Suomen Yrittäjät kannattaa oikeusministeriön työryhmän ehdotusta paremmasta yrittäjien tukiverkostosta.
Viikolla 21 konkurssiin haettiin peräti 81 yritystä, kertoo Suomen Asiakastieto.
Konkurssiin haettujen yritysten määrä oli yli kaksinkertainen määrä verrattuna viime vuoden vastaavaan viikkoon. Myös verrattuna edelliseen viikkoon konkurssien määrä lähes kaksinkertaistui. Yhteensä tänä vuonna konkurssiin on Asiakastiedon Datakatsauksen mukaan haettu 1 112 yritystä, mikä on viisi prosenttia vähemmän kuin viime vuonna samalla ajanjaksolla.
Konkurssiin menneiden yritysten joukossa on lähes sata vähintään miljoonan euron liikevaihtoa tehnyttä yritystä.
Liikevaihdolla mitattuna suurimmat konkurssiin haetut ja asetetut yritykset ovat toistaiseksi Pallas Rakennus Etelä-Suomi Oy (liikevaihto 53,5 miljoonaa euroa), Rakennustoimisto V.O. Mattila Oy (28,6 miljoonaa euroa), FSN Logistic Oy (22,8 miljoonaa euroa) ja Omatalo Oy (19,9 miljoonaa euroa).
Työntekijämäärän mukaan suurimmat konkurssit ovat tänä vuonna olleet ravintola-alan Juuri Yhtiöt Oy (85 henkeä) ja Karhulan Valimo Oy (84).
Asiakastiedon mukaan konkurssitilastossa toimialoista ylikorostuvat talonrakentamisen, erikoistuneen rakennustoiminnan sekä ravitsemistoiminnan alat. Näiden toimialojen yrityksiä on haettu konkurssiin suhteellisesti huomattavan paljon enemmän kuin niiden osuus on kaikista toimivista yrityksistä.
Oikeusministeriön työryhmä ehdottaa muutoksia velkajärjestelylakiin. Työryhmän ehdotus on, että yrittäjien pääsyä velkajärjestelyyn helpotettaisiin keventämällä velkajärjestelyn edellytyksiä ja sallimalla pääsy velkajärjestelyyn velallisen taloudellisen tilanteen vakiintumattomuudesta huolimatta.
Velkajärjestelyn esteperusteita muutettaisiin ehdotuksessa siten, että velalliselle aiemmin vahvistettu velkajärjestely ei muodostaisi pysyvää estettä uudelle velkajärjestelylle.
Työryhmän ehdotus saa Suomen Yrittäjiltä vahvan tuen.
Yrittäjäjärjestön mukaan lakimuutos helpottaisi konkurssin tehneitä yrittäjiä sekä vielä toiminnassa olevat elinkeinonharjoittajia eli toiminimiyrittäjiä. Järjestö on jo pitkään ajanut muutoksia velkajärjestelylakiin, jotta yrittäjän henkilökohtainen konkurssi ja uusi alku olisivat tosiasiallisesti mahdollisia Suomessa.
”Jos esitys hyväksytään, sekä konkurssin tehneiden yrittäjien että talousvaikeuksiin joutuneiden elinkeinonharjoittajien asema paranee merkittävästi nykyisestä. Samalla esitys kannustaa ihmisiä ryhtymään yrittäjiksi, koska yrittämiseen liittyvien ongelmatilanteiden ratkaisemiseksi on rakennettu tukiverkko, joka mahdollistaa yrittäjän uuden alun. Konkurssi ei tarkoita nykypäivänä enää pitkää velkavankeutta”, Suomen Yrittäjien lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen sanoo.