Handelsbanken ennustaa: Suomen inflaatio nousee korkeammalle kuin kertaakaan 10 vuoteen

Suomen talousnäkymät ovat muuttuneet hieman aiempaa epävarmemmiksi kohonneen inflaation, kustannuspaineiden ja toimitusketjujen häiriöiden vuoksi, arvioi Handelsbanken.
näkymät odotukset talous markkinat näkymät odotukset talous markkinat

Handelsbanken kertoo tuoreessa talousennusteessaan, että Suomen talouskasvun kiivain vaihe on takanapäin, mutta kasvu jatkuu kelvollisena ensi vuonna. Palveluiden kulutuksella on tilaa elpyä lisää, sillä kotitalouksilla on vielä varsin runsaasti säästöjä pandemian jäljiltä.

Suomen vientiä vauhdittavat ensi vuonna teollisuuden lähes ennätysvahva tilauskanta ja palveluviennin elpyminen. Investointeja tukevat asuinrakentamisen hyvä veto ja yritysten tarve lisätä kone- ja laiteinvestointeja. Yritysten odotukset ovat myönteiset, vaikka materiaali- ja työvoimapula sumentaa näkymiä.

”Ensi vuonna talous kasvaa hyvin, mutta sen jälkeen kasvu hidastuu”, Handelsbanken Suomen pääekonomisti Timo Hirvonen ennakoi.


 
Saat jopa 20 ilmaista osaketta!
 
Avaa ja rahoita tilisi Freedom24-välittäjällä ja saat jopa 20 ilmaista osaketta, joiden arvo on jopa 800 dollaria kukin. Lue lisää artikkelistamme
 
Jokaiseen sijoitukseen liittyy riskejä.
 

Inflaatio on kiihtynyt viime kuukausina odotettua voimakkaammin.

Eniten inflaatiota ovat pankin mukaan kiihdyttäneet liikenteen kallistuminen sekä omistusasumisen hintojen nousu. Handelsbankenin mukaan liikenteen osalta etenkin polttoainehinnat ovat nousseet ja omistusasumisessa puolestaan remonttien hinnat sekä uuden asunnon hankinta.

Pankin mukaan omistusasumisen osaindeksi on noussut voimakkaasti erityisesti viime kuukaudet, ja on todennäköistä, että omistusasuminen pitää yllä korkeaa inflaatiota myös talvikuukausien aikana. Myös polttoainehintojen vuosikasvu näyttää uudelleen kiihtyvän loppuvuoden aikana.

Jos raakaöljyn maailmanmarkkinahinta pysyy nykytasollaan tai jatkaa nousuaan, pitävät pohjavaikutukset polttoainehintojen vuosikasvun korkealla myös ensi vuoden alussa.

Inflaatio on Handelsbankenin ennustejaksolla selvästi viime vuosia korkeammalla tasolla. Handelsbanken arvioi kuluttajahintainflaation kiihtyvän lokakuussa yli kolmeen prosenttiin.

”Nostamme inflaatioennusteitamme tälle ja ensi vuodelle. Inflaatio nopeutuu tänä vuonna 2,1 prosenttiin, mikä on korkein vuosi-inflaatio sitten vuoden 2012”, Hirvonen sanoo.

Vuosina 2021–2023 inflaatioon vaikuttavat eniten elintarvikkeiden, alkoholin, asumisen ja liikenteen hintojen nousu.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Katso kommentit (1) Katso kommentit (1)
  1. ”Eniten inflaatiota ovat pankin mukaan kiihdyttäneet liikenteen kallistuminen sekä omistusasumisen hintojen nousu”
    Totuus inflaatiosta on aina se että löysä keskuspankkien rahapolitiikka sen aiheuttaa. kaikista euroista ja dollareista mitä ikinä on painettu niin yli 40% viimeisten 2v aikana.
    Näinhän on tehty niin kauan kuin rahaa on ollut olemassa. Aikoinaan kuninkaat uudelleen painoivat kultakolikoihin halpaa metallia sekaan.

    ”Inflaatio on laillistettua väärentämistä –
    Väärentäminen on kriminalisoitua inflaatiota.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
autot autokauppa autoilu

Keskity välirahaan ja tee parhaat autokaupat

Seuraava artikkeli
Fed keskuspankki Federal Reserve Bank talous

Yhdysvaltojen inflaatio kiihtyy – keskuspankki joutuu kovemman paineen alle