Suomi on kovan energiahaasteen edessä. Sähkön hinta on noussut rajusti ja vaarana ovat jopa sähkökatkot.
Energiaviraston mukaan Suomen sähköteho riittää talvikaudella suurimman osan ajasta. Talven tehotilanne sisältää kuitenkin monia epävarmuuksia, joten sähkön tuotanto- ja tuontikapasiteetti ei välttämättä aina riitä kattamaan sähkön kysyntää.
Nyt odotetaan kuin kuuta nousevaa, että uusi ydinvoimala, Olkiluoto 3 saataisiin käyntiin.
Tällä viikolla perjantaina TVO ilmoitti, että Olkiluoto 3:n syöttövesipumppujen vaurioiden selvitystyöt ovat edenneet loppusuoralle. Kuitenkin laitostoimittaja Areva-Siemens -konsortion mukaan sähköntuotanto jatkuu aikaisintaan 25. joulukuuta 2022 ja säännöllinen sähköntuotanto alkaisi näin ollen helmikuussa 2023.
Sydäntalven mahdollisesti kovienkin paukkupakkasten aika joudutaan luultavasti siis kestämään ilman toivottua Olkiluoto 3:n lisäkapasiteettia sähköntuotantoon.
Kantaverkkoyhtiö Fingrid painottaakin nyt sähkönkulutuksen säästämisen tärkeyttä sähkön riittävyyden turvaamiseksi. Tämän lisäksi sähkön käytön ajoittaminen arkisin aamun ja iltapäivän huipputuntien ulkopuolelle parantaa sähkön riittävyyttä huomattavasti.
Sähköasiakkaat alentaneet kulutustaan reippaasti
Energiakriisi ja huoli sähkön riittävyydestä ovat saaneet energiayhtiö Helenin pörssisähköasiakkaat ryhtymään tuumasta toimeen.
Helen kertoo tiedotteessaan, että pörssisähköön siirtyneet asiakkaat vähensivät energiankulutustaan 15 prosenttia samalla, kun kiinteähintaisen sähkösopimuksen solmineiden asiakkaiden kulutus pysyi ennallaan.
Pörssisähköasiakkaiden energiansäästöstä kertovat tulokset käyvät ilmi Helenin Data ja tekoäly -yksikön tekemästä selvityksestä, jossa vertailtiin niin sähkön markkinahintaan sidotun kuin kiinteähintaisen sähkösopimuksen solmineiden asiakkaiden energiankulutusta ja siinä tapahtuneita muutoksia.
”Keräämämme aineiston perusteella voidaan todeta, että pörssisähköasiakkaat ovat vähentäneet energiankulutustaan keskimäärin 15 prosenttia vuoden takaiseen nähden, ja kolmannes näistä asiakkaista pudotti kulutustaan jopa yli 25 prosenttia. Niissä kotitalouksissa, joissa on edelleen voimassa kiinteähintaisen sähkösopimus, vastaavaa kehitystä ei ole havaittavissa. Sähkön hinnalla on siis merkittävä vaikutus kulutukseen”, Helenin Data ja tekoäly -yksikön päällikkö Mikko Muurinen toteaa.
Pörssisähköasiakkaat ovat säästäneet myös sähkön hinnassa.
Helenin mukaan samalla kun pörssisähköön siirtyneet asiakkaat ovat vähentäneet kokonaisenergiankulutustaan, he ovat pystyneet saavuttamaan noin 10 prosenttia sähkön markkinahinnan keskiarvoa alhaisemman hinnan ajoittamalla kulutuksensa vuorokauden edullisimpiin tunteihin.
Suunnitelmallinen energiankäyttö on siis kannattavaa myös taloudellisesti.
Mitä on pörssisähkö?
Pörssisähköasiakkaalla sähkön hinta vaihtelee tunneittain sähköpörssin markkinahinnan mukaan. Sen ansiosta sähkön hinta on aina kilpailutettu ja ajan tasalla. Seuraavan päivän tuntihinnat ilmoitetaan edeltävän päivän aikana.
Pörssisähkön hintaan vaikuttavat monet eri tekijät. Yhden tekijän muutos ei kuitenkaan vaikuta hintakehitykseen suoraan, vaan hinta määräytyy aina kaikkien tekijöiden yhteisvaikutuksesta.
Jokainen kuluttaja voi hankkia pörssisähköön perustuvan sähkösopimuksen, jolloin sähkön käytön ajoittaminen edullisille tunneille voi merkittävästi alentaa sähkölaskua. Suurin hyöty tulee niissä kotitalouksissa, joissa on sähkölämmitys.
Sähkö on yleensä edullisinta silloin, kun kysyntää on vähän, eli yöaikaan ja viikonloppuisin.