Arvo-osakkeet

Nordea jakaa jättiosingon – osinkotuotto nousee 6,5 prosenttiin

Nordean hallitus teki päätöksen historiallisen massiivisesta osinkopotista. Lisäksi pankki jakaa omistajilleen kaksi miljardia euroa omien osakkeiden ostoina.

Nordea päätti perjantaina historiallisen suuresta osingonjaosta, noin 2,9 miljardista eurosta. Jaettava osinko on Suomen pörssihistorian tiettävästi suurin.

”Kyllä se kovasti siltä näyttää. En voi sanoa tsekanneeni kaikkia, mutta epäilen kyllä hyvin suurella todennäköisyydellä olevan, koska tämä on nyt selkeästi isompi kuin ne aikaisemmin puhutut suurimmat”, kertoo Nordean sijoittajasuhdejohtaja Matti Ahokas STT:lle.

Nordean hallitus päätti maksaa osakkeenomistajille varsinaista osinkoa 0,72 euroa osakkeelta vuoden 2021 varsinaisen yhtiökokouksen antaman valtuutuksen mukaisesti.

Varsinainen osinko, 0,72 euroa osakkeelta, maksetaan osakkeenomistajille, jotka ovat osingonmaksun täsmäytyspäivänä 5. lokakuuta 2021 merkittyinä Suomessa, Ruotsissa tai Tanskassa ylläpitämään Nordean osakasluetteloon. Osinko maksetaan 12. lokakuuta 2021 tai mahdollisimman pian sen jälkeen.

Maksettava osinko on jo aiemmin vähennetty pankin ydinvakavaraisuuspääomasta, joten osingonmaksulla ei ole vaikutusta Nordean vakavaraisuuteen.

Osinkojen lisäksi omien osakkeiden ostoja

Euroopan keskuspankki kehotti eurooppalaispankkeja pidättäytymään osingonjaosta koronakriisin varotoimena, minkä seurauksena Nordea ei maksanut osinkoja vuosilta 2019-2020. Koronarajoitukset päättyivät lokakuun alussa.

Kuluvan vuoden heinäkuussa Finanssivalvonta kertoi, ettei se enää jatka syyskuun lopun jälkeen suositustaan voitonjakojen välttämisestä.

EKP:n päätös perustui siihen, että taloudellisen tilanteen katsottiin parantuneen ja epävarmuuden siten pienentyneen. Suomessa Finanssivalvonta on noudattanut voitonjakosuosituksissaan EKP:n linjauksia. Nordean linjana on ollut noudattaa suosituksia, vaikka ne eivät olleetkaan sitovia määräyksiä.

Pankki kertoi syyskuun puolivälissä aikeistaan maksaa vuosilta 2019–2020 jakamatta jääneet osingot.

Osingonjaon lisäksi Nordea aikoo ostaa peräti kahdella miljardilla eurolla omia osakkeitaan.

EKP hyväksyi 16.syyskuuta Nordean hakemuksen omien osakkeiden hankkimisesta enintään kahdella miljardilla eurolla. Takaisinosto-ohjelman on suunniteltu alkavan sen jälkeen, kun Nordea on julkistanut vuoden 2021 kolmannen neljänneksen tuloksensa 21. lokakuuta.

Kun osingot ja omien osakkeiden ostot lasketaan yhteen, osakkeenomistajille jaetaan lokakuusta 2021 alkaen varoja yhteensä noin 4,9 miljardia euroa eli 1,2 euroa osakkeelta.

Nordean tavoitteena on, että osinkoa maksetaan 60–70 prosenttia vuotuisesta nettotuloksesta. Osakkeiden takaisinostoja on tarkoitus käyttää pääomarakenteen optimointiin. EKP:ltä nyt saadun takaisinostoluvan ansiosta osakkeiden takaisinostot muodostavat keskeisen osan Nordean pääomarakenteen hallintaa.

Samassa yhteydessä Nordea on aloittanut keskustelut EKP:n kanssa myös takaisinosto-ohjelman mahdollisesta jatkosta, joka edellyttää erillistä lupaa EKP:ltä. Nordea suunnittelee tekevänsä virallisen hakemuksen toisesta ohjelmasta vuoden 2022 alussa varsinaisen yhtiökokouksen 24. maaliskuuta 2021 hallitukselle antaman valtuutuksen mukaisesti.

Sampo kerää suurimman potin

Nordean suurin omistaja on edelleen Sampo, jolla on pankista 10,1 prosentin osuus. Sampo on vähitellen vähentänyt omistustaan Nordeassa. Nordea-omistus on nähty sijoitusasiantuntijoiden keskuudessa Sammon turhana rönsynä, josta luopuminen on Sammon omistajien etujen mukaista.

Sampo teki viime vuonna merkittäviä strategisia muutoksia, kun se ilmoitti marraskuussa käynnistäneensä nopeutetun tarjousmenettelyn 162 miljoonan Nordean osakkeen tarjoamiseksi institutionaalisille sijoittajille. Osakemyynti vastasi neljää prosenttia Nordean osakekannasta.

Muita suuria omistajia ovat myös sijoitusyhtiöt Blackrock ja Cevian. Näiden omistus on elokuun lopun rekisteritietojen mukaan 5,1 ja 4,7 prosenttia. Suuri henkilöomistaja on Sammon hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos, joka omistaa 0,7 prosenttia Sammosta.

Osakkeenomistajille maksettava 0,72 euron osinko tarkoittaa, että Nordean osinkotuotto nousee 6,5 prosenttiin. Analyytikoiden konsensusennuste on, että Nordean viime vuoden 0,55 euron osakekohtainen tulos nousee tänä vuonna 62 prosenttia 0,89 euroon.

Nordeaa seuraa 22 analyytikkoa, joista 16 antaa osakkeelle ostosuosituksen, kahden suositus on lisää ja neljän pidä.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös