Merkit viittaavat käytettyjen autojen kaupan piristymiseen.

Käytettyjen autojen kauppaan erikoistunut Kamux kertoi myyntivaikeuksista jo joulukuun lopulla julkistamassaan tulosvaroituksessa. Yhtiön liikevaihto laski loka-joulukuussa 8,7 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna ja oli 223 miljoonaa euroa.
Vaikeudet ovat jatkuneet alkuvuonna.
Kamuxin liikevaihto supistui ja oikaistu liikevoitto laski merkittävästi tammi-maaliskuussa edellisvuoteen verrattuna. Liikevaihto laski 6,0 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna ja oli 223 miljoonaa euroa.
Liikevaihdon lasku johtui sekä autojen hintojen laskusta että kappalemääräisen myynnin laskusta. Kamuxin Suomessa, Ruotsissa ja Saksassa myymien autojen määrä laski 1,8 prosenttia edellisvuoden vastaavaan verrattuna. Vertailukelpoisten liikkeiden myynti laski 10,4 prosenttia.
Oikaistu liikevoitto laski 85,4 prosenttia vertailukaudesta pääosin Suomen liikevoiton negatiivisen kehityksen vuoksi ja oli 0,8 miljoonaa euroa, kun se vuotta aiemmin oli 5,7 miljoonaa euroa. Liikevoitto laski merkittävästi pääosin heikentyneen bruttokatteen vuoksi.
”Epäsuhta kysynnän ja tarjonnan välillä painoi käytettyjen autojen hintoja voimakkaasti ensimmäisen vuosineljänneksen alussa etenkin Suomessa ja Ruotsissa, ja vuoden 2022 puolella ostetuista autoista saatiin vuodenvaihteessa tehdyistä varaston alaskirjauksista huolimatta heikko kate”, kertoi Kamuxin toimitusjohtaja Juha Kalliokoski.
Danske Bankin analyytikko Calle Loikkanen uskoo kuitenkin käytettyjen autojen kaupan piristymiseen.
”Huolimatta isosta hudista liikevoitossa, pidämme todennäköisenä, että ensimmäisellä kvartaalilla nähtiin markkinoiden pohjat, kun trendit käytettyjen autojen markkinoilla ovat nousussa”, Loikkanen toteaa pankin aamukatsauksessa.
Autoalan tiedotuskeskuksen tilastojen mukaan Käytettyjen henkilöautojen kauppa viime vuoden vastaavaan kuukauteen verrattuna on ollut kasvussa tammi-maaliskuun aikana.

Loikkasen mukaan markkinadata viittaa muutoksiin trendissä, ja johdon kommentit tukevat oletusta paranevista markkinatunnelmista.
”Absoluuttisella tasolla markkina näyttää pysyvän heikkona vuoden 2023 aikana, mutta näemme osakkeessa arvoa pidemmällä aikavälillä, erityisesti kun nyt näyttää siltä, että pahin on takanamme.”
Loikkanen muistuttaa, että maaliskuussa käytettyjen autojen hinnat jopa nousivat hieman. Autojen marginaaleihin kohdistuva paine helpottaa eteenpäin mentäessä, mikä sallii paranevan tuloskehityksen.
”Huomaamme myös, että vertailuarvot helpottavat loppuvuotta kohti mentäessä”, Loikkanen arvioi.
Danske Bank antaa arvostuslaskelmiensa perusteella Kamuxille 6,1 euron tavoitehinnan, mikä ylittää tämän hetken 5,3 euron kurssinoteeraustason.
”Vaikka epävarmuus säilyy korkealla lyhyellä aikavälillä, uskomme, että Kamux näyttää houkuttelevalta pitkällä aikavälillä”, Loikkanen toteaa. Danske Bank säilyttää Kamuxin ostosuosituksen.
