvästi pitkän aikavälin keskiarvoa alemmas. Uusia henkilöautoja on vuosina 2000–2020 rekisteröity vuosittain keskimäärin 121 000”, summaa toimitusjohtaja Pekka Rissa Autoalan Keskusliitosta.
Sähkö autojen voimanlähteenä kasvattaa nyt selvästi suosiotaan. Viime vuonna uusien autojen markkinan suurimpia muutoksia oli koronan aiheuttaman kysynnän vaimenemisen lisäksi ladattavien autojen kysynnän nopea kasvu. Viime vuonna ensirekisteröidyistä henkilöautoista peräti 18,1 prosenttia oli ulkoisesti ladattavia.
Ladattavien hybridien osuus kasvoi vuoden 2019 noin 5,2 prosentista peräti 13,7 prosenttiin viime vuonna. Täyssähköautojen osuus ensirekisteröinneistä loikkasi suhteellisesti vieläkin enemmän – 4,4 prosenttiin, kun se vielä vuonna 2019 oli vain 1,7 prosenttia rekisteröinneistä.
Myös ei-ladattavien hybridien, eli erilaisten itselataavien täys- ja kevythybridien osuus kasvoi selvästi. Autoalan Tiedotuskeskuksen mukaan kaikkiaan 19,4 prosenttia ensirekisteröidyistä henkilöautoista oli vuonna 2020 ei-ladattavia hybridejä, kun niiden osuus vielä edellisvuonna jäi 13,6 prosenttiin.
Ladattavien autojen osuus kasvoi suureksi erityisesti joulukuussa. Silloin niiden osuus oli peräti 31,5 prosenttia ensirekisteröinneistä.
”Ladattavien autojen osuuden ennakoidaan tasaantuvan vuoden alkukuukausina, sillä joulukuussa niiden määrää kirittivät valmistajille asetetut hiilidioksidipäästötavoitteet. Valmistajille asetettu vuoden 2020 tavoiteraja kaikille EU:ssa ensirekisteröidyille henkilöautoille on keskimäärin 95 g/km aiemmalla NEDC-mittaustavalla mitattuna. Valmistajat saivat ladattavista autoista etua laskennassa erityisesti vuonna 2020, sillä jokainen viime vuonna ensirekisteröity päästöiltään alle 50 g/km päästötason auto kerrotaan kahdella päästöjen monitoroinnissa. Tänä vuonna laskentakerroin pienenee 1,67:een”, kertoo toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.
Ladattavat hybridit luokitellaan sähköautoiksi, koska niitä voi käyttää myös ilman polttomoottoria yksinomaan ajovoima-akkuun ladatulla energialla ja akustoa voidaan ladata ulkoisesti.
Täyshybridit ja kevythybridit sen sijaan tuottavat kaiken tarvitsemansa energian polttoaineista ja käyttävät sähköä energian varastoinnin muotona. Niitä ei ole mahdollista ladata ulkoisesta lähteestä.