Indikaattorit

Ekonomisti: Inflaation vastainen taistelu on yhä kesken

Kauan kaivattu hintahuojennus on käsillä, mutta tilastoja tulkitessa voi myös mennä halpaan, varoittaa HYPO:n ekonomisti.

Suomen inflaatio kääntyi selvään laskuun. Tilastokeskuksen mukaan kuluttajahintojen vuosimuutos oli toukokuussa 6,8 prosenttia, kun huhtikuussa inflaatio oli 7,9 prosenttia.

Inflaation hidastuminen huhtikuusta toukokuulle johtui muun muassa bensiinin hinnan laskusta sekä sähkön hinnan lievemmästä noususta.

Kuluttajahintojen kuukausimuutos oli 0,3 prosenttia, mikä johtui muun muassa asuntolainojen keskikoron noususta.

Toukokuussa kuluttajahintoja nosti vuoden takaiseen verrattuna eniten asuntolainojen keskikoron, sähkön hinnan ja kulutusluottojen korkojen nousu. Kuluttajahintojen nousua vuoden takaisesta hillitsi eniten bensiinin, dieselin ja osakehuoneistojen halpeneminen.

Hintakierrettä ei ole vielä taltutettu

Kuluttajahintaindeksin hitaasti muuttuva osa eli pohjainflaatio oli kuitenkin yhä korkea, 6,8 prosenttia vuositasolla toukokuussa. Pohjainflaatio ei sisällä ruoan ja energian hinnanmuutoksia, koska ne sisältävät muita hyödykeryhmiä enemmän lyhytkestoista hintojen vaihtelua.

”Tuoreet tiedot kuluttajahintojen kehityksestä tuovat jo toivoa, mutta taistelu hintakierrettä vastaan on yhä kesken”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen muistuttaa.

Keskisen mukaan kuluttajahintojen nousua hillitsevät nyt etenkin nestemäisten polttoaineiden halpeneminen, mutta myös laskevat asuntojen hinnat. Asuntojen hintojen ei oikeastaan kuuluisi olla investointina mukana kuluttajahintaindeksin laskennassa, Keskinen toteaa.

”Asumisen kulut ovat tosiasiassa nousseet enemmän, kuin hintaindeksin asuinkustannuksista voisi päätellä, sillä korkomenot ja peruskorjauskustannukset ovat jatkaneet nousuaan läpi kevään”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen arvioi.

Asuinkustannukset nousivat 10,8 prosenttia, mikä selittyy etenkin korkokustannusten nousulla ja viime vuotta kalliimmalla sähkön hinnalla. Asumismenot ovat kuluttajahintaindeksin suurin yksittäinen alaerä, ja ne muodostavat noin neljäsosan kokonaisindeksistä.

Ennakkotietojen mukaan euroalueen inflaatiosta ylsi toukokuussa 6,1 prosenttiin, kun huhtikuussa oltiin vielä 7,0 prosentissa.

Euroopan keskuspankki kokoustaa huomenna torstaina ja joutuu vielä nostamaan ohjauskorkojaan, Keskinen ennustaa.

Omistusasumisen kustannukset suhteessa vuokra-asumiseen

Vaikka vuokra-asuminen houkuttelee nyt aiempaa enemmän, ovat omistusasumisen kulut Keskisen mukaan pysyneet yhä yllättävän hyvin kurissa vuokra-asumiseen verrattuna.

”Jos omistaa asunnon, jossa on lainaa maksettavana yhteensä 200 000 euroa, ovat korkomenot kuukaudessa annuiteettilyhennyksellä noin 750 euroa. Jos hoitovastike olisi viisi euroa neliöltä ja asuisi 60-neliöisessä kodissa, tulisi päälle vielä 300 euron vastikekulu sekä mahdolliset erilliset vesi- ja sähkölaskut. Lainapääomaan kohdistuva lyhennys, joka olisi 20 vuoden laina-ajalla ja nykykoroilla noin 500 euroa menisi sen sijaan säästöön itselle.”

Korontarkistukset kiristävät omistusasujien kukkaroita ja euroja lasketaan nyt aiempaa tarkemmin. Kuitenkin esimerkiksi pääkaupunkiseudulla omistusasujan kulutusmenot jäävät näin laskien yhä alhaisemmaksi, kuin vastaavan asunnon kuukausivuokra vesi- ja sähkömaksuineen, joka olisi näin laskien 1250 euroa, Keskinen toteaa.

”Onkin hyvä muistaa, että oma varallisuus ei laske lainaa lyhentämällä toisin kuin vuokran, vastikkeiden ja korkojen kohdalla”, ekonomisti muistuttaa.

Kommentoi

Jätä viesti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ylös