Sampo aikoo ostaa Nordea-myynneillään omia osakkeitaan

Sampo etenee valitsemallaan tiellä, jossa se karsii rönsyjään.
Sampo Group finanssikonserni Sampo Group finanssikonserni

Sampo on 9.9. julkaistun tiedotteen mukaisesti myynyt 73 miljoonaa Nordean osaketta institutionaalisille sijoittajille. Transaktion bruttomyyntitulo oli noin 745 miljoonaa euroa.

Tarjousmenettelyn johtaessa kaikkien tarjolla olleiden osakkeiden myyntiin Sammon omistusosuus Nordeassa pienenee 1,8 prosenttiyksikköä ja on siten 10,1 prosenttia koko osakekannasta.

Suunniteltu myynti on lisäaskel Sampo-konsernin tavoitteessa vähentää Nordea-omistustaan merkittävästi elokuun 2022 loppuun mennessä voidakseen keskittyä strategiassaan ja pääoman allokoinnissaan vahinkovakuutusliiketoimintaan.

Finanssikonsernin johto tulee ehdottamaan hallitukselle, että viimeistään 3.11.2021 käynnistyy yhtiön omien osakkeiden osto-ohjelma myynnistä saatavien varojen käyttämiseksi. Sammon yhtiökokous on myöntänyt viime toukokuussa hallitukselle valtuudet hankkia Sammon omia A-sarjan osakkeita enintään 50 miljoonaan kappaletta.

Nordea osakkeiden myynnistä syntyy Sampo-konsernin kirjanpitoon 144 miljoonan euron suuruinen positiivinen kirjanpitovaikutus ja lisäksi 21 miljoonan euron suuruinen erä laajan tuloksen muihin eriin kirjattavaksi. Nettotulovaikutus lasketaan satunnaiseksi eräksi Sammon tilikauden 2021 osingonjakosuhdetta määriteltäessä.

Sampo omistaa myynnin jälkeen hieman alle 408 Nordean osaketta, mikä on 10,1 prosenttia Nordean kaikista osakkeista ja äänioikeuksista.

”Sampo on edelleen Nordean ylivoimaisesti suurin omistaja, joten olen ilolla seurannut pankin erinomaista kehitystä ja uutisia, joiden mukaan EKP poistaa voitonjakoon liittyvät rajoitukset lokakuusta 2021 alkaen. Tästä huolimatta katson, että pitkällä aikavälillä paras arvonluontipotentiaali on vahinkovakuutustoiminnassa; olemme siten edelleen sitoutuneita vähentämään omistustamme Nordeasta merkittävästi syyskuuhun 2022 mennessä”, konsernijohtaja Torbjörn Magnusson toisen vuosineljänneksen tulosraportin yhteydessä.

Sammon toisen vuosineljänneksen tulosraportti osoittaa, että vahinkovakuuttaminen on yhä selvemmin finanssikonsernin kivijalka.

Finanssikonsernin vuosi on edennyt vahvasti. Jo ensimmäisellä vuosineljännekselle tulos ennen veroja nousi 632 miljoonaan euroon viime vuoden 162 miljoonasta eurosta. Tuloskehitys ylitti odotukset, sillä analyytikoiden konsensusodotuksena oli 542 miljoonan euron tulos ennen veroja.

Toisen tuloskauden raportti osoitti odotuksia vahvemman tekemisen jatkuneen toisellakin vuosineljänneksellä. Tulos ennen veroja nousi 710 miljoonaan euroon viime vuoden 407 miljoonasta eurosta, kun analyytikoiden konsensusennuste oli vain 655 miljoonaa euroa. Tuloksesta iso syntyi vahinkovakuutusyhtiö Ifistä, joka teki toisella vuosineljänneksellä 309 miljoonan euron tuloksen ennen veroja.

Toiminnallinen tulos eli underwriting-tulos kasvoi 24 prosenttia vuodentakaisesta ja oli 341 miljoonaa euroa. Hastings-kauppa huomioiden, mutta koronapandemian vaikutukset Ifiin ja Topdanmarkiin pois lukien konsernin underwriting-tulos kasvoi 6 prosenttia.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
asuminen kerrostalo asuntomarkkinat asunnot

Selvitys: Perheasunnossa jopa yli 1000 euron ero vuotuisissa kiinteistökustannuksissa kuntien välillä

Seuraava artikkeli
EKP Euroopan keskuspankki

EKP jatkaa elvyttävällä linjalla – ”Asuntovelallinen voi ensi yönäkin nukkua rauhassa”