EK esittää: Valtionomistusta hallitusti alas, varat uuden kasvun luontiin

Suomi voi hallitusti laskea omistuksiaan yhtiöissä, joissa valtionomistus ei nykylaajuudessa ole perusteltua, esittää Elinkeinoelämän keskusliitto.
Jyri Häkämies Jyri Häkämies
EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies. Kuva: Robert Örthén.
Jyri Häkämies
EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies. Kuva: Robert Örthén.

Suomessa valtio on poikkeuksellisen suuri yritysomistaja, muistuttaa Elinkeinoelämän keskusliitto (EK). Vuoden 2021 lopussa omaisuuden markkina-arvoksi laskettiin 47 miljardia euroa ja yrityksissä työskenteli yli 300 000 henkeä.

Tuoreessa Markkinatalouden edistäminen ja julkinen omistus -raportissa EK toteaa, että valtion omistusten arvo yksistään pörssilistatuissa yhtiöissä oli 29 miljardia euroa kuluvan vuoden heinäkuun alussa. Se on suunnilleen kymmenesosa koko pörssin markkina-arvosta, ja kaikkiaan julkisyhteisöt omistivat noin 12 prosenttia pörssilistatuista yhtiöistä toukokuun 2022 lopussa.

Tulevalla vaalikaudella vihreä kasvu, tutkimus- ja tuotekehitysrahoitus sekä rapautuva infra edellyttävät noin neljän miljardin euron lisäpanostuksia. EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies toteaa, että tarvittava raha saadaan valtion omistuksen myyntituloista.

Esimerkiksi energiatoimialalla tulisi tehdä pikavauhtia kattava selvitys tarpeista, riskeistä ja tavoista, joilla Suomen huoltovarmuus varmistetaan kustannustehokkaalla tavalla.

”On löydettävä uusi vaihde valtionomistuksen dynamiikkaan 90-luvun tapaan. Yksittäisistä yrityksistä esimerkiksi Posti olisi oiva kohde harkita listautumista. Samoin valtuus laskea valtion omistusosuutta Finnairissa mahdollistaisi tarvittaessa ripeän toimeenpanon rakennejärjestelyissä vaikealla lentotoimialalla”, Häkämies toteaa.

EK:n mielestä listautumisissa erityisesti suomalaisille kotitalouksille olisi taattava mahdollisuus osallistua valtionyhtiön omistuspohjan laajentamiseen. Strategisilla toimialoilla valtion intressi voidaan turvata muutenkin kuin omistamisella tai valtion kasvavalla velkaantumisella.

”Julkinen omistus veronmaksajien tuella ei saa kilpailla yksityisen yrittäjän kanssa. Kuntasektori tarjoaa huonoja esimerkkejä epäreilusta kilpailusta yksityisen kanssa. Myös valtion täysin omistamien yhtiöiden on kyettävä ymmärtämään oman toimintansa rajat. Erityistehtäväyhtiöiden ja valtion täyden omistuksen tarvetta olisikin kyettävä arviomaan ainakin kerran vaalikaudessa”, Häkämies painottaa.

Valtionomistajuus on EK:n mielestä usein myös politisoitunutta. Yhtiön ja omistaja-arvon kehittäminen jää tällöin helposti huomiotta.

Valtionomistusta ei tule sementoida pysyväksi, vaan omistettujen yhtiöiden kohdalla on kyettävä arvioimaan tarvetta valtion omistukselle. EK:n mukaan joissain tapauksissa strateginen tai erityistehtäväintressi puoltaa valtion omistajuutta, mutta usein myös ei. Valtionomistus voi jäädä pysyväksi olotilaksi – vaikkei sille ole enää objektiivisesti tarkasteltuna tarvetta. Omistuksen aiemmin perustellut intressi voidaan turvata muullakin tavoin tai on kokonaan poistunut, EK toteaa.

EK:n mielestä Suomi tarvitsee lisää yksityisen sektorin työpaikkoja, jotta julkisia palveluita kyetään rahoittamaan ilman jatkuvasti kasvavaa velkaantumista. Valtionomistuksilla ja sen omaisuuden myynneillä on pyrittävä katalysoimaan aitoja yksityisen sektorin investointeja, joilla taataan talouden kilpailukyky haastavina lähivuosina.

Tilaa uutiskirjeemme

Kolmesti viikossa lähetettävä uutiskirje sisältää SalkunRakentaja-sivustolla julkaistut uusimmat artikkelit.
Lisää kommentti Lisää kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Edellinen artikkeli
Fortum energiayhtiö sijoittaminen

Analyytikko: Fortum on jo liian halpa

Seuraava artikkeli
Aspocomp piirilevyt

Aspocomp porskuttaa – tuloskehitys vahvaa kolmannella kvartaalilla