EKP on tehnyt linjauksia rahapolitiikan suuntaviivoista. Rahoitusoloista ja inflaationäkymistä tekemänsä arvion perusteella EKP:n neuvosto katsoo, että rahoitusolot voidaan edelleen pitää suotuisina, vaikka pandemiaan liittyvässä osto-ohjelmassa (pandemic emergency purchase programme, PEPP) tehtäisiin netto-ostoja maltillisempaan tahtiin kuin kahdella edellisellä vuosineljänneksellä.
EKP:n neuvosto vahvisti myös pitävänsä ennallaan muut rahapoliittiset toimet eli EKP:n nykyiset ohjauskorot, niiden todennäköistä kehitystä koskevan ennakoivan viestinnän, omaisuuserien osto-ohjelman (asset purchase programme, APP) ostot ja uudelleensijoitusperiaatteet sekä pitempiaikaiset rahoitusoperaatiot.
Perusrahoitusoperaatioiden korko on edelleen 0,0 prosenttia, maksuvalmiusluoton korko 0,25 prosenttia ja talletuskorko -0,50 prosenttia.
EKP:n neuvosto odottaa ohjauskorkojen pysyvän nykytasolla tai sitä alempina, kunnes inflaatiovauhti nopeutuu kestävästi kahteen prosenttiin jo hyvissä ajoin ennen arviointijakson loppua.
Neuvosto katsoo pohjainflaation kehityksen olleen riittävää, jotta inflaation voidaan odottaa vakaantuvan kahteen prosenttiin keskipitkällä aikavälillä. Inflaatio voi tilapäisesti olla myös tavoitetta jonkin verran nopeampaa.
Omaisuuserien osto-ohjelma jatkuu
APP-ohjelmassa EKP jatkaa netto-ostoja 20 miljardilla eurolla kuukaudessa. EKP:n neuvosto odottaa yhä kuukausittaisten netto-ostojen jatkuvan APP-ohjelmassa niin kauan kuin on tarpeen ohjauskorkojen elvyttävän vaikutuksen vahvistamiseksi ja päättyvän hieman ennen kuin ohjauskorkoja aletaan nostaa.
APP-ohjelmassa hankittujen omaisuuserien erääntyessä takaisin maksettavan pääoman uudelleensijoituksia aiotaan myös jatkaa täysimääräisesti vielä pidemmän aikaa sen jälkeen, kun EKP:n neuvosto alkaa nostaa EKP:n ohjauskorkoja, ja joka tapauksessa niin kauan kuin on tarpeen suotuisan likviditeettitilanteen ja vahvasti kasvua tukevan rahapolitiikan ylläpitämiseksi.
Pandemiaan liittyvään osto-ohjelmaan on varattu 1 850 miljardia euroa ja siihen tehdään netto-ostoja vielä ainakin maaliskuun 2022 loppuun ja joka tapauksessa niin kauan, kunnes EKP:n neuvosto katsoo koronaviruspandemian kriisivaiheen päättyneen.
Ostoja suoritetaan joustavasti markkinatilanteen mukaan, ja niillä pyritään estämään rahoitusolojen tiukentuminen, sillä muuten olisi vaikeampaa torjua pandemian arvioitua inflaatiokehitystä hidastavaa vaikutusta.
Rahoitusoperaatioissa EKP tarjoaa edelleen runsaasti likviditeettiä. Etenkin kolmas kohdennettujen pitempiaikaisten rahoitusoperaatioiden sarja (TLTRO III) on yhä edullinen rahoituslähde pankeille ja tukee niiden luotonantoa yrityksille ja kotitalouksille.
EKP:n neuvosto on tarvittaessa valmis tarkistamaan kaikkia välineitään sen varmistamiseksi, että inflaatio vakaantuu kahden prosentin tavoitteen mukaiseksi keskipitkällä aikavälillä.
Korkojen nousua ei näköpiirissä
Danske Bankin pääekonomisti Pasi Kuoppamäki kommentoi EKP:n rahapoliittisia päätöksia Twitterissä.
”Asuntovelallinen voi ensi yönäkin nukkua rauhassa. EKP:n inflaatioennusteesta on edelleenkin vaikea nähdä kovaa kiirettä rahapolitiikan kiristämiselle. PEPP-ohjelmaa toki ajetaan alas aikojen parantuessa, mutta korkoja ei tarvitse kovin pian nostaa”, Kuoppamäki tviittaa.
Asuntovelallinen voi ensi yönäkin nukkua rauhassa. EKP:n inflaatioennusteesta on edelleenkin vaikea nähdä kovaa kiirettä rahapolitiikan kiristämiselle. PEPP-ohjelmaa toki ajetaan alas aikojen parantuessa, mutta korkoja ei tarvitse kovin pian nostaa. https://t.co/12NWL5li2i
— Pasi Kuoppamäki (@Pasi_Kuoppamaki) September 9, 2021
Handelsbankenin pääekonomisti Timo Hirvonen arvioi, että rahapolitiikka vielä pitkään kevyenä.
EKP pienentää pandemiaan liittyviä arvopaperiostoja. Vaikka pandemiasta pyritään kohti normaalimpaa talouskehitystä, rahapolitiikka säilyy kuitenkin vielä pitkään kevyenä.https://t.co/W325dwDrzE pic.twitter.com/i9sz2dCL9S
— Timo Hirvonen (@HirvonenTimo) September 9, 2021