Yritysuutiset

Sampo aloitti jälleen omien osakkeidensa ostot

Finanssikonserni Sammon hallitus on tänään päättänyt uudesta osakkeiden osto-ohjelmasta.

Yhtiön hallitus on päättänyt Sammon A-osakkeiden osto-ohjelman käynnistämisestä yhtiökokoukselta 19.5.2021 saamansa valtuutuksen mukaisesti.

Osto-ohjelmassa Sammon A-osakkeiden hankintaan käytettävä kokonaissumma on korkeintaan 250 miljoonaa euroa. Sammon A-osakkeita voidaan ostaa korkeintaan 6,7 miljoonaa kappaletta, joka on noin 1,2 prosenttia kaikista Sammon osakkeista, joita on tiedotteen julkaisuajankohtana noin 555 miljoonaa osaketta.

”Sammon tavoitteena on vahva ja tehokas tase, joka vastaa sen vakavaraisuus- ja velkaisuusastetavoitteita. Tänään ilmoitetussa osto-ohjelmassa voimme käyttää yhtiön omien osakkeiden ostoon ylimääräisestä pääomastamme jopa 250 miljoonaa euroa ennen kevään 2022 yhtiökokousta”, sanoo konsernijohtaja Torbjörn Magnusson.

Omien osakkeiden hankinta alentaa yhtiön omaa pääomaa ja voitonjakokelpoisia varoja. Takaisinostetut osakkeet mitätöidään.

Osakkeiden takaisinostot alkavat aikaisintaan 31.3.2022 ja päättyvät viimeistään 17.5.2022. Osakkeesta maksettava hinta määräytyy sen hankintahetkellä kullakin markkinapaikalla vallitsevan hintatason mukaisesti. Osakkeesta maksetaan valtuutuksen mukaisena ajanjaksona vähintään matalin osakkeesta pyydetty markkinahinta ja korkeintaan sen suurin markkinahinta. Osakkeet hankitaan Nasdaq Helsingin, CBOE:n, Turquoisen ja Aquisin julkisessa kaupankäynnissä.

Takaisinostot toteutetaan niin sanotulla suojasatamamenettelyllä EU:n markkinoiden väärinkäyttöasetuksen 5 artiklan mukaisesti.

Sammon edellinen omien osakkeiden osto-ohjelma päättyi 25.3.2022. Yhtiöllä on hallussaan nyt hieman yli 17 miljoonaa Sammon A-osaketta kyseisestä, 4.10.2021 alkaneesta osto-ohjelmasta. Yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden määrä on 3,08 prosenttia kaikista yhtiön osakkeista.

Omien osakkeiden ostaminen on taitolaji siinä missä sijoittaminen. Omia osakkeita ei kannata ostaa hinnalla millä hyvänsä, vaan silloin kun osakekurssi on alle osakkeen käyvän arvon. 

Maailman tunnetuin sijoittaja Warren Buffett kannattaa omien osakkeiden ostoja, mutta ei millä hinnalla tahansa.

Buffett totesi vuonna 2000, että omien osakkeiden ostaminen kannattaa, jos kaksi tekijää täyttyvät. Ensinnäkin yrityksellä tulee olla riittävästi ylimääräisiä varoja ostoja varten. Toiseksi omia osakkeita kannattaa ostaa, jos osakekurssi on edullisempi pörssissä verrattuna konservatiivisen arvion mukaan laskettuun käypään arvoon. 

Center for Capital Marketsin vuonna 2021 julkaisemassa tutkimuksessa Corporate Liquidity Provision and Share Repurchase Programs, rahoituksen professori Craig M. Lewis sekä apulaisprofessori ja tutkijatohtori Josh T. White analysoivat omien osakkeiden osto-ohjelmia.

Lewis ja White huomasivat osto-ohjelmilla olevan useita positiivisia vaikutuksia yhtiön osakkeelle ja sen myötä yksityissijoittajille. Omien osakkeiden ostaminen vahvisti osakkeen likviditeettiä ja laski osakkeen kurssiheiluntaa eli volatiliteettia.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös