Yritysuutiset

Nixun käänne antaa yhä odottaa, mutta siitä on merkkejä

Uusi toimitusjohtaja aikoo tarkastella yhtiön strategiaa ja keskittyy positiivisen kassavirran turvaamiseen.

Tietoturva on ollut Ukrainan sodan alkamisen jälkeen paljon otsikoissa. Se ei ainakaan vielä näkynyt tietoturvakonsultointia tekevän Nixun puolivuotistuloksessa. Tietoturva on noussut erilaisten organisaatioiden päättäjien keskusteluun, mutta toimenpiteisiin tarttuminen vie aikaa. Nixun mukaan asiakkaat haluavat ostaa laajoja kokonaisuuksia yhdellä kertaa, ja päätöksenteko on sodan myötä on hidastunut.

Kun Nixu jäi vielä vuoden ensimmäisellä vuosineljänneksellä odotuksista, ylsi yhtiö toisella vuosineljänneksellä odotuksiin. Yhtiötä seuraa ainoastaan Inderes. Tammi-kesäkuussa yhtiön myynti kasvoi seitsemän prosenttia, kun kasvu ensimmäisellä vuosineljänneksellä oli kuusi prosenttia. 

Gartnerin mukaan tietoturvamarkkina kasvaa vuonna 2022 maailmanlaajuisesti vain kolme prosenttia, mutta kiihtyy tulevina vuosina yli yhdeksään prosenttiin.

Puolivuotiskaudella yhtiön käyttökate laski 1,3 prosenttiin vuodentakaisesta kolmesta prosentista. Se johti myös tuloksen voimakkaaseen laskuun. Yli puolimiljoonaa euroa pakkaselle jäänyt liiketulos oli merkittävästi viime vuoden ensimmäisen puoliskon liiketulosta alhaisempi. Liikevoitto oli kuitenkin Inderesin odotuksia parempi.

Toisella vuosineljänneksellä yhtiön käyttökate kuitenkin nousi neljään prosenttiin, kun se oli vielä negatiivinen ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Sekä liikevaihto että käyttökate kulkevat oikeaan suuntaan.

Koko vuodelle Nixu ohjeistaa yjä liikevaihdon ja käyttökatteen kasvavan edellisestä vuodesta. Käyttökatteella mitattuna Nixu lähtee vuoden jälkipuoliskoon yli 400 000 euron takamatkalta, kun ensimmäisen vuosipuoliskon käyttökate oli vain puolet viime vuotisesta.

IT-konsulttiyhtiön haasteet

Konsulttiyhtiön tapaan noin puolet Nixun liikevaihdosta tulee projekteista ja toimeksiannoista. Yhtiö haluaakin kasvattaa jatkuvalaskutteisen liiketoiminnan osuutta. Sen osuus kokonaisuudesta kuitenkin laski puolivuotiskaudella 34 prosenttiin 36 prosentista. Kyberturvateknologian jälleenmyynnin osuus kasvoi kaksi prosenttiyksikköä, mikä puolestaan rasitti kannattavuutta.

Nixu panostaa tällä hetkellä erityisesti niin sanottujen hallinnoitujen palvelujen myyntiin. Se on historiallisesti ollut yhtiön pienin palvelumuoto neljästä, mutta on kasvanut toiseksi suurimmaksi noin 19 prosentin osuudella kokonaisuudesta. Hallinnoiduissa palveluissa Nixu ottaa vastuun asiakkaalle toimitettavan teknologian hallinnoinnista ja tietoturvan valvonnasta. 

Ensimmäisellä vuosineljänneksellä tämä liiketoiminta oli vielä tappiollista, mutta toisella vuosineljänneksellä kannattavuudessa nähtiin yhtiön mukaan käänne parempaan. Nixu uskoo hallinnoitujen palvelujen kannattavuuden paranevan uusien saatujen sopimusten myötä.

IT-konsulttiyhtiöitä rasittaa muun muassa palkkainflaatio ja henkilöstön vaihtuvuus. Molemmat olivat Nixulla tavanomaista korkeampia. Tiedotustilaisuudessa yhtiön väliaikainen toimitusjohtaja Valtteri Peltomäki ei kuitenkaan avannut palkkainflaation vaikutuksia tarkemmin.

“Olemme kyberalalla houkutteleva työnantaja.  Onnistuimme uusien henkilöiden rekrytoinnissa myös katsauskaudella, vaikka kilpailu osaajista on kovaa”, Valtteri Peltomäki kommentoi. Yhtiö kilpailee työntekijöistä tavanomaisin keinoin. 

Yhtiön henkilöstökulut kasvoivat liikevaihtoa nopeammin johtuen rekrytointikuluista, sairauspoissaoloista ja alihankinnan suuremmasta osuudesta. Nixun henkilöstömäärä kasvoi kuudella henkilöllä 391:een.

Uusi toimitusjohtaja ja uusi strategia

Nixun uutena toimitusjohtajana aloitti elokuun alussa Teemu Salmi, joka on aikaisemmin toiminut muun muassa Stora Enson ja Ericssonin erilaisissa tietoteknisissä johtotehtävissä. Tivi-lehti valitsi Salmen vuoden tietohallintojohtajaksi vuonna 2020. Vasta hieman yli viikon tehtävässä toiminut Salmi, ilmoitti yhtiön uudistavan strategiaa loppuvuoden aikana. Uusi strategia on määrä esitellä ensi vuoden alussa.

Uudella toimitusjohtajalla on tehtävää yhtiön ja sen osakekurssin kääntämiseksi. Vaikka Nixun osake on noussut yli 20 prosenttia maaliskuun pohjalukemista, Nixu arvostetaan suhteessa myyntiin alle yhden kertoimella. Suurin osa Helsingin pörssin IT-konsulttiyhtiöistä saavat merkittävästi korkeamman kertoimen. Yhtiön onkin  käännettävä tulos ensin voitolliseksi. Nixun osakkeella käytiin kauppaa torstaina 6,5 euron hintaan ja Inderesin tavoitehinta osakkeelle on 7,3 euroa.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös